maanantai 21. joulukuuta 2009

Koiran joululahjapeitto

Koiramme Papu on mäyräkoirien tapaan nautiskelija. Se tykkää pehmeästä ja lämpimästä ja ehdottomasti kuivasta. Sohvalla se tykkää olla ja nukkuu esikoisemme kanssa peiton alla. Papulla on tottakai oma peti ja kyllä se sielläkin viihtyy päiväsaikaan. Omassa pedissä, jossa on paksu pehmeä alusta on tottakai myös peitto. Pentuna Papulla oli neulomani tilkkupeitto. Siihen sai ihanasti käytettyä paljon jämälankoja. Tähän peittoon Papu puri reikiä (liekö hampaiden vaihtuminen vaivannut) ja lopulta kyllästyin paikkaamaan sitä. Sen jälkeen Papulla on pitkään ollut ja on siis edelleenkin esikoisemme vauva-ajan peitto. Kolmen yön kuluttua peitto vaihtuu.

Peitto on ollut pidemmän ajan projekti. Ja olen ylpeä itsestäni, että sain tämän roikkuvan työn valmiiksi. Langat olin aikoinaan ostanut kuopuksen neuletakkia varten, mutta ennenkuin sain neuletakin tarpeeksi pitkälle poika oli jo kasvanut ja lanka ei enää riittänyt isompaan neuletakkiin. Purin neuletakin ja joskun myöhemmin keksin aloittaa koiran peiton tekemisen. Peitto eteni hitaasti. En tiedä miksi, ehkä jotku työt vain ovat sellaisia.

Lanka on Sirdar Snuggly, uskomattoman pehmeä nailon-akryylilanka. Neulottu puikoilla 6, kaksinkertaisesta langasta, helmineuletta 70s. Peitosta tuli kuitenkin aika pieni, joten tein rivin isoäidin ruutuja yhteen reunaan. Lankana lisäksi 7 veljestä. Virkkasin kiinteitä silmukoita peiton ympäri, koristetikkauksia. Toisella puolella on omenanvihreä fleece. Minun käsiini peitto tuntuu todella lämpimältä ja pehmeältä. Nyt peitto on paketissa odottamassa jouluaattoa, jolloin selviää, kelpuuttaako koiraherra sen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti