sunnuntai 30. elokuuta 2015

kauniit rapujuhlat

Saimme viettää rapujuhlat eilen kauniissa auringonpaisteessa. Sää suosi ja pidimme paviljongin sivuverhot auki. Kaikki aiemmat rapukattaukset olen tehnyt punavalkoisella teemalla, mutta nyt halusin muuta. Aloitin ompelemalla lisää valkoisia istuinpehmusteita. Pöytäliinan ompelin kahdesta outlet-myymälän verhosta. Ihastuin verhojen väriin: valkoisella pohjalla on oranssin-korallinpunainen ruudutus. Pellavakaitaliinan olen hankkinut sisustusliikkeestä pari vuotta sitten. Kirpparilta löysin oransseja lautasliinoja harmikseni vain viisi kappaletta, mutta kun yhdistin ne valkoisiin lautasliinoihin, niin kokonaisuus näytti harkitulta. Hopeiset snapsilasit eivät mene tiskatessa rikki, joten suosin niitä ;) Kattaukseen täydellisesti sopivat paperiservetit löysin lähiruokakaupastamme, jee :) Rapuveitset asettelin hopeisten lautasliinarenkaiden ja lautasliinojen väliin. Seuraavia rapujuhlia silmällä pitäen aion ommella uudet rapukaulurit sävy sävyyn pöytäliinan kanssa ;) Pienet snapsipullot ovat kauniin huurteisia kulhossa. Ja saksiniekat loistavat auringonvalossa, nam :) Yöllä vieraiden lähdettyä, kynttilänvalossa paviljongissa oli ihana tunnelma, josta tosin vain Mies ja minä pääsimme nauttimaan :)

maanantai 17. elokuuta 2015

villasukkia teinille

Teini kulutti Regian harmaasta tweed-langasta kutomani sukat puhki. Sukat olivat niin mieluisat, että hän käytti niitä vielä rikkinäisinäkin ja piilotti huoneeseensa, etten heittäisi niitä pois. Muut sukat eivät kelvanneet. Lankaa oli jäänyt sukista yli, joten päätin tehdä jämälangasta uudet. Lankaa ei ollut tarpeeksi ja kun jämälangasta tekee, joutuu yleensä purkamaan ja käyttämään muitakin jämälankoja. Tässä tapauksessa jouduin purkamaan sekä uuden, valmiin sukan lapa-osuuden että rikkinäisistä vanhoista sukista lisää lankaa varresta. (Joku fiksumpi tekisi kahta sukkaa yhtäaikaa) Jämälangat yksivärinen Nalle, Nalle Color ja Regian Tweed, 64s, 3 sukkapuikot, vahvistettu kantapää 31s. Toiset sukat tein Novitan Taika-langasta luonnonvalkoislla kantapäillä. Väritys ei ole teinille niin mieluisa kuin jämälankasukissa, mutta ovat kuulemma ihanan pehmeät :) Tasapainottamaan teinin mustanpuhuvaa maailmaa ostin vaaleanpunaista lankaa :)

sunnuntai 9. elokuuta 2015

sydän jäi järven rannalle

Huomenna lapsilla alkaa koulu ja kesälomat on virallisesti ohi, vaikka kesä vielä jatkuukin. Rantamökki on vienyt meidän kaikkien sydämet :) Tarkkasilmäiset lukijat huomaavat, että pieni helposti liikuteltava pöytä päätyikin Rantamökille. 70-luvun terassipöytä 70-luvun mökkiin :) Sinivalkoraitaiset kulhot pöydällä on kirpparilöytö ja ne on täytetty vastakerätyillä mustikoilla ja vatuilla. Nam. Tuolit ovat mökin peruja. En valitettavasti tiedä niiden historiaa tai hankinta-ajankohtaa, mutta niissä on uskomattoman hyvä istua. Valkoisella maalilla niistä tuli kuin uudet ja ne löysivät paikkansa terassilta. Kiitos siskolle ja tämän miehelle terassin uudistamisesta tätäkin kautta! Lopuksi vielä tuttuun tapaan kuva tuoleista ennen käsittelyäni. Turvallista ja onnellista koulutietä kaikenikäisille koululaisille!

