keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Uutta pupujen talossa

Pupujen talon pienin vauvapupu nukkuu tässä "vauvankopassa". Oikeasti se on metallinen, jalallinen saippuateline. Olen ommellut siihen vekatun koristehelman sekä pitsikoristeiset uudinverhot. Puinen Tildan sydännappi on vauvelin sängyn koristeena.Isompaan sänkyyn tein tilkkupeiton Tildan turkoosin sävyisistä kankaista. Pieni vekkari lipaston päällä toimii oikeasti. Kaksoset löysivät sen viime kesäiseltä Pariisin matkalta, jossa olivat mumun kanssa. Tämä pieni herätyskello sopii pupujen taloon täydellisesti.Kääntöpuolen kangas on neiti B:n vanhasta kesämekosta kierrätetty kangas.Olohuoneessa on jo aikaisemmin Porvoon Riimikosta löytynyt rottinkinen sohvakalusto. Nyt ompelin sohvaan ja nojatuoleihin pehmusteet Tildan kankaista. Olohuoneen matto on kudottu Palma-langasta ja hapsut solmittu valmiiseen työhön jälkikäteen. Toisesta reunasta puuttuu vielä maton hapsut. Uusi hankinta on tämä poikapupu. Pienet pupulapset tarvitsevat leluja, joten virkkasin pienikokoisen apinan. Apina on muuten onnistunut, mutta kasvot olisi pitänyt tehdä hieman toisin. Haluaisin löytyy jonkin pienen puisen arkun, josta voisi tehdä pupusille leluarkun.Uusia hankintoja on myös pyykkiteline ja kehto, mutta ne esittelen joku toinen kerta. Mukavaa keskiviikkoiltaa!

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Kuninkaallisia suklaakonvehteja

Viime kesäkuussa katsoimme lasten kanssa kuninkaallisia häitä telkkarista. Kaksostytöt olivat aivan tohkeissaan, olihan morsian oikea prinsessa ja vieläpä kruununprinsessa. Myöhemmin kesällä kaksosten paras ystävätär toi heille tuliaisiksi oikeita prinsessasuklaita, siis virallisia Cloettan hääsuklaita. Ne olivat todella herkullisia ja hävisivät nopeasti parempiin suihin. Tyhjää rasiaa ei raaskinut heittää pois ja pitkään se oli leikkikeittiössä tyhjänä mukana leikeissä.Sitten keksin virkata suklaakonvehteja. Suklaarasiassa oli alunperinkin vain kolmea sorttia, joten ei onneksi tarvinnut keksiä kuin kolme erilaista virkattua konvehtia. Nyt konvehtirasia on taas täynnä ja nämä suklaanamut ovatkin ikuisia.Tervetuloa uudet lukijat! Olen todella iloinen teistä jokaisesta! Meillä juhlitaan huomenna kuopuksen 5v-synttäreitä.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Olohuone maalla

Viikonloppu maalla meni hujauksessa. Ulkoilun, siivoamisen ja järjestelemisen lisäksi saimme hyvän ystäväpariskunnan kylään, joten tuli nautittua myös hyvästä seurasta herkullisen ruoan äärellä.Sain järjesteltyä kirjahyllyn, joten nyt voin esitellä olohuoneemme. Olohuone on yhtenäistä tilaa keittiön ja ruokailuerkkerin kanssa ja huonekorkeus kohoaa enimmillään lähes neljään metriin. Kirjahyllyt on ostettu huutokaupasta kymmenisen vuotta sitten. Nahkakantiset kirjat ovat kiva sisustuselementti ja niitäkin on ostettu aina silloin tällöin antikvariaateista. Ikean Ektorpin halusin ehdottomasti kukallisena. Messinkisen barokkityylisen lampun ostin huuto.netistä tälle paikalle. Johtoa piti jatkaa huonekorkeuden vuoksi ja tarkoitus on ommella vielä sellainen kangassukka peittämään ketju ja johto.Ryijy on lapsuudestani, isovanhempieni häälahjaksi saama. TV-tasona on talonpoikainen arkku, joka on löydetty appiukon vintiltä ja kihlajaislahjaksi meille entisöity. Sohvapöytä on mieheni madaltama vanha ruokapöytä ja ihanan tukeva. Siksi siihen voi rakentaa vaikka junaradan; mieheni vanha pikkolo-Fleischman junarata on tähän tarkoitukseen juuri sopiva. Sitä säilytetään vanhassa pienessä puuarkussa ja se on kaikkien lastemme suosiossa, varsinkin kuopuksen.
Olen tilannut ihanuuksia pupujen taloon. Odottelen niitä saapuvaksi ensi viikolla. Pieniä ompelu- ja virkkausprojekteja olen myös touhunnut pupujen taloon, mutta niistä enemmän kun myös ihanuudet saapuvat. Neiti B tässä laittaa pupuja nukkumaan. Kamalaa, kun kaikilla ei ole omaa sänkyä... Aurinkoista viikkoa!

