Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu 2012. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu 2012. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Jouluisia ompeluksia

Jouluksi ompelin meille viirinauhan ja possuja. Ajatus viirinauhan tekemisestä lähti siitä, että näin vastaavanlaisen sisustusliikkeessä 26 euron hintaan. Mielestäni hinta oli liian korkea eikä tekstikään ollut suomeksi. Olin jo aiemmin hankkinut kirjainsabluunan, joten päätin tehdä viirinauhan itse. Ostin tekstiiliväriä Tiimarista ja muut tarvikkeet löytyivätkin kotoa.
Siellä se nyt roikkuu erkkerin ikkunassa jouluiloa toivottamassa. Painojälki ei ole virheetöntä, mutta haitanneeko tuo. Näkyy käsillätekeminen. Possujen kaavat löysin jo aiemmin syksyllä ja tulostin ne heti talteen. Possut koristivat joulukattaustamme. Lapsista oli hauskaa kun lautasella oli kankaisen lautasliinan lisäksi pilkullinen possu. Näitä possuja aion ommella vielä lisää, jotta vieraillekin riittää. Huomenna juhlitaan Uutta Vuotta rakettien kera!

maanantai 24. joulukuuta 2012

Rauhallista joulua

Erikokoiset lasipurkit pääsivät uusiokäyttöön, kun pesin ne ja kudoin niiden suojaksi pitsikaulurit. Keräsin purkit arkun päälle valkoiselle tarjottimelle ja jokaiseen tuikku palamaan
Kaulurit on kudottu kolmosen sukkapuikoilla Nalle-langasta. Jokainen kauluri on erilainen; malleina yksinkertaisia pitsikuvioita. Ylä- ja alaosa 1O 1N resorineuletta ja yläreunassa reikäkerros, johon sain pujotettua valkoisen satiininauhan.
Näiden kuvien ja tunnelmien myötä haluan toivottaa kaikille täällä piipahtajille rauhallista ja onnellista joulunaikaa. Kiitän myös sydämestäni teitä kaikkia, jotka olette jaksaneet kommentoida ja näin tuoda minulle iloa. Rauha on laskeutunut Fannyn Taloon: lasten odotus on palkittu, paketit on avattu ja lapset nukkuvat onnellisina uusissa pyjamoissaan.
I knitted different lace patterns to cover recycled glass jars. Wishing you all a peaceful yuletide!

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Piparkakkutalo

Koko joulukuu ollaan suhattu täysillä. Kaikenlaisia kivoja juhlia ja päättäjäisiä sekä lahjojen hankintaa ja tekemistä. Kaikki itsetehdyt lahjat valmistuivat (ehkä viime tipassa) mutta kuitenkin ajallaan ja ne on annettu eteenpäin. Samoin kaikki muutkin joulumuistamiset on hoidettu eteenpäin.
Nyt ollaan maalla ja alkaa rauhoittuminen. Lapset käyvät ihan ylikierroksilla, joten laitoin heidät ahertamaan piparkakkutalon kanssa. Tänä vuonna oikaisin ja ostin valmiin piparkakkutalokitin. Neljä lasta, joten jokaiselle yksi seinä ja katon puolikas pareittain. Hyvin meni ja kaunista tuli!
Koristeita hävisi lasten suihin vähintään yhtä paljon kuin piparkakkutaloon. Ja tuo katto painaa paljon!
Pöytää koristaa piparkakkutalon lisäksi hyasintti-istutus, johon keksimme laittaa minikokoisen seimiasetelman sammalvuoteelle. Se on niin söpö! Bethlehemin tähtiäkin on kaksi, jotta tietäjät varmasti löytävät perille. Nyt lapset nukkuvat ja mieheni ja minä alamme paketoida lahjoja. Huomenna voimme oikeasti kaikki rauhoittua ja nauttia joulusta.
Gingerbread house from a kit decorated by our four children. Lovely, I think!

