Tiimarin esitteestä bongasin kuvan huovutetusta omenasta. Täytyykin käydä tutustumassa, josko heiltä löytyisi tarvikkeet ja ohjeet huovutettuihin omenoihin. Olisi kiva tehdä niitä lapsille leikkeihin. Ja omenat tarvitsevat tietysti laatikon. Tulevalla mökillämme on kauniisti harmaantunutta lautaa ja siitä voisi nikkaroida omenoille vanhantyylisen laatikon.
keskiviikko 1. syyskuuta 2010
Omenoita
Tiimarin esitteestä bongasin kuvan huovutetusta omenasta. Täytyykin käydä tutustumassa, josko heiltä löytyisi tarvikkeet ja ohjeet huovutettuihin omenoihin. Olisi kiva tehdä niitä lapsille leikkeihin. Ja omenat tarvitsevat tietysti laatikon. Tulevalla mökillämme on kauniisti harmaantunutta lautaa ja siitä voisi nikkaroida omenoille vanhantyylisen laatikon.
sunnuntai 29. elokuuta 2010
Tauon jälkeen
sunnuntai 20. kesäkuuta 2010
Mansikka-aika
maanantai 7. kesäkuuta 2010
Perunanistutus maalla ja parvekkeella
Istutus tehdään traktorin kyydistä, joten naapuritalon isäntä tulee auttamaan traktorillaan. Tässä kuvassa perunoita istuttaa esikoinen ja kuopus (mieheni sylistä). Kuvassa loikkaa myös koiramme Papun, joka kieltämättä maastoutuu aika hyvin multaiseen peltoon.
Kuopuksen "keskittynyt" käden asento perunanpudotuksen jälkeen. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kuopuksemme uskaltautui traktorin kyytiin istutushommiin.keskiviikko 2. kesäkuuta 2010
Kevätjuhlamekot
Useimmiten neidit A ja B haluavat pukeutua ihan samalla tavalla, mutta toisinaan riittää samankaltaiset asut. Itse puen mielelläni kaksostytöt samalla tavalla, näin vältyn kinastelulta, että kumman asu on kauniimpi. Kaksostyttömme ovat aivan eri kokoiset ja eri näköiset, joten mitään identiteettikriisiä samanlaisista vaatteista ei tule. Neiti A on 12 cm pidempi kuin neiti B (pituusero on ollut syntymästä lähtien). Ulkovaatteet ovat aina erilaiset turvallisuussyistä; ettei kukaan vaan erehdy lapsesta ja huuda väärää tyttöä varomaan esimerkiksi autoa. Samanlaiset vaatteet eri sävyisinä on myös kiva vaihtoehto, mutta harvemmin samasta asusta on tarjolla useampia värivaihtoehtoja. Sitäpaitsi yleensä molempien mielestä vain toinen värivaihtoehto on kaunis.
torstai 27. toukokuuta 2010
Kevätkiireitä
Toukokuu on perheelleemme aina kiireistä aikaa: vappu, äitienpäivä, omat+miehen+anopin+appiukon+siskonpojan synttärit, neiti B:n nimpparit. Päälle tulevat kaverisynttärit ja koulujen ja päiväkodin kevätjuhlat.
Tänään kaksostytöt palasivat luokkaretkeltään samaan aikaan kun kuopuksen päiväkodissa alkoi koko päiväkodin yhteiset kevätjuhlat. Perhe jakaantui kahtia, joten logistiikka saatiin toimimaan. Juhlat olivat ulkona säävarauksella, mutta sateesta huolimatta ulkona juhlittiin. Sääliksi kävi niitä pikkutyttöjä, joiden valkoiset juhlasukkahousut ja juhlakengät olivat kurassa. Kuopuksen housut (ja kalsarit) kastuivat sateessa, joten serkkupojan synttäreille mentiin vaatekaupan kautta. Kotiin ei voitu mennä, sillä asuntomme on myynnissä ja siellä oli näyttö paraikaa meneillään.
Riemukkaan iloisten synttäreiden ja päivän ohjelmien jälkeen kolme nuorinta nukahtivat ennätysajassa. Huomenna lähdemme appiukon maalle perunan istutukseen.
Tässä vielä kuva kuopuksen eleganssista ennen viime lauantain veneretkeä. Päässä kuopuksen itsensä valitsema palmu-hattu. Jalassa rakkaimmat shortsit, joiden reikä polvessa on paikattu H&M:n silitettävällä Spiderman-paikalla. Näitä shortseja ei saisi koskaan pestä. Huomatkaa myös kesäkengät väärissä jaloissa sekä käsien ihmettelevä asento. Ihmettely johtuu meressä kelluvasta Papun pallosta. Itse tulen tästä kuvasta todella hyvällä tuulelle. Ohjelmantäyteisiä päiviä kaikille!
Tänään kaksostytöt palasivat luokkaretkeltään samaan aikaan kun kuopuksen päiväkodissa alkoi koko päiväkodin yhteiset kevätjuhlat. Perhe jakaantui kahtia, joten logistiikka saatiin toimimaan. Juhlat olivat ulkona säävarauksella, mutta sateesta huolimatta ulkona juhlittiin. Sääliksi kävi niitä pikkutyttöjä, joiden valkoiset juhlasukkahousut ja juhlakengät olivat kurassa. Kuopuksen housut (ja kalsarit) kastuivat sateessa, joten serkkupojan synttäreille mentiin vaatekaupan kautta. Kotiin ei voitu mennä, sillä asuntomme on myynnissä ja siellä oli näyttö paraikaa meneillään.
Riemukkaan iloisten synttäreiden ja päivän ohjelmien jälkeen kolme nuorinta nukahtivat ennätysajassa. Huomenna lähdemme appiukon maalle perunan istutukseen.
sunnuntai 23. toukokuuta 2010
Neiti B:n farkkucaprit
Tilaa:
Kommentit (Atom)