Retrotakki ja palmikkopipo

Appiukon mökin vintiltä löytyi vuosi sitten epämääräinen pahvilaatikko. Laatikon sisällä oli mieheni vaatteita 70-luvulta: kalsareita, t-paitoja, collegepuseroita y.m. mielestäni parhaat päivänsä nähnyttä vaatetta. Mutta joukossa oli myös yksi helmi: aito 70-luvun retrotakki, Bunukka -merkkinen. Takki on aivan ihana! Se on kääntötakki - toiselta puolelta enstexmäinen ruskea, ja toiselta puolelta paksua villakangasta, tweediä. Pesin takin viime vuonna ja toivoin, että siitä tulisi kuopuksellemme vielä joskus hyvä takki. Ja niin kävi. Se on nyt aivan täydellisen kokoinen. Ja mikä parasta takki on todella hyvässä kunnossa.

Takki tarvitsi seurakseen pipon. Ensin ostin Timberlandin punaisen pipon ja neuloin samansävyisestä alpakka-langasta pidennetyllä helmineuleella kaulahuivin. Tämä setti sopi kuitenkiin paremmin yhden toisen takin kanssa. Netistä löysin kivannäköisen palmikkopipon, ja toteutin samanlaisen. Tirun palmikkopipo. Kiitos Tiru! Minulla ei ollut pipoon ohjetta, ainoastaan kuva. Purin ja neuloin niin monta kertaa, että ohjeen kanssa olisin varmaan saanut samassa ajassa valmiiksi useampia pipoja. Varsinkin kavennukset tuottivat päänvaivaa, sillä halusin palmikoiden jatkuvan ylös asti. Minulla ei ole aavistustakaan, miten loppujen lopuksi kavensin, mutta valmista tuli ja pipo sopii kuopuksen päähän. Hieman tyttömäinen , mutta tosi suloinen. Eli loppu hyvin, kaikki hyvin!

Lanka on DROPS:n Merino Extra Fine ja puikot 3,5mm, 16 s:n mallikerta, yhteensä 128 silmukkaa. Palmikon kierrot joka 8. krs:lla. Kavennukset arvoitus.

Tässä vielä kuvat siitä punaisesta kaulaliinasta. Lanka Drops Alpaca, puikot 4,5 mm. Neulottu kaksinkertaisella langalla, 25 s, ekat silmukat aina oikein, muuten aina kaksi kerrosta samaa helmineuletta.

Pupujen talo

Kaksostyttöjemme huoneessa on kaunis vitriinikaappi. Olen ostanut sen käytettynä nettihuutokaupasta. Se oli silloin kellastuneen männynvärinen ja pahasti kuivahtanut. Mieheni purki kaapin osiin ja maalipesun jälkeen aloin maalata vitriinikaappia valkoiseksi. Monta kerrosta sain laittaa (olisi varmaan kannattanut pohjamaalata!), ettei kellastunut puunväri enää kuultanut läpi. Vaivannäkö kannatti, sillä olen lopputulokseen tyytyväinen. Täällä vitriinikaapissa säilytetään kauneimpia leluja sekä leluja, joiden halutaan olevan esillä, mutta joita utelias koira ei saa viedä omiin leikkeihinsä. Vitriinikaapin päällä on Laura Ashleyn perhosvalot, jotka palvelevat tyttöjemme yövaloina.


Vitriinikaapin alahyllyllä on Maileg -pupujen talo. Jokaisella lapsella on oma pupunsa. Huonekaluja on kerätty pikkuhiljaa. Pikkupeittoja olen virkannut ja neulonut ja petivaatteita ommellut. Esikoistyttö on tehnyt maton minikangaspuilla.


Pupujen taloon on suunnitteilla remontti. Olen miettinyt väliseinän laittamista makuuhuoneen ja keittiön väliin. Väliseinä pitäisi myös tapetoida. Pukinkontista löytyy syöttötuoli ja vauvapupun hoitotaso (shhh... älä kerro lapsille) ja ne eivät mahdu nykyiseen pupujen taloon. Tarvitseeko vauvapupu oman huoneen? Ehkäpä vitriinikaapista pitäisi varata myös toinen hylly pupuille. Sähkövalot olisi kivat, ja seinille tauluja, ja lattialle lisää mattoja, tilkkupeitto. Paljon olisi laitettavaa. Onneksi talo on ihana myös näin ja ahkerassa käytössä. Lasten mielestä pupuperhe tarvitsee myös äiti- ja isäpupun.