tiistai 18. joulukuuta 2012

Tonttuilua

Jos tontun tunnistaa punaisesta hiippalakista ja punaisista töppösistä, niin sitten olemme onnekkaita, sillä meillä asuu ihan oikea tonttu.
Kuopus tarvitsi uuden pipon ja marraskuussa kysyin haluaisiko hän punaisen tontuille tarkoitetun pipon. Poika innostui ja minä kudoin Lovikka-langasta 6 sukkapuikoilla oman mallin mukaisen hiippapipon. Resori on 2o 2n neulosta ja sen jälkeen kudotaan oikein kunnes pituutta on päälaelle. Sitten kavennukset. Kavensin aina kierroksen alussa ja lopussa (eli 2s / krs) aluksi harvemmin ja lopuksi tiheämmin. Tupsu on 7veikkaa. Pipo on vuoritettu fleece-kankaalla.
Poika on pipossaan suloinen ja on saanut päiväkodissa ihailua erilaisesta pipostaan. Olin imarreltu, kun minulta kysyttiin, josko voin tilauksesta näitä tehdä. Valitettavasti aika ei siihen riitä, mutta tunsin onnistuneeni pipon kanssa.
Onneksi joulukuussa lumi ja pakkanen ova hellineet meitä, sillä muuten tämä olisi liian kuuma pipo. Maalla viikonloppuna ripustimme terassille pienen tontun keinumaan, onhan kohta jo joulu.
I made the red elf´s hat for our youngest child. EDIT: tässä "suurinpiirtein" ohje tontun pipoon, koko 6v lanka: Lovikka puikot: 6 sukkapuikot 68s, 2O2N resoria 7 krs, sileää 18 krs sitten kavennukset. Kavensin aina kierroksen alussa ja lopussa, eli yhteensä 2s/krs ensin joka 6. krs (2 krt) sitten joka 5. krs (3 krt), joka 4. krs (3 krt), joka 3.krs (2 krt) ja sen jälkeen kavensin joka toisella kerroksella. Kun työssä jäljellä n. 32 silmukkaa jatkoin kaventamista joka kerroksella. Toivottavasti saatte tästä selkoa. Kiva, jos jollekin on iloa tästä hiippalakista.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Virkattuja joulukuusia

Minulle tuli halu virkata meille lisää joulukoristeita. Netistä löysin ihastuttavan idean virkatuista joulukuusista.
Kuusi aloitetaan kuuden silmukan taikalenkillä ja lisätään tasavälein kuusi silmukkaa toisella kerroksella ja sen jälkeen lisätään 6 silmukkaa joka 3. tai 4. krs. Kiinteät silmukat virkataan spiraaliin ja aina takalenkkiin. Muista merkitä kierroksen vaihtumiskohta. Minulla on lankana 7veikka ja koukku kolme.
Ohjeesta poiketen virkkasin kuuselle hieman pohjaa. Kun olin täyttänyt kuusen vanulla, ujutin huovalla päällystetyn pahvin kuusen pohjalle.
Ja sitten ompelin hopeisia paljetteja kuusiin, sillä kaupungissa meidän joulu on pitkälti valko-hopeinen. Siinä ne nyt koristavat pientä pöytää olohuoneessa. Toivon löytäväni valkoisia, mittasuhteiltaan oikean kokoisia poroja / peuroja tänne virkattuun kuusimetsään. Inspiroivaa joulunalusaikaa kaikille.
I crocheted christmas trees according to a free pattern that I found on the web. I love these little fir trees with their silver sequins!

torstai 6. joulukuuta 2012

Jouluisia ristipistoja keittiössä

Nämä kaksi pistelyä tein jo kaksi vuotta sitten, mutta vasta nyt niille löytyi hyvä paikka ja vein ne kehystettäväksi.
Keittiön ruokailunurkkaus sai myös verhot. Verhot on Ikean ja kierrätetty olohuoneesta. Verhotanko on hankittu jo edelliseen kotiin ja vain lojunut kaapin päällä.
Tauluhyllyllä roikkuvat myös piparkakkumuotti-valot. Vaihdoin alkuperäiset punaiset nauhat harmaa-valkoraidallisiin. Tykkään kovasti.
Koko ruokailunurkkaus tuntuu uudistuneen.
Tunnelmallista Itsenäisyyspäivän jatkoa kaikille! Minä jatkan iltaa käsitöiden parissa.
I had two cross stitch works framed. They found a perfect place in our kitchen on the picture shelf. I changed the ribbons on the fairy lights; the curtains are recycled from our sitting room. I like our dining area´s new look.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Vielä yksi joulukalenteri

