Näytetään tekstit, joissa on tunniste maalausprojekteja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maalausprojekteja. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

siskon anopin liinavaatekaappi

Siskoni oli saanut anopiltaan tämän vanhan liinavaatekaapin. Sisko ei löytänyt kaapille sopivaa paikkaa ja hän tarjosi sitä minulle. En voi sanoa, että olisin tarvinnut kaappia, mutta koska minulla oli sille sopiva paikka, halusin tarjota kaapille kodin. Kaappi oli rakenteellisesti ehjä, mutta koivuviilu oli paikoitellen pahasti kärsinyt. Koivuviilu itsessään on upea, mutta se ei sovi meille. Revin rikkinäiset viilut irti ja paikkasin pahimmat vauriokohdat. Sitten huolellinen maalipesu sisältä ja ulkoa. Pohjamaalaus. Maalasin kaapin sisältä valkoiseksi ja ulkoa Laura Ashleyn Dove Grey -sävyllä. Rakennusapteekista ostin uudet kustavilaistyyliset vetimet ja oven sisäpuolen lukitushärpäkkeet (en tiedä mikä niiden oikea nimi on). Siellä nyt ovat lautasliinani, ja osa pöytäliinoista siisteissä pinoissa. Ei kyllä uskoisi samaksi kaapiksi, vai mitä :) Iloa alkavaan viikkoon!
Olen muuten avannut insta-tilin. Päivitän sitä useasti ja siellä on sisustuskuvat pääroolissa, toki myös käsityöt esittelen ainakin kuvina. Tervetuloa kurkkimaan, jos haluat. Löydät minut @kirsineu

tiistai 20. maaliskuuta 2018

tuoliprojekti

Ostin Torista Juvin huonokuntoisia talonpoikaisrokokootuoleja. Tuoleja oli useampia, mutta ne olivat niin rikki, että ainoastaan yhden pystyin pelastamaan. Hakureissukin oli varsinainen seikkailu ja pettymykseltäni tuolien kuntoon, meinasin jo jättää kaikki tuolit edelliselle omistajalle. Valkoiseksi maalattu tuoli oli myös rakenteellisesti heikko. Liimaukset olivat pettäneet. Kaavin valkoisen maalin pois ja sen alta paljastui ruskea vahamainen pintakäsittely. Jatkoin hiomista, kunnes tuoli oli puupinnalla. En voinut fuskata, sillä maalin sijasta halusin vahata tuolin. Tuolin liimaus ja sitten pintakäsittely. Kolme kerrosta vahaa, joista ensimmäisen levitin 4x0 teräsvillalla. Pinnassa on kaunis satiinimainen, himmeä kiilto. Istuinosan päällystin ensin vanulevyllä ja sitten Laura Ashleyn pellavasekoitekankaalla, jossa on täydellisen sävyiset harmaat kukat. Olen lopputulokseen tyytyväinen. Harmittaa, että muut tuolit eivät enää olleet pelastettavissa.

torstai 14. joulukuuta 2017

14. luukku

Aiemmin syksyllä kirppiksellä tuli vastaan tukeva, isohko lyhty. Harmi vain, että lyhdyn alkuperäinen punainen väri rajaisi sen käytön ainoastaan joulun aikaan. Ostin kuitenkin lyhdyn ja hyvä niin :) Huolellinen pesu, pohjamaali ja kaksi kerrosta valkoista maalia. Ilme muuttui aika lailla. Nyt lyhty valaisee lasiterassia.

lauantai 21. lokakuuta 2017

takan kauneuskuuri

Tänään esittelen vielä yhden onnistuneen projektin viime kesältä. Tämä kaunis tunnelmakuva on otettu pari iltaa sitten. Huomatkaa kaunis valkoinen avotakka taustalla. Taustan takka ei kuitenkaan aina ole ollut kaunis vaan pikemminkin päinvastoin. Se oli varsinainen rumilus ennen muodonmuutosta. Tästä lähdettiin liikkeelle. Harmaa muuri, harmaa hattu, keltaiset tiilet, ruskeat laatat, toispuoleinen tulipesä ja takkaa kiertävä lippa. Huh huh, sanon minä. Minulla oli visio ja sain Miehen yllättävän helposti toteuttamaan tämän vision. Ehkä takka oli Miehenkin silmissä ruma. Takkatyömaan ympärillä ihanasti remonttikaaosta näkyvissä ;) Mies teki ahkerasti töitä! On onni olla naimisissa Miehen kanssa, joka jaksaa kuunnella ja toteuttaa ideoitani ja joka on tekemällä oppinut varsin käteväksi :) Täydellistä ei haettu, vaan lipan poiston jälkeen epätasaisuutta on nähtävissä, mutta ei haittaa. Uusi kipinäsuoja tulipesässä ja ensi kerralla kiillotan messinkisen tuhkaluukun etulevyn sekä messinkisen pellin, joka suojaa lattiaa. Niin se vaan Rantamökki kaunistuu pala kerrallaan :) Tunnelmallista iltaa!

