sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Hiihtoloma ja kakkoskodin keittiö

Terveisiä hiihtolomalta kakkoskodistamme. Teimme lasten kanssa pellolle latuja ristiin rastiin ja hiihdimme joka päivä. Aurinko paistoi ja pakkanen oli kova, mutta se ei ulkoilua haitannut.Koiramme Papu on sen verran pieni, että se sopii mainioti kulkemaan ladulle. Se on myös sen verran kevyt, että hanki kantaa sen.Kuopus ja Papu ovat hyvä parivaljakko ja mainiota hiihtoseuraa. Papu ei muuten koskaan vahingossakaan astu suksen päälle.
Sisällä talossa siivosimme ja laitoimme tavaroita paikoilleen. Haimme sohvan Ikeasta ja kokosimme sen. Täytimme kylpytynnyrin vedellä ja lämmitimme sen joka ilta. On niin rentouttavaa saunoa ja kylpeä. Lapsilla oli ystävät yökylässä ja saimme myös tuttavaperheen kylään. Loma oli juuri sopiva sekoitus ohjelmaa, puuhastelua ja rentoutumista. Tässä vielä kaksi kuvaa keittiöstämme tänään, kun kaikki oli siivottu ja lapset ja mies jo odottivat autossa kotiinlähtöä.
Orkidea on lahja lasten ystävän äidiltä ja onnentoivotus uuteen taloon. Toivottavasti saan sen pidettyä hengissä. Matto on Laura Ashleyltä, ja pienet lasiset suutarinvalot Nidosta. Arabian voipytyt ovat lapsuudestani ja äitini 70-luvulla keräämiä. Tumma astiakaappi on uusi hankinta Pentikiltä.Hyvä, että tuli keittiö ikuistettua siistittynä ja kauniissa auringonpaisteessa. Lapsiperheessä (tai siis ainakin meillä) keittiö näyttää aika harvoin tältä.

Huomenna se arki taas alkaa. Hyvää työviikkoa niille, joilla hiihtoloma on jo pidetty ja hyvää lomaa niille onnekkaille, joilla se on vielä edessä.

maanantai 14. helmikuuta 2011

Ystävänpäivänä

Lapset olivat askarrelleet kortteja ystävilleen ja meille vanhemmille. Kuopuksen päiväkodissa lapset olivat saaneet koristella ja täyttää ystävänpäivätäytekakun - ja tietysti myös syödä sen.Toivotan sinulle - blogini lukija - hyvää ystävänpäiväniltaa!

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Lihapullia ja pastaa

Liedellä porisee tänä iltana fusillit ja lihapullat. Fusillit on virkattu ja lapset ilmoittivat heti ykskantaan, että nämä (n. parikymmentä kappaletta) ei riitä, vaan niitä tarvitaan lisää. Ja minähän lupasin tehdä. Ohjeen voin laittaa myös teille, jos haluatte.Lihapullat olen huovuttanut hahtuvaisesta lämpimän veden ja saippuan avulla. Olisi ehkä pitänyt olla vaaleamman sävyistä ruskeaa, etteivät näyttäisi noin tummilta. Kamera tosin myös tummentaa sävyä. Huovuttaminen ei sittenkään ollut vaikeeta, ja koska kaikki kolme tytärtäni innostuivat myös huovuttamaan, saimme lihapullia heti koko pannullisen.Fusillit on otettu kiehumasta ja odottavat nyt lävikössä pääsyä lautaselle. Inspiraation tähän ruokalajiin sain täältä. Tarkoitus on vielä tehdä herneitä huovuttamalla, mutta niitä tarvitaan paljon ja neiti A:n toiveesta niiden pitää olla tölkissä. (Tölkki mietintämyssyssä). Pieni - ihan kuin oikea - Heinz-pullo on löytö pienestä espanjalaisesta lelukaupasta viime kesäiseltä lomamatkalta. Minä aina sorrun lelukaupoissa kaikkeen leikkikeittiöön sopivaan.

Kiitos jälleen kaikille kommentoijille. Olen aivan mykistynyt saamastani palautteesta. Uudet lukijat - tervetuloa! Rentouttavia hetkiä leikkiruokien parissa ja hyvää viikkoa kaikille.

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Englannin lakuja

Lasten karkkipäivä oli eilen, mutta näillä virkatuilla karkeilla voikin herkutella joka päivä. Näin joskus kauan sitten netissä (jossain, en tiedä missä) kuvan virkatuista Englannin lakuista (ainoastaan kuva ei ohjetta) ihastuin heti ja ajattelin jo silloin, että tuollaisia täytyy joskus virkata omille lapsille leikkeihin. Olen näitä pikkuhiljaa virkkaillut leikkikeittiöön. Välillä ahkerammin välillä pitkän tauon jälkeen.Olen myös ostanut syötäviä Englannin lakuja - vain tarkistaakseni, että millaisia ne karkit nyt oikein olivatkaan. Aikamoista pipertämistä, mutta mielestäni erittäin onnistuneita. Nyt on lasipurkki täynnä ja voin jatkaa muiden herkkujen parissa.Kiitos kaikille tunnustukseen kommentoineille ja tervetuloa mukaan uudet lukijat! Herkullista alkavaa viikkoa!

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Tunnustus

Sain Tanjukselta tunnustuksen. KIITOS! Pitää kertoa seitsemän asiaa itsestään ja jakaa tunnustus eteenpäin.

