keskiviikko 23. toukokuuta 2012
Monta rautaa tulessa
Pieni tauko kirjoituksissa johtui koko perheen pitkästä viikonlopusta Lontoossa. Reissu oli oikein onnistunut ja ihana piristys arjen keskellä. Kuten aina niin nytkin on monta projektia meneillään ja vähintään yhtä monta muhii päässä. Kaupunkikodin pienelle pihalle olen päätynyt sinivalkoisiin sävyihin. Tuntuu, että kukalliset tummansinivalkoiset kankaat ovat kiven alla, onneksi yksi kaunis vaihtoehto tuli Lontoon tuomisina.
Mies puolestaan on ahertanut pihalaatoituksen kimpussa. Pyrimme hyödyntämään mahdollisimman paljon olemassaolevaa, joten laatatkin ovat asunnon alkuperäisiä betonilaattoja suoraan 70-luvulta. Pesu, uudelleensijoittelu, pohjien tasaus ja laatat suoraan. Grillin alla laatat ovat jo paikoillaan. Pikkuisen himottaisi laittaa tähän pergola grillin suojaksi. Ja sokkeli pitää maalata.
Ristipistot ovat jälleen löytäneet minut. Toinen on valmis setti Lontoosta
ja toinen ohje on jostain DMC:n pienestä vihosta, joka löytyi kätköistäni.
Sydämellisesti tervetuloa mukaan uudet lukijat! Odottelen täällä arpajaispalkintoa saapuvaksi.
sunnuntai 13. toukokuuta 2012
Ä niinkuin äiti
Neiti B:n huovuttama patalappu koristaa keittiötä maalla. Neiti on ihanasti huovuttanut Ä- kirjaimen yhdelle puolella ja nimikirjaimeni toiselle puolle. Onkohan hänellä ollut nämä punapilkulliset kupit mielessään?
Ihana äitienpäivä kortteineen, kukkineen ja lasten tekemine lahjoineen! Ihanaa kun esikoinenkin palasi viikon leirikoulusta eilen kotiin.Tervetuloa mukaan uudet lukijat. Teitä on nyt 70, joten minun on aika rientää hankkimaan arjaisvoitto ja järjestää teille arpajaiset!
tiistai 8. toukokuuta 2012
Kylpyhuone minimaailmassa
Nukkekodin kylppäri on ollut työn alla. Suunnitelmissa oli virkata juhannusruusu -matto minikoossa, mutta se ei onnistunut, joten virkkasin ympyrän pykäreunoilla.
Ammeen reunalle tarvittiin pehmeä kylpymatto. Se on toteutettu helmineuleella ja kirjailemalla bath sileälle kaistaleelle. Kaksoset puolestaan ahkeroivat tekemällä askarteluhelmistä hajuvesipulloja ja rasvapurkkeja. Huomaatteko suihkukaapissa perhosen mallisen sampoopullon? Se on lasten sampoota, neiti B:n idea ja toteutus.
Kylvyn päälle suunnitelmissa jonkunlainen hyllykkö esim. pyyhkeille. Pieni kori pöntön viereen, jossa olisi minivessapaperirullia pitäisi myös saada aikaiseksi.
Työn alla myös takan ja
kulmakaapin korjaus / entisöinti / tuunaus.
Aurinkoista viikonjatkoa!
Tunnisteet:
keskeneräisiä projekteja,
neulottuja juttuja,
nukkekoti,
virkattuja juttuja
keskiviikko 2. toukokuuta 2012
Munkkirinkilöitä
Leivoin elämäni ensimmäisen kerran donitseja viikonloppuna maalla. Olin aina kuvitellut, että se on vaikeaa. Onneksi päätin kuitenkin kokeilla, sillä donitsit onnistuivat yli odotusten ja lapset ahmivat ne vatsaansa ennätystahtia.
Vappupäivän vieraille tein donitseja jälkiruoaksi (tuplataikina tällä kertaa) ja onneksi onnistuivat elämäni toisellakin kerralla. Hyvä muistutus itselle, että aina kannattaa kokeilla ennenkuin päättää jonkun asian olevan vaikeaa.
