maanantai 25. elokuuta 2014
rapujuhlien aikaan
Mies kokosi paviljongin pihallemme. Paviljonkiin kannettiin neliönmallinen pöytä (hankinta monen vuoden takaa) ja Ikean edulliset kahvilatuolit (loistohankinta viime kesältä). Vanhat parvekematot rajaavat tilan ja tuovat juhlantuntua.
Tuoleilla on eri-ikäisä pehmusteita, jotka on rapujuhlien kunniaksi verhoiltu punavalkoisilla kankailla. Katossa roikkuu punavalkoinen viirinauha.
Suurimman osan viirinauhan viireistä olen ommellut jo muutama vuosi sitten, mutta nyt vasta sain aikaiseksi ommella ne lippunauhaksi. Yksi kankaista on Miehen vanhasta paidasta, mukana on myös vanhasta puhkikuluneesta lakanasta pelastettu punainen monogrammi.
Rapujuhlia vietettiin myös nukkekodissa, missä kaksoset olivat loihtineet Fimosta paahtoleipää ja rapuja, sekä kattaneet kauniisti.
Seuraavaksi voisinkin esitellä prinsessoille sopivan rahin. Jonkun verran pitää kiirettä, kun täällä valmistaudutaan esikoisen rippijuhliin :)
torstai 21. elokuuta 2014
työpöytä ja työtuoli teinille
Teiniä ärsytti, kun pikkusiskot kävivät penkomassa työpöytää ja tutkimassa, mitä kaikkea mielenkiintoista isosiskon työpöydältä löytyy. Kiellot eivät auttaneet, joten ehdotin esikoiselle "uutta" työpöytää.
Lukittava klaffipiironki oli esikoisen mieleen lukon takia ja äidin mieleen klaffin takia (kaikki työpöydän sotkut saa näppärästi piiloon klaffin taakse). Huutiksesta löytyi todella koviakokenut piironki edullisesti.
Yritin irrottaa lakkaa pinnasta hiomakoneella ja puhaltimella, mutta tuloksetta. Veimme piirongin puusepänliikkeeseen, jossa se upotettiin lipeään - hui! Johon lähti maalit ja lakat :) Minulle kerrottiin, että piironki oli lakattu venelakalla, jota ei kotikonstein saa irti.
Lipeäkäsittelyn jälkeen piironki piti pyyhkiä etikkavedellä. Sen jälkeen halusin vielä tehdä kevyen hionnan hiekkapaperilla ja sitten käsittelin pinnan Osmo puuvahalla, sävy antiikkitammi, esikoisen toiveiden mukaisesti. Vetimet ovat uudet, esikoisen valitsemat.
Työtuoli on ukin (siis isäni) vanha työtuoli, johon vaihdoin uuden kankaan. Pellavakangas sopii huoneen väreihin ja tuolin yksinkertaiseen muotoon.
Mies vaihtoi lipastoon uuden takalevyn ja asensi liu´ut alimmaisen laatikon alle. Puuttuneiden jalkojen tilalle ostimme puusepänliikkeestä puiset jalat. Jalat täytyy vielä vahata. Aika paljon työtä, mutta mieli on hyvä, kun saimme pelastettua koviakokeneen klaffipiirongin. Uskon, että piironki tulee palvelemaan meitä vielä pitkään. Esikoinen tykkää ja äiti tykkää :)
Tässä vielä ennen kuvat työpöydästä ja tuolista, aikamoinen muutos, vai mitä :)
Tässä vielä ennen kuvat työpöydästä ja tuolista, aikamoinen muutos, vai mitä :)
lauantai 16. elokuuta 2014
Elonkorjuu -villasukat
Ristin nämä villasukat Elonkorjuu-sukiksi :)
Sukat valmistuivat jo aiemmin ja ne on annettu vaarille synttärilahjaksi. Sukkien esittelyn jätin kuitenkin oikeaan sesonkiin, eli elokuuksi ;)
Lanka Novitan Nalle ja sukkapuikot 3, silmukoita 60. Pintaneule on esitelty Kardemumman Talossa. Pintaneule on helppo ja se tehään nostetuilla silmukoilla. Sukkien väri ja nostettujen silmukoiden rivit tuovat mieleeni viljan tähkän :)
Samaa hyväksi havaittua mallia olen käyttänyt aiemmin kuopuksen mustissa sukissa.
