keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

pupuja

Ihastuin ikihyviksi kauniissa ja seesteisessä Pömpeli -blogissa esiteltyyn puputyynyyn. Kyseinen tyyny oli meille liian pieni, joten selvitin kankaan valmistajan ja tilasin kangasta Englannista. Näin sain ommeltua juuri meille oikeankokoiset tyynyt. Kangas on luonnossa vielä kauniimpi kuin kuvassa. Tyynyt tulevat eläinrakkaan esikoisen huoneeseen, jossa nämä kanitkin asustavat talvisin. Ilmojen lämmettyä, ne muuttavat ulkohäkkiin. Esikoisen huone ei ollut kuvauskunnossa, joten kuvasin tyynyt kodinhoitohuoneessa. Älkää antako tuolin istuinosan häiritä, se odottaa entisöintiä. Samoin kodinhoitohuoneen valkoinen takaseinä, josta paikoitellen loistaa turkoosi vesieristys odottaa tapettia :) Mutta asia kerrallaan, nyt iloitsen uusista tyynyistä :)

torstai 16. helmikuuta 2017

lankanöttösistä lapaset

Vaaleanpunaisista pannoista jäi pienet lankanöttöset yli. Ajattelin hävittää ne lapasiin ja keräsin lankakorista saman sävyiset ruskeaat alpakkalankanöttöset ja epäonnisen värikimaralangan. Epäonninen lanka, sillä olen lukuisia kertoja yrittänyt sekoittaa sitä muihin väreihin ja tehdä siitä lapaset. Aina ovat päätyneet purkuun. Muutama aloitus ja purku ja lopulta päädyin ruskeaan alpakkaan ja raidat värikimarasta. Väriyhdistelmä miellytti :) Silmukoita 48, sukkapuikot 3,5 ja tavalliset aukkopeukalot. Ei siis mitään ihmeellistä, paitsi alpakkalangan pehmeys ja hillitty sävy, joka rauhoittaa tuon värikimaran. Vaaleanpunaiset lankanöttöset päätyivät lankakoriin ja värikimaraa jäi vielä yli. Aiemmin kutomani huovutetut vaaleanpunaiset lapaset sopivat täydellisesti näiden kanssa :)

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

vaaleanpunaiset pannat

Heti kun näin Johannan ihanat pannat tiesin, että meidän kaksoset haluavat tällaiset. Näissä on jotain niin kaunista ja tyttömäistä, varsinkin kun ne tekee vaaleanpunaisesta langasta. Lankana Teeteen Tundra alpakkalanka, täydellinen väri ja uskomaton pehmeys :) Puikot 3,5 silmukoita 32. Palmikonkierto 16+16 silmukalla on aavistuksen haastava, mutta kyllä se onnistuu ja niitähän tulee vain yksi. Nostin joka kerroksen ensimmäisen silmukan neulomatta. Valmiin pötkön suljin renkaaksi neulomalla. Ihanat! Näiden valmistuttua ihmettelen, miten tytöt ovat aiemmiin pärjänneet ilman neulepantoja :)

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

vaaleanpunaiset palmikkotupsupipot

Ensimmäisenä vaaleanpunaisista keskeneräisyyksistä valmistui hempeän vanhan roosan väriset palmikkopipot. Palmikonkiertojen ohje on Iinun mustikka-maito sukkien resorista. Olisin linkittänyt Iinun blogiin, mutta blogi ei ole enää julkisesti luettavissa. Olen aiemmin käyttänyt tätä resoria lapasten resorissa (syklaami-lapaset). Lanka Hjertegarn:in Lima, sukka- ja pyöröpuikot 4,5. Silmukoita 121. Olen etsinyt aitoa turkistupsua hempeän vaaleanpunaisena, mutta en valitettavasti ole löytänyt. Tein pipon langasta tupsut, jolla nyt mennään kunnes täydelliset turkistupsut tulevat vastaan :) Pipot kuulemma kutittavat, joten ompelen näihin vielä trikoovuorit. Kutina ei onneksi taida olla kovin häiritsevää, sillä pipot ovat valmistumisen jälkeen olleet ahkerassa käytössä. Kauneutta ja vaaleanpunaisia tunnelmia alkavaan, uuteen viikkoon!

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

vaaleanpunaisia keskeneräisyyksiä

Havahduin itsekin kun olin laittamassa viimeisintä keskeneräistä käsityötä koriin. Korissa on jo kolme vaaleanpunaista kutimusta kesken :) lapaset... panta... ja pipot. Aina Uuden Vuoden jälkeen siivoan ja järjestelen kotia perusteellisemmin. Ostin Marie Kondon kirjan ajatellen, josko kirja tarjoaisi itselle uusia vinkkejä. Lasten vaatehuoneita siivotessa innostuin järjestämään heidän sukka- ja alusvaatelaatikot Konmarin oppien mukaan. Täytyy todeta, että näin taiteltuina vievät vähemmän tilaa, aika näyttää jaksanko taitella jatkossa näin huolellisesti. Listaan tämänkin vaaleanpunaiseksi keskeneräisyydeksi kirjan kannesta johtuen. Seuraavaksi siirryn Miehen vaatteiden viikkaamiseen :)

perjantai 6. tammikuuta 2017

shades of grey

Kaksostyttöjen harmaiden villakangastakkien seuraksi kudoin beaniet. Lanka Onion Knit:in 50%mohairia ja 50%villaa. Ihanan pehmeää ja aavistuksen pörröistä. Olisin halunnut angoraa, mutta sitä ei löytynyt oikean sävyisenä. Pyörö- ja sukkapuikot 4, silmukoita 90. Muuten seurasin Prosessineulojan ohjetta. Pipoista ylijääneen langan sain kaiken kudottua lapasiin. Yhdistettynä tummanharmaaseen Nalleen sain yhden parin lapsia. Toinen neiti saikin sitten pinkit :) Talvista loppiaista! Täällä aletaan kerätä joulukoristeita pois.

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

välipäivät pohjoisessa

Joulu ja välipäivät sujuivat rauhallisissa merkeissä pohjoisessa ihanasta talvisäästä nauttien. Niin valkoista ja puhdasta! Olin pakannut lankoja ja sukkapuikot mukaan. Pitkät automatkat ja lyhyet päivät antoivat minulle paljon kutomisaikaa. Puikoiltani valmistuikin kaksi paria kauniita pitsisukkia. Lanka 7veikka, sukkapuikot 3,5, silmukoita varressa 50 ja kiilakavennusten jälkeen 48. Sukan suussa 1O1N resoria siten, että joka toisella kerroksella oikeat silmukat on kudottu kiertäen. Vahvistettu kantapää, mutta oikealla puolella kudottavat silmukat kiertäen. Tulee kaunis, tasainen ja napakka kantapää. Ohje Kardemumman Talo -blogista. Suloiset pulkkailijani :) Valkoiset pipot olen kutonut jo aiemmin. Liukurit valmiina seuraaviin laskuihin. Maapallon toisella puolella lainelaudat nojaisivat samaan tapaan jonkun rantatalon seinään :) Tule talvi myös tänne etelään!