sunnuntai 7. joulukuuta 2014

7. luukku tonttutanssi

Tähkäpää ja Pocahontas saivat viimeinkin toivomansa tonttulakit :) Nukkien punaisista boleroista oli jäänyt lankaa yli, joten päätin tehdä tonttulakit tästä aavistuksen kimaltelevasta langasta. Myös valkoista pörrölankaa löytyi lankakorista; kulkuset on kierrätetty vanhoista tonttulakeista. Huopikkaat tein omalla ohjeella. Käsityöliikkeestä löysin huopikkaiden tyyliin sopivaa nauhaa. Töppösten pohjaan leikkasin vanhoista nahkakäsineistä pohjat, jotka liimasin huopikkaisiin kiinni. Nyt kelpaa nukkien tanssia tonttutanssia ulkona lumessa :) Iloista sunnuntaita!

lauantai 6. joulukuuta 2014

6. luukku itsenäisyyspäivän istutus

Tein pienen itsenäisyyspäivään sopivan istutuksen vanhaan kakkuvuokaan. Valkoiset hyasintit, sammalta metsästä ja kierrätetyt tähdet ja helmet. Hyasinttien tuoksu on suorastaan huumaava :) Rusetit Suomen lipun värisestä nauhasta tein isohkon haarukan avulla. (Netistä löytyy useampikin ohje googlettamalla rusetti haarukan avulla). Rusetin taakse laitoin ohuen rautalankakepin, jotta sain rusetit tökättyä istutukseen. Rauhallista Itsenäisyyspäivän iltaa!

perjantai 5. joulukuuta 2014

5. luukku punaiset asusteet

Iso Maileg-tonttumme Tarleena on otettu esille. Se istuu keittiön tuolilla, paitsi silloin kun lapset päättävät ottaa tontun mukaan touhuihinsa. Tonttu poseeraa pojan hiippalakki päässään. Pipon seuraksi halusin tehdä pojalle punaiset huovutetut lapaset. Lapasten meinasi käydä todella huonosti, sillä lanka loppui viime metreillä. Soitto lankakauppaan paljasti, että langan valmistus on lopetettu. Sain kokea aitoa joulumieltä, kun sisko riensi apuun ja itselleni tuntematon, siskon neulekerhon ystävä pelasti minut. Kiitos sinulle tuntematon neuleystävä ja kiitos sisko :) :) :) Lapaset Novita Huopanen, puikot 7, silmukoita 30.

Antamisen ja saamisen iloa kaikille :)

torstai 4. joulukuuta 2014

4. luukku pienet virkatut lahjat

Näin kivassa Koukutettu blogissa söpöt pienet kukkarot ja päätin jo heti silloin, että tuollaiset minunkin on tehtävä. Lanka on Catalina ja koukku 2,5. Ommeltavat kukkaronkehykset löysin Sinellistä. Hymyt olivat kaikkien huulilla, kun aamulla tyttöjen pikkupaketeista paljastui nämä ihanuudet. Neiti Teini sai syvemmän version samasta kukkarosta kylläkin mustana ja yhdellä turkoosilla raidalla koristeltuna. Rusetin korvasin kaupasta ostamallani Anime-pinssillä. Tunnelmallista joulukuun neljännen päivän iltaa :)

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

3. luukku pojan joulukuusi

Pojan huonetta koristaa mielestäni aivan täydellisen mallinen vihreä tekojoulukuusi. Koristeina tähtivalosarja, taaperoajalta säilyneet lasiset poliisi- ja paloautot sekä Mailegin sotilaat ja keinuhevoset. Mailegin sotilaat poika sai viime jouluna ja keinuhevoset paljastui joulukuun ensimmäisen aamun pienestä paketista. En tiedä kumpi - poika vai äiti - tykkää näistä Mailegin koristeista enemmän :) kivoja ovat :) ja jotenkin ihanan vanhanaikaisia :)

tiistai 2. joulukuuta 2014

2. luukku: piparkakkutalo lumiukoille

Piparkakkutalo syntyi lasten ja minun yhteistyön tuloksena. Talo on tehty valmiilla muoteilla. Taikina on kaupan pakastealtaasta, mutta pikeerit on itse sekoitettu ja niitä oli kahta eri vahvuista, yksi kiinnitykseen ja toinen kuvioihin. Idea vaahtokarkkilumiukkoihin on Pinterestistä, samoin kuin lumiukkojen karkkikeppipulkka :) Ihana, Pinterest :):) Tytöt näkivät todella paljon vaivaa koristelujen kanssa. Tämä ihanuus meni koulun joulumyyjäisiin, jossa se myytiin piparkakkutalohuutokaupassa ihan uskomattomaan hintaan. Nyt me teemme täällä uuden samanlaisen itsemme iloksi :)

maanantai 1. joulukuuta 2014

1. luukku: vaaleanpunaisia koristeita

Kaksostyttöjen huonetta koristaa joulukuisin heille jo ihan pieninä hankittu valkoinen joulukuusi. Kuuseen laitetaan pienet valot. Kuusenkoristeet ovat vaalean liiloja ja vaaleanpunaisia. Joulukuun ensimmäisen aamun kunniaksi lapsia odotti aamulla pienet paketit. Ihastuksen kiljahduksia kuului, kun tyttöjen kääreistä paljastui vaaleanpunaiset lasiset luistimet.