lauantai 23. syyskuuta 2017

tuolit järvelle

Yksi viime kesän onnistuneita projekteja oli terassituolien entisöinti. Tuolit oli joskus maalattu mustiksi ja koska maali oli niin kulunut, sain tuolit pilkkahintaan. Kaavin vanhan maalin ensin puukolla kauttaaltaan pois ja sen jälkeen hioin koneella ja käsin, miten vaan ylsin pinnojen väliin. Ja jos mietitte, niin juu, oli aika suuritöinen projekti :) Tässä itselle muistoksi ja vertailun vuoksi samassa kuvassa puupinnalle hiottu tuoli sekä tuoli ennen käsittelyäni. Jälleen kerran harmittelin, etten voinut jättää puuta puupinnalle, vaan puuta suojatakseni käsittelin sen kauttaaltaan ruskealla öljyllä. Tuolit ovat rantamökin terassilla ja täysin säiden armoilla. Enää puuttuu riittävän isot istuintyynyt ja auringonlaskun katselupaikat ovat täydelliset. Tervetuloa uudet lukijat! Kiva, kun teitä aina välillä tänne tupsahtelee :)

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

korkea hyllykkö koreilla

Rantamökillä pyörittelin huonekaluja ja sisustusjuttuja. Parisängyt ja sisustustyynyt vaihtoivat paikkaa, osalle sisustustyynyistä olin antanut lähtöpassit jo aiemmin ja nyt vielä useampi sai lähteä. Osa tosin palaa Rantamökille myöhemmin pienen uudistuksen läpikäyneenä. Vaihtelu se on mikä virkistää :) Olen aina ollut sellainen, että pyöritän huonekaluja (arvaatte oikein, Mies joutuu osallistumaan eikä jostain syystä nauti ollenkaan) kunnes kaikki palaset loksahtavat paikoilleen. Sitten huonekalut saavatkin olla paikoillaan ja muutosta haen ainoastaan yksityiskohdilla. Maalaamani hyllykkö korilaatikoilla saa toistaiseksi olla parisängyn vieressä. Parisängyn päiväpeiton hankin Rantamökille pari vuotta sitten ja raidalliset sisustustyynyt nappasin lasten alkovista uusien tyynyjen tieltä. Eikö olekin uskomatonta, miten hyllykön ilme vaihtui valkoisella maalilla :)
Ihanaa kesäistä mökkielämää kaikille!

torstai 20. huhtikuuta 2017

tuunattu pikkulipasto mökille

Rantamökille tarvittiin pienikokoinen lipasto. Minulla oli visio puisesta, vanhasta lipastosta, jossa olisi isot vetimet :) Minun oli kuitenkin tyytyminen arviolta 80-lukulaiseen lastulevylipastoon à la Stockmann. Jokaisessa laatikossa on made in Finland leima! Ja laatikot on tehty vanerista. Vetimet oli liimattu, ja sain ne irti voimakkaasti vääntämällä.
Lipaston omat vetimet olivat liiaan lituskat, joten kaivelin varastojani ja päädyin näihin Rantamökin kierrätyskeittiön alkuperäisiin vetimiin. Hionta ja käsittely vahalla. Pohjamaalaus ja sokkelilauta lipaston alareunaan.
Tämän jälkeen lipaston mittasuhteet alkoivat näyttää kummalliselta - varsinkin kun halusin valkoisen lipaston, jossa on puinen kansi. Päädyin sahaamaan lipaston kannen irti. Totean tässä, että työjärjestyksessäni on parantamisen varaa. Olisi fiksua miettiä kokonaisuus etukäteen, eikä muokata sitä työn edetessä... Hieman pakkelointia ja sitten 2-3 kerrosta maalia (tällä kertaa Helmi -maalia).
Taso on rautakaupan liimapuulevy, jonka sahautin kaupassa mittojen mukaan. Hioin reunat hiekkapaperilla ja levitin vahan (sävy Tammi) teräsvillalla (4x0). Lopputulos on samettisen sileä. Lopputulos ei täysin vastaa visiotani, mutta ihan onnistunut tuunaus kuitenkin :)