Jotain muutakin tein ensimmäistä kertaa. Nappasin Kaunis Pieni Elämä blogistin idean laittaa lahjanarua serpentiinin sijaan. Ja näin kauniilta se näytti meidän vappupöydässä. Sävyt menivät täydellisesti pöytäliinan kanssa yksiin. Ja hei nämä voi uusiokäyttää:)
perjantai 27. huhtikuuta 2012
Nukkekodin verhoja
Kiitos teille kaikille edellisen postauksen kirjahyllyä kehuneille. Saitte kommenteillanne minut oikein iloiseksi. Edellisessä postauksessa kerroin myös pipertäneeni verhoja tyttöjen Lundby-nukkekotiin. Tässäpä näitä.
Lastenhuoneeseen pinkkejä palloja vaaleanpunaisella kankaalla. Tein samalla pari pientä tyynyä.
Aikuisten makuuhuoneeseeen valkoinen avattava ja suljettava verho. Onneksi pienillä tytöillä on pienet sormet, omat sormeni eivät mahdu tekemään rusetteja tuossa makuuhuoneessa. Minun pitää irrottaa koko verho tarranauhasta, jotta saan rusetit tehtyä. Aikuisten makuuhuoneeseen tein myös pari tyynyä.
Minulla on hakusessa 70- ja 80-lukujen Lundby-huonekaluja. Jotain löytöjä olen jo tehnyt huuto.netistä m.m. tämä metallinen herätyskello. Siskoillani ja minulla oli täsmälleen samanlainen lapsuudessamme, mutta se, kuten muutkin Lundby-tavaramme ja -nukkekotimme ovat joutunut häviksiin, harmi.
Keittiön yksinkertainen kappa Tilda-kankaasta.
Yläkerran olohuoneen parvekkeen edessä roikkuvat vaaleanpunaiset kukkaverhot. Jonkunlainen tamppiviritys täytyy vielä kehitellä. Kangas on otettu talteen paitapuserosta, jota kaikki kolme tytärtämme ovat käyttänet 3-4 vuotiaina. Flyygeli ja rahi ovat löytöjä huuto.netistä. Molemmat saivat pintaansa uuden kerroksen valkoista maalia. Flyygelin nuotit ja koskettimet täytyy vielä saada kuntoon.
Huomenna teemme donitseja ja minä istutan kukkia, kivaa! Ihanaa viikonloppua kaikille.
maanantai 23. huhtikuuta 2012
Kirjahylly lapsille
Maalla lastenhuoneessa ei todellakaan ole ylimääräistä säilytystilaa. Jotta saimme kaappiin kaivattua lisätilaa, piti kirjat saada pois kaapista.
Muistin lukeneeni hammaslääkärin odotushuoneessa lehteä, jossa esiteltiin itsetehty "väärinpäin" oleva kirjahylly. Tiesin heti, että tuollainen sopisi meillekin maalle, lastenhuoneeseen, paripulpetin viereen, tilaan, jonka syvyys on alle 17 cm.
Sain ylipuhuttua mieheni jälleen yhteen projektiin. Rautakaupasta haimme höylättyä lautaa ja listaa. Hieman hahmottelua ja mittailua, sen jälkeen sahausta ja ruuvaamista.
Kirjahylly valmistui nopeasti. Maalasin hyllyn Empire-maalilla, mikä ei todellakaan ole suosikkini, mutta kun sitä oli varastossa ja hylly piti saada valmiiksi ja käyttöön mieluiten samantien. Pinnasta tuli kyllä kauniin kuultovalkoinen, sillä maalasin hyllyn vain kerran. Kuivumisen jälkeen pääsin asettelemaan kirjat paikoilleen. Tiedoksi kiinnostuneille, että tässä hyllyssä on metrin verran kirjoja. Pidän hyllyn kirjastomaisesta ulkonäöstä, sekä siitä, että kauniit kirjat toimivat väriläiskinä vaaleassa huoneessa. Kuopuskin löytää nopeasti haluamansa kirjan.
Käsityörintamalla olen ommellut verhoja nukkekotiin. Voi vitsit, mitä pipertämistä. Mutta niistä myöhemmin. Iloa viikkoonne!
torstai 19. huhtikuuta 2012
Yrttejä ja vihanneksia keittiössä
Tilaa:
Kommentit (Atom)