lauantai 1. elokuuta 2015

made for you

Nämä virkatut kassit valmistuivat pikavauhdilla tytöille. Lopputulos miellyttää sekä tyttäriä että äitiä :) Kuten aina käsitöiden kanssa, nämäkin muovautuivat siinä tekiessä. Idea laukkuihin on täältä. Tämä oli itselleni uusi ja hauska tapa tehdä pylväsryhmiä, puff stitches, mitä ikinä ne sitten ovatkaan suomeksi. Ensimmäisen laukun langat ovat Novita Miamia omista varastoista. Ja kuten aina kun käyttää omia lankavarastoja, niin lopulta päätyy lankaostoksille, hih ;) Toista laukkua varten ostin lankaliikkeen suosituksesta Hjertegarnin Roma -lankaa, sillä halusin mahdollisimman samantapaista lankaa. Molemmissa laukuissa koukku 3,5. Laukut on vuoritettu valkoisella puuvillalla. Kahvat on tehty kaksinkertaisesta nyöristä, jotka ompelin puuvillakankaan sisään. Sitten pyöritin sifonkikaitaleen nyörin ympärille. Sifongista ompelin myös kangassuikaleen rusettia varten. Metalliset made for you -sydämet olen ostanut jo aiemmin muistaakseni askarteluliikkeestä. Tytöt saivat laukut tänään synttärilahjaksi ja laukkujen sisältä löytyi lisää yllätyksiä, niinkuin kai kaikkien naisten käsilaukuista aina :) Rakkaudella made for you, päivänsankarini :)

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, Piia! Välillä käsityöt onnistuvat todella hyvin ja lopputulos mielyttää kaikkia :)

      Poista