perjantai 9. joulukuuta 2016

kirjan taittelu

Olohuoneen kirjahylly ei meillä ole niinkään kirjoja varten vaan pikemminkin sisustuselementti. Kirjahyllyssä on sisustus- ja puutarhakirjani, iso pino lehtiä, mutta myös pari laatikollista lankaa. Muuten kaikki on tarkoitettu vain koristeeksi: hopeoidut kulhot, vanhat nahkakantiset kirjat, kipsipatsas (kirpparilta). Tästä koristenäkökulmasta johtuen osa kirjoista on päällystetty valkoisella paperilla ja jotkut kirjat ovat selkäpuoli hyllyyn päin. Hih! Yhden kirjan nappasin käsittelyyni. Kirjan taitteluita on netti pullollaan, mutta Elämää Eirassa -blogin ohjetta seurasin hyvin pitkälle. Säilytin kirjan kannet, koska ajattelin, että kirjan ympärille voi sitten halutessaan laittaa samettirusetin :) Köyhänhopeiset lasikoristeet asettelin hopeoidulle lautaselle. Ja lasinen jouluvalosydän valaisee askarteluani. Täytyyhän kirjahyllyssäkin olla joulukoristeita. Kirjahylly on minun maalaamani ja esittelin sen aiemmassa postauksessa täällä.
Jouluista viikonloppua!

torstai 8. joulukuuta 2016

lehtikuusen oksia

Keräsimme lasten kanssa jo syyslomalla lehtikuusen oksia ukin istuttamasta lehtikuusimetsiköstä. Minulla oli siis joulu mielessä jo lokakuussa :) Innostuimme ehkä hieman liikaa, sillä maljakkoon pääsi kolme oksaa ja korillinen oksia jäi yli. Mutta nämä olivat maahan pudonneita oksia ja sitä paitsi, lehtikuusen kävyt ovat kauniita, joten kyllä näille vielä jotain käyttöä tulee. Kiepautin oksiin pattereilla toimivat led-valot ja sitten asettelin oksat Riihimäen lasitölkkiin (ostettu kirpparilta). Maljakko oksineen löysi paikkansa kangaskaappini päältä. Tämä näky ihastuttaa minua aina kun touhuan kodinhoitohuoneessa pyykin parissa :) eli päivittäin :) Mukavaa viikon jatkoa!

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

gluteenittomat piparit

Itsetehty piparkakkutaikina odotti kylmässä, sillä aikaa kun siivosin keittiön perusteellisesti. Vasta sitten aloitimme pipareiden leipomisen. Kokeilin ensimmäistä kertaa ikinä gluteenitonta piparkakkutaikinaa. Ohjeen löysin Home Vanilla -blogista Tuoksu oli täydellinen, mutta taikina oli vaikea leipoa. Taikina tarttui koko ajan alustaan kiinni ja piparit hajosivat, kun siirsin niitä pellille. Vasta kun ymmärsin jättää taikinan riittävän paksuksi ja käyttää super paljon jauhoja, onnistuimme :) Valmiin piparin koostumus on ilmava, kuohkea ja marenkimainen. Meille, jotka voimme syödä tavallisia piparkakkuja ei elämys ollut niin suuri, vaikka hyviä olivatkin. Mutta Mies, joka ei ole maistanut raakaa piparkakkutaikinaa moneen moneen vuoteen saati syönyt joulupipareita lähes yhtä moneen vuoteen, kommentoi näiden olevan taivaallisen hyviä :) Herkkuhetkiä päiviinne! Jos jollain on vinkkejä gluteenittomien pipareiden leivontaan, niin otan ne kiitollisena vastaan.