Café Emme

Kodissamme on ikkunallinen ja avoin kodinhoitotila (ei vesipistettä) kuopuksen huoneen vieressä. Tätä tilaa ei ollut muuttaessamme tähän kotiin, vaan käytävästä, vaatehuoneesta ja kahdesta pienestä huoneesta on remontoitu kuopuksen huone ja kodinhoitotila. Vietän kodinhoitotilassa todella paljon aikaa, sillä siellä lajittelen, silitän ja viikkaan puhtaat pyykit. Ompelunurkkaukseni on myös tässä tilassa, joten vaatteiden korjaukset hoituvat samalla. Tila on kaikin puolin tehokas kuivan pyykin hoitokeskus.

Remontin yhteydessä lapset saivat kodinhoitotilaan leikkikeittiön (esittelen sen joku toinen kerta, nyt siellä on kaaos). Leikkikeittiön vieressä on istuimet, pöytä ja tarvikelaatikot. Hetkessä lapsilla on ravintola, kahvila, pehmoeläinten juhlapaikka, nukkien lounaspöytä y.m.s. Keittiössä touhuaa myös "hullu kokki" (ei kuitenkaan "alaston kokki") ja silloin voi saada todella kekseliäitä tai lennokkaita ruokia.

Viime aikoina on usein leikitty kahvilaa. Café Emme (nimi tulee lasten nimien alkukirjaimista) on hyvinkin kaunis kahvila, missä palvelu pelaa kiitettävästi. Tarjolla on ihania leivonnaisia kauniista posliiniastioista.


Lasten rottinkisohvan olen ostanut torilta parikymmentä vuotta sitten, pyöreä pöytä on lasten parvekepöytä ja hupun alla on Ikeasta kymmenisen vuotta sitten esikoiselle ostettu pikkutuoli. Posliiniastiat on ihanasta porvoolaisesta lelukaupasta, lasit Ikeasta ja Weiste:n teräksinen kerrosvati tavaratalosta. Metallisessa kyltissä luki alunperin tervetuloa, mutta se on peitetty printatulla kahvilan nimellä.

Kaikki kuvan herkut olen itse virkannut. Valikoimasta löytyy Domino- ja Ballerina -keksejä, donitseja, punssirullia, sekä iloisen värisiä leivonnaisia. Nämä virkatut leivonnaiset miellyttävät minua toisin kuin muoviset ruuat, joita niitäkin löytyy iso laatikollinen ja jotka ovat ahkerassa käytössä silloin kuin "hullu kokki" vierailee ja tarjoilee valmistamaansa appelsiini-porkkana-lihaa mansikoilla.

Uusi kranssi ulko-oveen

Ensimmäinen kirjoitus, tästä se alkaa...

Tein ulko-oveemme vihdoinkin uuden ovikoristeen. Olemme asuneet nykyisessä kodissamme kohta kolme vuotta ja alun ovikoristetonta kautta ja joulukauden ovikoristeita lukuunottamata meillä on aina roikkunut sama ovikoriste (=Linumin ruudullisesta kankaasta ompelemani pehmosydän, johon olen kirjaillut "tervetuloa").

Ajatus uudesta ovikoristeesta oli hautunut mielessäni jo pidempään, mutta vasta kun näin kaupassa Pentikin lasisydämet, etenin ajatusta pidemmälle. Samaisella kauppareisulla silmiini osui kauniin harmahtavan valkoiseksi käsitelty kranssipohja. Kuva tulevasta kranssista oli nyt piirtynyt mieleeni. Ensin suunnittelin tekeväni rusetin Linumin valkoisesta kankaasta, mutta se osoittautui liian jäykäksi. Niinpä etsin kangasvarastostani sopivaa ohuempaa valkoista kangasta. Edesmenneen isotätini vanhasta ohueksi kuluneesta lakanasta sain muotoiltua muhkean rusetin. Lasisydämissä oli alunperin harmaa satiininauha, mutta päätin vaihtaa sen pellavanauhaksi. Olen uuteen ovikranssiin tyytyväinen!

Harmikseni meidän ulko-ovemme vie rappukäytävään, eikä oikeasti ulos. Tässä tulee nyt sitten ensimmäinen paljastus: emme asu talossa, vaan rumahkossa 60-luvun punatiilisessä pienkerrostalossa. Haaveilen erillistalosta tai edes rivitalosta, joka tapauksessa asunnosta, jossa ulko-ovi veisi oikeasti ulos. Haaveilen, että ulko-ovi olisi kaunis, ja kaunis kranssi olisi piste i:n päälle.