maanantai 10. huhtikuuta 2017

kaappi Sipoosta

Muutama viikko sitten bongasin Torissa ihanan, vanhan kaapin. Onnea oli matkassa, että satuin koneelle juuri silloin kun kaapin ilmoitus julkaistiin ja että ensimmäinen kiinnostunut ei saanut kuljetusta järjestymään. Omistaja kertoi, että kaappi oli 1920-luvulla rakennetun talon alkuperäiskalustoa. Talo oli myyty ja tämä kaappi etsi uutta kotia. Kaappi oli rakenteellisesti ok kunnossa, mutta kaappi haisi ummehtuneelta, oli likainen ja maalipinta oli makuuni liian kulunut. Perusteelisen imuroinnin, useamman pesun (sekä mäntysaippualla että etikkavedellä) jälkeen kaappi alkoi tuoksua puhtaalta. Maalipinnan huonot kohdat hioin, ruuvinreiät ja syvimmät painaumat paklasin. Vesiliukoinen pohjamaali ja 2-3 kerrosta Laura Ashleyn maalia (jäi yli kirjahyllyprojektista). Tarkkasilmäinen huomaa, että kaapin jalat odottavat vielä uutta maalia. Vetimet ja helat ostin Rakennusapteekista. Siinä samalla (juu, minulla tuppaavat projektit karkaamaan ja leviämään) innostuin ompelemaan silityslautaan pellavakankaasta uuden päällisen, sillä aiempi päällinen ei vain sopinut kokonaisuuteen. Silityslaudan paikka on kaapin ja seinän välissä. Kaappi on kodinhoitohuoneessa ja pitää sisällään kaikenlaiset askartelutarvikkeet ja paketointitarpeet. Laatikon lukko ei toimi, mutta halusin kuitenkin viimeistellyn ilmeen avaimen reiälle. Pellavalangasta tein tupsun avaimeen. Olen aivan ihastnut tähän kaappikaunottareen :)

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

synttärihumua ja vanhoja huonekaluja

Viikonloppu on mennyt vauhdilla, kun molempina päivinä juhlittiin kuopustamme. Ensin sukulaissynttärit lauantaina ja sitten muutama kaveri sunnuntaina. Koiraherramme taisi olla juhlimisesta sen verran väsynyt, että linnottautui sohvalle samettityynyn viereen auringonpaisteeseen :) Pieni vanhahko, umpipuinen sivupöytä, jonka löysin jo pari kuukautta sitten on edelleen vain pohjamaalattu. En osaa päättää, tuleeko pöydästä valkoinen vai vaaleanharmaa. Mutta hyvin palvelee näinkin :) Tälle pöydälle on niin kätevää asettaa kupit tai herkut tarjolle. Tähtiliina, samansävyiset paperipillit ja Svenskt Tennin vanha tinavaasi, joka luonnossa on kauniin patinoitunut. En tiedä, onko se tarkoitettu maljakoksi, mutta mielestäni se on sopivan miehekäs pojan synttärikattaukseen. Lopuksi vielä todellinen löytöni, satavuotias helmenharmaa umpipuuta oleva kaappi. Sattumaa ja onnea oli mukana ja sain hakea tämän kaunottaren vielä illalla meille kotiin :) Takalevy on irti, pari hyllynkannatinlistaa puuttuu, maali on lohkeillut ja kärsinyt, hurja vedin laatikossa... Mutta minun silmissäni niin kaunis :) Sormet syyhyävät päästä työstämään tätä ihanuutta. Kauneutta uuteen viikkoon! Nyt jatkan keskeneräisten lapasten parissa.

perjantai 9. joulukuuta 2016

kirjan taittelu

Olohuoneen kirjahylly ei meillä ole niinkään kirjoja varten vaan pikemminkin sisustuselementti. Kirjahyllyssä on sisustus- ja puutarhakirjani, iso pino lehtiä, mutta myös pari laatikollista lankaa. Muuten kaikki on tarkoitettu vain koristeeksi: hopeoidut kulhot, vanhat nahkakantiset kirjat, kipsipatsas (kirpparilta). Tästä koristenäkökulmasta johtuen osa kirjoista on päällystetty valkoisella paperilla ja jotkut kirjat ovat selkäpuoli hyllyyn päin. Hih! Yhden kirjan nappasin käsittelyyni. Kirjan taitteluita on netti pullollaan, mutta Elämää Eirassa -blogin ohjetta seurasin hyvin pitkälle. Säilytin kirjan kannet, koska ajattelin, että kirjan ympärille voi sitten halutessaan laittaa samettirusetin :) Köyhänhopeiset lasikoristeet asettelin hopeoidulle lautaselle. Ja lasinen jouluvalosydän valaisee askarteluani. Täytyyhän kirjahyllyssäkin olla joulukoristeita. Kirjahylly on minun maalaamani ja esittelin sen aiemmassa postauksessa täällä.
Jouluista viikonloppua!