1) Olen omasta mielestäni liian pitkä, 175cm. Olen aina toivonut olevani viitisen senttiä lyhyempi. Voisi käyttää korkojakin vapaammin.
2) Olen kolmannen polven helsinkiläinen. Minusta olisi ihana asua maalla, mutta kun kaikki ystävät, kaverit, sukulaiset, työpaikat, koulut y.m. ovat täällä, niin mihin sitä muuttaisi.
3) Haaveilen suonikohjuleikkauksesta. Odottaessani kaksosiamme minulle tuli runsaasti katkenneita verisuonia sääriin. Ne olisi kiva hoidattaa pois.
4) Vanhempani ovat kuolleet varhain. En ollut täyttänyt vielä edes 40v kun olin jo menettänyt molemmat vanhempani. Tästä johtuen olen aina tiedostanut elämän rajallisuuden erittäin hyvin. Ja ymmärtänyt jo varhain, että kukaan ei voi tietää omien päiviensä määrää. En jätä asioita tulevaisuuteen, vaan toteutan ne mahdolisimman pian.
5) Mieheni ja neljä lastamme ovat tärkeintä elämässäni. Perhe menee minulla kaiken muun edelle. En epäröisi hetkeäkään jos pitäisi valita työ tai perhe. Molemmat siskoni perheineen ovat myös todella tärkeitä.
6) Olen laiska urheilemaan. Pitäisi liikkua enemmän, mutta aina tuntuu olevan jotain muuta tärkeämpää esim. käsityöt. Yritän harrastaa edes hyötyliikuntaa.
7) En ole järkevä rahankäyttäjä. Pidän kauniista asioista ympärilläni, ja haluan, että kotonamme on kaunista. Niinpä tulen hankkineeksi kaikenlaista, turhaakin.

Tällaisia paljastuksia itsestäni. Tunnustus pitää jakaa eteenpäin 15 blogille. Mutta kun tämä tunnustus (tai vastaava) tuntuu jo olevan aika monella. Haluaisin antaa tämän Rouva Ruusupuu, Marian Huoneessa, Irman Kammari, Sininen talo ja Kissa, Hatuttaako -blogeille.Tämä kuva on otettu minusta viime kesänä kaksostyttöjemme 8v-synttäreillä.

tiistai 25. tammikuuta 2011

Ommellut linnut lastenhuoneessa

Blogini on saanut uusia lukijoita, tervetuloa mukaan, toivottavasti viihdytte. Lisäksi olen saanut kehuja virkkauksistani. Sydämellinen kiitos teille kaikille! Tulin kommenteistanne todella iloiseksi. Tällä kertaa esittelen ompeluksia ja osan lastenhuoneesta.Tämä ihana linnunhäkki tuli minua vastaan Kodin 1:ssä ja vieläpä alennuksessa. Olin jo pidempään aikonut hankkia kaksostytöille linnunhäkin, joten tässä se nyt oli. Ompelin tildamaisia pehmolintuja Tilda-kankaasta. En halunnut laittaa lintuja häkkiin, sillä ne olivat sinne hieman liian suuret. Linnut saavat oleilla häkin päällä ja siitä ne on helppo ottaa leikkeihin. Häkin sisälle tein keinun, ettei se näyttäisi niin tyhjältä.Häkki lintuineen on laatikoston päällä. Tässä kuvassa näkyy myös lasivitriinikaappi, jossa Maileg-puput asuvat. Ja tyttöjen rakastama kristallikruunu (=> löytö huuto.netistä). Nykyisessä vuokrakodissa kaksoset jakavat huoneen pikkuveljensä kanssa. Olen pyrkinyt rajaamaan huoneisiin selkeästi tyttöjen puolen ja pojan puolen. Lelut ovat kaapeissa tai koreissa avohyllyssä, näin yleisilme pysyy siistinä ja rauhallisena. Neidit A ja B vuorottelevat ylä- ja alasänkyjä lakanoiden vaihtoväleittäin. Joku kerta esittelen loput tästä huoneesta, erityisesti pikkuveljen puolen.

Tällaisia juttuja tiistai-iltana. Hyvää viikonjatkoa kaikille!

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Porkkanoita

Uusi lukija on liittynyt joukkoomme, sydämellisesti tervetuloa! Olen saanut positiivisia kommentteja leikkikeittiöön tekemistäni ruuista - kiitos niistä! - ja tässäpä niitä jälleen esittelen. Sanottehan, jos kyllästytte näkemään näitä. Suunnittelin aikoinaan neulahuovuttavani lapsille porkkanoita leikkeihin, mutta koska en osaa huovuttaa, päädyin jälleen virkkaamaan. Aloitin kannasta tekemällä pallon alun, mutta sitten vain jatkoin pituutta ja kavensin satunnaisesti, mutta tasaisesti. Naatti on vihreällä virkattuja ketjusilmukoita ja kiinteitä silmukoita ilman varsinaista suunnitelmaa.Porkkanat on laitettu tiskialtaaseen (Etolasta ostettu teräksinen kulho) huuhtoutumaan juoksevan veden alle (oikeasti ei todellakaan tule mitään vettä; hana on jäänyt tarpeettomaksi jostain remontista). Pyyheliina odottaa huuhdeltuja porkkanoita. Pieni raastinrauta on Porvoon Riimikosta; veitsi on muovia ja kuulunut johonkin aterinsettiin. Wokkipannu on osa jotain kattilasarjaa. Leikkuulauta oli kuvaushetkellä kateissa.Kuvaa katsoessani huomasin, että mittasuhteet täällä leikkikeittiössä ovat vähintäänkin vaihtelevia. Useimmiten virkkaan aika lähelle oikeaa kokoa, kaupan leikkikeittiötavarat ovat leikkimökkikokoa ja raastinrauta taas jotain ihan muuta. Mutta ei se haittaa, lapset tykkäävät ja se on pääasia. Mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille lukijoilleni!