Seuraavaksi puikoille pääsee puuvillalankaa, tarkoitus on tehdä puuvillasta sukat. Iloista lauantai-iltaa!
lauantai 9. elokuuta 2014
Riviera Maison -säilytyslaatikko
tai siis Riviera Maison -kahvat ja tavallinen säilytyslaatikko :)
Tämä säilytyslaatikko on ollut meillä monta vuotta. Olin jo hävittämässä sitä, kunnes pari vuotta sitten toimme sen maalle, kiristimme ja lisäsimme ruuveja, teimme uuden pohjan.
Terassin suojassa laatikko toipui saamastaan huonosta kohtelusta eli vesi- ja lumisateista ja lojumisesta märällä nurmella, välillä mudassa. Viime syksynä keksin maalata säilytyslaatikon valkoiseksi.
Laatikko oli tumma ja RTV:n (tämä ei ole mainos, vaan käännyn aina heidän puoleensa kun tarvitsen neuvoja maalausasioissa) suositusten mukaisesti maalasin laatikon Värisilmä Peitto -maalilla. Syksyllä maalasin kolme kertaa ja nyt vielä kertaalleen ennen kahvojen asennusta.
En tiedä, mihin nämä ihanat kahvat on oikeasti tarkoitettu, mutta tähän tarkoitukseen ne ovat täydelliset. Minulla oli ensin hankittuna rautakaupan pienemmät kahvat, mutta Mies ei saanut niitä asennetua, sillä ruuviväli pysytysuunnassa oli väärä laatikon paneeliin nähden.
Säilytyslaatikon tuunaus inspiroi minut ompelemaan vanhoihin tyynyihin ja ale-tyynyihin uusia päällisiä harmaan sävyissä ja nyt ne sopivat täydellisesti tänne :) Innostuin myös jynssäämään terassin mäntysaippualla ja juuriharjalla. Puhtaus on tärkeä osa kaunista sisustusta :)
Takaterassille on suunnitteilla uuden käynnin avaaminen, joten enempää tälle terassille ei nyt tässä vaiheessa tehdä, vaikkakin mieli tekisi hankkia pieni pöytä puutuolien väliin :) Säilytyslaatikossa muuten säilytettään lasten ulkoleluja, joten laatikko on ahkerassa käytössä. Olen iloinen, etten hävittänyt tätä laatikkoa silloin kun se oli kärsinyt kovia.
Ihanaa viikonloppua kaikille!
Ihanaa viikonloppua kaikille!
Tunnisteet:
maalausprojekteja,
mökki,
mökkisisustus,
ompeluksia
sunnuntai 3. elokuuta 2014
valkoinen pergola
Olen pitkään haaveillut pergolasta pihallemme. Vihdoin tänä keväänä sain taivuteltua Miehen tekemään sellaisen:)
Kiveys meillä on ollut jo monta kesää, samoin ylijäämäpuusta tehty pöytä. Ja nyt on vihdoin myös pergola :) Oi onnea!
Pergolassa nautittiin tänään synttäriherkkuja, joten se selittää teemaan sopivat pitsiverhot pergolan takaseinällä.
Olen istuttanut pylväiden juurille villiviiniä ja köynnöshortensiaa. Menee kuitenkin useampi vuosi ennenkuin vihreät köynnökset antavat pergolassa istuville varjoa. Päivisin ja iltapäivisin pergola kylpee auringossa, joten köynnöksien kasvua odotellessa, joudun ehkä miettimään jonkunlaisen markiisikatoksen. Tai valokatekatoksen.
Tässä vielä pari kuvaa tekovaiheesta. Aurinkoista alkavaa viikkoa :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)