tiistai 6. joulukuuta 2016

Itsenäisyyspäivä

Vietimme itsenäisyyspäivän iltaa illallisilla muualla, joten kotona keskityin ainoastaan lounaskattaukseen. Hopealusikat, pitsilautasliinat, edesmenneen isoäidin sinivalkoiset posliinilautaset ja lasten taiteilemat Suomen liput muodostivat perustan lounaskattaukselle. Siniset tuikkukippot, tinakynttilänjalat ja sinisiä ja valkoisia joulupalloja kirpparilta löytämässäni tinakulhossa. Kaupasta löysin sinivalkoisen strösselikoristepurnukan, joten piparit koristeltiin itsenäisyyspäivän hengessä. Kaunista itsenäisyyspäivää!

maanantai 5. joulukuuta 2016

pieni sivupöytä

Olo-/ruokailuhuone/ keittiömme nurkkaa koristaa biedermeier-tyylinen pöytä. Olen ostanut pöydän vanhain tavarain liikkeestä ja se ei ostohetkellä ollut (eikä vieläkään ole) kovin hyvässä kunnossa. Tämä heikko kunto kuitenkin oli syy, miksi halusin juuri tämän pöydän. Pidän pöydän rosoisuudesta ja siitä, että lakka on niin kulunut, että pöydän pinta on himmeä ja että listat hieman repsottavat ja että tassujaloille on aikojen saatossa tapahtunut jotain. Tämän pöydän ainoa tehtävä on toimia tasona sesongeittain (jouluna vähintään viikottain) vaihtuville asetelmille. Tällä hetkellä pöytää koristavat sinkkitalolyhdyt, paksu kalenterikynttilä ja lasikuvun alle liian suuri maitolasinen joulupallo :) Tämän asetelman rauhallisuus viehättää minua. Rauhallista iltaa lukijoilleni!

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

2. adventti

Tämän vuoden adventtikynttilät asettelin useampi vuosi sitten antiikkiliikkeestä ostettuun tinakynttilänjalkaan (uustuotantoa). Numeroiden virkaa hoitaa pellavakankaasta ompelemani pehmosydämet, joihin olen ristipistoilla kirjaillut numerot. Tämä kokonaisuus on jo useamman vuoden takaa, mutta tuntuu taas kuin uudelta parin taukovuoden jälkeen :) Adventtikynttilöiden vieressä on hopeoidussa suojaruukussa lankaköynnökset. Nekin näyttävät jouluisilta, kun saivat kimaltelvat tähdet koristeekseen. Ikkunasta pilkottaa valaistu aita. Kesällä pesimme aidan homepesulla ja maalasimme valkoisella maalilla. Vihertävä aita uudistui ihan uudenveroiseksi. Koristekirsikkapuut istutimme aidan kunnostamisen jälkeen. Nyt aita näyttää niin kauniilta lumisateen jälkeen jouluvalojen valaistuksessa :) Kaunista adventtisunnuntaita.

lauantai 3. joulukuuta 2016

joulutabletit

Tein tänään hauskan löydön, 8 kpl amerikkalaistyylisiä tabletteja :) Tablettien vasempaan reunaan oli aplikoitu joulupukki, joka samalla toimitti lautasliinapidikkeen virkaa. Minusta joulupukki ei sopinut tabletteihin ollenkaan. Lisäksi lautasliinaan kirjailtu lahjapaketti oli ylösalaisin, jos lautasliina oli "pidikkeessään". Omituista. Ajattelin heti nämä nähdessäni, että joulupukit on ratkottava irti. Iso ja työläs homma, mutta kannatti tehdä. Nyt tabletit sopivat täydellisesti vuosia sitten keräilemiini joululautasiin. Jopa lautasen reunuksen Helinä-keijun taikasauva osuu tablettiin kirjailtujen tähtien kanssa kohdakkain. Ooh :) Touhukasta viikonloppua!

p.s. Kuvissa näkyviin autokynttilöihin ihastuin jo viime vuonna siskon luona ja nyt en enää voinut vastustaa kiusausta. Nämä hauskat autot ovat meidän kaikkien suosikit :)