torstai 6. elokuuta 2015

punaista ja valkoista

Takaterassi on kaivannut helposti liikuteltavaa pöytää, jonka voi tarvittaessa siirtää lelulaatikon eteen. Lelulaatikko, joka siis tarvittaessa toimittaa myös penkin virkaa. Kierrätyskeskuksesta löytyi 70-luvun todella litteäksi menevä pieni puutarhapöytä. Nappasin mukaan, kun ei maksanut kuin muutaman euron ja koska meillä oli minun lapsuudessani tällainen ihan samanlainen. Maalasin pöydän, sillä pirteä punainen ei vaan sovi meidän sisustukseen. Samalla ihastelin puun laatua ja tekemisen jälkeä. Totean vain, että 70-luvulla osattiin tehdä paljon laadukkaampia tuotteita kuin nykyään ja käytetyt materiaalit olivat paljon parempia. Onneksi on kirpparit, mistä näitä saa vielä ostaa itselle. Pikkutarjotin on myös retro, isotätini peruja ja sekin sai maalia aika monta kerrosta. Muistutuksena alkuperäisestä punaisesta väristä tein kattauksen GG:n punavalkoisilla astioilla ;) iltapäiväkahviherkkuna mansikoita vaniljajätskin kera, mikä sekin noudatti punavalkoista teemaa.
Iloa viikkoonne! Minä olen kuulkaas kutonut villasukkia ;)

lauantai 1. elokuuta 2015

made for you

Nämä virkatut kassit valmistuivat pikavauhdilla tytöille. Lopputulos miellyttää sekä tyttäriä että äitiä :) Kuten aina käsitöiden kanssa, nämäkin muovautuivat siinä tekiessä. Idea laukkuihin on täältä. Tämä oli itselleni uusi ja hauska tapa tehdä pylväsryhmiä, puff stitches, mitä ikinä ne sitten ovatkaan suomeksi. Ensimmäisen laukun langat ovat Novita Miamia omista varastoista. Ja kuten aina kun käyttää omia lankavarastoja, niin lopulta päätyy lankaostoksille, hih ;) Toista laukkua varten ostin lankaliikkeen suosituksesta Hjertegarnin Roma -lankaa, sillä halusin mahdollisimman samantapaista lankaa. Molemmissa laukuissa koukku 3,5. Laukut on vuoritettu valkoisella puuvillalla. Kahvat on tehty kaksinkertaisesta nyöristä, jotka ompelin puuvillakankaan sisään. Sitten pyöritin sifonkikaitaleen nyörin ympärille. Sifongista ompelin myös kangassuikaleen rusettia varten. Metalliset made for you -sydämet olen ostanut jo aiemmin muistaakseni askarteluliikkeestä. Tytöt saivat laukut tänään synttärilahjaksi ja laukkujen sisältä löytyi lisää yllätyksiä, niinkuin kai kaikkien naisten käsilaukuista aina :) Rakkaudella made for you, päivänsankarini :)

maanantai 27. heinäkuuta 2015

virkatut kesäkassit

Aloitin näiden kassien virkkaamisen viime kesänä. Juu, joskus vaan kestää kauemmin ennenkuin tulee valmista.
Kassit olivat koristeita, vuoria ja kahvojen viimeistelyä vaille valmiit, joten nyt otin itseäni niskasta kiinni. Lanka Novitan Miami tyttöjen valitsemissa väreissä, koukku 3,5. Ohje on Dropsin, mutta idean laukkuun sain kivasta Vinksallaan -blogista Itse en tehnyt laukuista yhtä isoja ja virkattu kukka on lisätty tyttöjen pyynnöstä. Kukkaan tulee vielä lasihelmiä, mutta se onnistuu vasta palattuamme kaupunkiin. Etsin kangasta, joka sopisi molempiin kasseihin ja olisi kaunis, tyttömäinen ja ei-lapsellinen. Oi iloa, kun sellainen löytyi :) Nämä ovat tytöille mieluisat ja pääsivät heti käyttöön. Kännykkä ja kirja sujahtaa kassiin helposti :) Nyt on koukulla jo uudet kassit, ja suunnitelmissa kolmannet. Hih, niin se mopo aina karkaa käsistä. Kysyin jopa kuopukselta, josko hänkin haluaisi virkatun kassin. Pojan suusta tuli napakka ei kiitos.
Aurinkoista heinäkuun jatkoa!

lauantai 25. heinäkuuta 2015

kaunis lauantai

Auringonpaisteessa, tuulen suojassa oli ihana virkata ulkona :) Ensin olimme tosin lasten kanssa ahkeroineet mustikkametsällä, niiiiiin paljon täydellisiä marjoja :) Mökkipaikkakunnan myllyn erinomaisia lettuajauhoja, joista paistettiin valtava pino lettuja iltapäiväkahveille. Ihan täydellinen, kaunis lauantai heinäkuussa :)