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Hiihtoloma ja kakkoskodin keittiö

Terveisiä hiihtolomalta kakkoskodistamme. Teimme lasten kanssa pellolle latuja ristiin rastiin ja hiihdimme joka päivä. Aurinko paistoi ja pakkanen oli kova, mutta se ei ulkoilua haitannut.Koiramme Papu on sen verran pieni, että se sopii mainioti kulkemaan ladulle. Se on myös sen verran kevyt, että hanki kantaa sen.Kuopus ja Papu ovat hyvä parivaljakko ja mainiota hiihtoseuraa. Papu ei muuten koskaan vahingossakaan astu suksen päälle.
Sisällä talossa siivosimme ja laitoimme tavaroita paikoilleen. Haimme sohvan Ikeasta ja kokosimme sen. Täytimme kylpytynnyrin vedellä ja lämmitimme sen joka ilta. On niin rentouttavaa saunoa ja kylpeä. Lapsilla oli ystävät yökylässä ja saimme myös tuttavaperheen kylään. Loma oli juuri sopiva sekoitus ohjelmaa, puuhastelua ja rentoutumista. Tässä vielä kaksi kuvaa keittiöstämme tänään, kun kaikki oli siivottu ja lapset ja mies jo odottivat autossa kotiinlähtöä.
Orkidea on lahja lasten ystävän äidiltä ja onnentoivotus uuteen taloon. Toivottavasti saan sen pidettyä hengissä. Matto on Laura Ashleyltä, ja pienet lasiset suutarinvalot Nidosta. Arabian voipytyt ovat lapsuudestani ja äitini 70-luvulla keräämiä. Tumma astiakaappi on uusi hankinta Pentikiltä.Hyvä, että tuli keittiö ikuistettua siistittynä ja kauniissa auringonpaisteessa. Lapsiperheessä (tai siis ainakin meillä) keittiö näyttää aika harvoin tältä.

Huomenna se arki taas alkaa. Hyvää työviikkoa niille, joilla hiihtoloma on jo pidetty ja hyvää lomaa niille onnekkaille, joilla se on vielä edessä.

maanantai 14. helmikuuta 2011

Ystävänpäivänä

Lapset olivat askarrelleet kortteja ystävilleen ja meille vanhemmille. Kuopuksen päiväkodissa lapset olivat saaneet koristella ja täyttää ystävänpäivätäytekakun - ja tietysti myös syödä sen.Toivotan sinulle - blogini lukija - hyvää ystävänpäiväniltaa!

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Lihapullia ja pastaa

Liedellä porisee tänä iltana fusillit ja lihapullat. Fusillit on virkattu ja lapset ilmoittivat heti ykskantaan, että nämä (n. parikymmentä kappaletta) ei riitä, vaan niitä tarvitaan lisää. Ja minähän lupasin tehdä. Ohjeen voin laittaa myös teille, jos haluatte.Lihapullat olen huovuttanut hahtuvaisesta lämpimän veden ja saippuan avulla. Olisi ehkä pitänyt olla vaaleamman sävyistä ruskeaa, etteivät näyttäisi noin tummilta. Kamera tosin myös tummentaa sävyä. Huovuttaminen ei sittenkään ollut vaikeeta, ja koska kaikki kolme tytärtäni innostuivat myös huovuttamaan, saimme lihapullia heti koko pannullisen.Fusillit on otettu kiehumasta ja odottavat nyt lävikössä pääsyä lautaselle. Inspiraation tähän ruokalajiin sain täältä. Tarkoitus on vielä tehdä herneitä huovuttamalla, mutta niitä tarvitaan paljon ja neiti A:n toiveesta niiden pitää olla tölkissä. (Tölkki mietintämyssyssä). Pieni - ihan kuin oikea - Heinz-pullo on löytö pienestä espanjalaisesta lelukaupasta viime kesäiseltä lomamatkalta. Minä aina sorrun lelukaupoissa kaikkeen leikkikeittiöön sopivaan.

Kiitos jälleen kaikille kommentoijille. Olen aivan mykistynyt saamastani palautteesta. Uudet lukijat - tervetuloa! Rentouttavia hetkiä leikkiruokien parissa ja hyvää viikkoa kaikille.

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Englannin lakuja

Lasten karkkipäivä oli eilen, mutta näillä virkatuilla karkeilla voikin herkutella joka päivä. Näin joskus kauan sitten netissä (jossain, en tiedä missä) kuvan virkatuista Englannin lakuista (ainoastaan kuva ei ohjetta) ihastuin heti ja ajattelin jo silloin, että tuollaisia täytyy joskus virkata omille lapsille leikkeihin. Olen näitä pikkuhiljaa virkkaillut leikkikeittiöön. Välillä ahkerammin välillä pitkän tauon jälkeen.Olen myös ostanut syötäviä Englannin lakuja - vain tarkistaakseni, että millaisia ne karkit nyt oikein olivatkaan. Aikamoista pipertämistä, mutta mielestäni erittäin onnistuneita. Nyt on lasipurkki täynnä ja voin jatkaa muiden herkkujen parissa.Kiitos kaikille tunnustukseen kommentoineille ja tervetuloa mukaan uudet lukijat! Herkullista alkavaa viikkoa!