Esikoisen itsetehty joulukalenteri valmistui tänään. Hyvin se on palvellut keskeneräisenäkin kaksi ensimmäistä aamua.
Kalenteria varten ompelin 24 valkoista pussukkaa kooltaan 20 * 30 cm.
Jokaiseen pussukkaan ompelin pienen taskun. Pussukan yläreunassa on punavalkoista nyöriä, jolla pussukka kiristetään ja jolla se sidotaan nauhaan kiinni.
Vähän vielä mietin, josko vaihtaisin tuon punaisen pitkän nauhan ohueen rautalankaan, mutta saa nähdä. Numeroidut taskut ovat oikeasti Laura Ashleyn kangaskalenterista, josta ne ratkoin yksitellen irti. Ei nämä minunkaan touhuilut aina niin järkeviä ole. Vai mitä mieltä olette siitä, että ostaa uuden kalenterin vain paloitellakseen sen. Tässä vielä kuva kalenterista alkuperäisessä asussaan.
I transformed a Laura Ashley calendar to better suit our purposes. I found the old pockets too small for our eldest daughter.

perjantai 30. marraskuuta 2012

Joulukalentereista

Kuopuksella on Lego-kalenteri, miehellä Veikkauksen kalenteri, itselläni kummipojalta ostetu partiolaisten joulukalenteri ja tyttärillä itsetehdyt kalenterit. Tämä on kaksostyttöjen yhteinen kalenteri ja sieltä tulee tyttöjen toiveesta yllätyksiä nukkekotiin.
Puinen laatikkokalenteri kävi läpi melkoisen muodonmuutoksen: pohjamaalia yksi kerros, valkoista maalia useampia kerroksia ja hopeiset numerotarrat. Kalenterin päälle asettelin lasiset Laura Ashleyn lumisadepallot (hankinta muutaman vuoden takaa), joihin vaihdoin nyt valkoiset nauhat. Sopivat mielestäni täydellisesti. Lopuksi vielä kuva, miltä kalenteri näytti ostettaessa. Aikamoinen muutos, vai mitä? Nyt jatkan vielä hetken ompelua, sillä esikoisen oma kalenteri on vasta (melkein) puoliksi valmis. Mutta ei hätää, pussukat joulukuun alun numeroille kyllä löytyvät.
Twin daughters´ christmas calendar which is going to be filled with surprises for the doll´s house. The wooden calendar was quite different before I attacked it with white paint.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Jo vähän joulua

Viime jouluksi puuhastelin tämän valkoisen oksan. Pidän siitä edelleen paljon ja koska se ei ole niin jouluinen laitoin sen jo esille. Tällä kertaa se löysi paikkansa olohuoneesta vanhan astiakaapin vierestä.
Pattereilla toimivat minivalot palavat yötäpäivää. Ne ovat todella näppärät, kun ei tarvitse miettiä pistorasian paikkaa ja pitkiä johtoja pitkin lattioita. Oksaa koristavat aiemmiksi jouluiksi keräilemäni Villeroy & Bochin joulukoristeet.
Sain ajatuksen virkata jämälankoja joulusukiksi ja puolivahingossa syntyi näin kaunis väriyhdistelmä. Nämä sukat pääsivät posliinisten joulukoristeiden viereen valkoisille oksille. Punavihreitä, virkattuja joulusukkia tarvittiin lisää, joten lankoja piti myös ostaa lisää (näin käy aina kun teen jotain jämälangoista). Lankana Novitan minilankakerät ja koukku 2,5.
Muun väriset virkatut joulusukat etsivät vielä paikkaansa, mutta nämä punavihreät sopivat täydellisesti näiden koristeiden kanssa. Tästä ne joulujutut taas alkavat ja päivä päivältä meillä näyttää jouluisemmalta.Ihanaa! Vielä kun saataisiin lunta.
I made this white branch for last christmas. The porcelain Villeroy & Boch christmas decorations I have collected during the years and now they are accompanied with crocheted miniature christmas socks. I truly like the combination.