perjantai 20. kesäkuuta 2014

mineilyä

Maalla on ollut niin kylmää ja sateista, että alettiin tyttöjen kanssa puuhastella nukkekodin kanssa. Nukkekodissa oli remppa jäänyt pahasti kesken, joten kävimme täydentämässä tarvikevarastoa, jotta remppa saattoi jatkua.
Lattia on tehty 1mm balsalevystä, jonka kuultomaalasin valkoiseksi. Lattialistat käsittelin samalla kuultovalkoisella maalilla. Tapetti oli jo seinillä ja nyt sain viimein kiinnitettyä myös kattolistat, tosin kattolista loppui kesken.
Vanhempien makuuhuone näyttää rauhalliselta :)
Myös tytön huone sai uuden lattian sekä katto- että jalkalistat. Tapetit olivat siis seinillä jo entuudestaan, mutta kyllä lattia ja listat viimeistelevät kokonaisuuden :)
Ihana sovitusnukke tarttui mukaan remppatarvikkeiden hakureissulta. Innostuin virkkaamaan sovitusnukelle 1,5 koukulla DMC:n helmilangalla lierihatun. Reunaan pujotin satiininauhan. Rusetin ja lierin kovetin kankaankovettajalla, jotta muoto pysyy paremmin. Näyttää mielestäni sievältä :)
Tyttö tarvitsi myös leikkikaluja lähes tyhjään huoneeseensa, joten virkkasin keppihevosen. Riimu on tehty satiininauhasta, joka on liimattu keppihepan päähän. Koristeeksi vielä mininapit. Silmät ompelin muliinilangalla :)

Iloista juhannusta koleasta säästä huolimatta!

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, Jaana. Parasta näissä minitöissä on, että ne valmistuvat tosi nopsaan ja materiaalia ei kulu paljoakaan. Näihin jää pahasti koukkuun...

      Poista