sunnuntai 23. marraskuuta 2014

valkoiset palmikkopipot karvatupsuilla

Ohut lumipeite maassa oli hyvä syy viimeistellä tyttöjen pipot. Pipot kudoin jo viime talvena, mutta viime vuonna talven äkillinen loppuminen ei houkutellut viimeistelemään näitä pakkaskeleille tarkoitettuja pipoja. Sen verran olivat tytöt kasvaneet vuodessa, että purin toisen pipon ja tein siitä aavistuksen isomman version.
Lanka on Dropsin Andes, pyörö- ja sukkapuikot 5. Silmukoita 96 ja 100. Peruspalmikoita ja nurjaa neuletta alun 2O 2N resorin jälkeen. Vuori ohutta trikookangasta.
Ihanat valkoiset turkistupsut löysin pienestä vaateliikkeestä. Ja voitte arvata, että niitä on pyöritelty käsissä ja ihasteltu niiden pehmeyttä :)
Kauniit talviset pipot ja paljon paljon edullisemmat kuin kaupan vastaavat merkkipipot! Nämä ovat nyt kuulemma lempipipot. Ihana kuulla :)
Tyttöjen olan yli kurkkii lemmikkikanimme :) Touhukasta alkavaa viikkoa!

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

joulunpunaiset sydänsukat

Lankakorin (yhdestä niistä) pohjalta löytyi päättelyä vaille valmiit villasukat. Olin aloittanut ja saanutkin sukat valmiiksi viime ystävänpäivän aikoihin. Koska sukilla ei ollut akuutti tarve ja koska en kauheasti tykkää lankojen päättelemisestä, sukat olivat päätyneet lankakoriin ja unohtuneet sinne ;)
Neiti B:n jalka oli kasvanut sukkien valmistumisen jälkeen, joten minun oli purettava sukkien kärki. En tähän hätään löytänyt käyttämääni punaista Nalle -lankaa, joten nappasin vaaleanpunaista Nallea ja päätin raidoittaa kärjen.
Sukkien malli on omasta päästä (varmaan syntynyt monesta netissä nähdystä sukkamallista). Sydämen ohjeen nappasin jostain vanhasta käsityölehdestä. Näistä tulikin oikein kauniit ja sydämelliset joulunpunaiset sukat :) Neiti B ilahtui uusista sukistaan, erityisesti raidallinen kärki on tytön mieleen. Huomaatteko, että olen jälleen käyttänyt kitcheners stitch:iä sukkien kärjissä (onkohan tämä suomeksi silmukointi?).
Seuraavaksi esittelyvuorossa vaaleanpunaiset huovutetut lapaset kauniilla koristeilla :)

lauantai 15. marraskuuta 2014

lauantaina mökillä

Kävimme metsässä katsomassa, josko löytäisimme suppilovahveroita. Pienen sienisaaliin lisäksi mukaan tarttui metsätöiden alta kaadettu pienen kuusen latva. Lapset halusivat koristella kuusen ;)
Minulla on tällä hetkellä useampiakin keskeneräisiä käsitöitä, joten pakkasin mökille muutaman niistä mukaan.
Vadelmanpunainen tuubihuivi ihanasta Rowanin Kid Classic langasta 5,5 puikoilla. Malli on yksinkertainen, eli hetkittäin tämän kutominen tuntuu puuduttavalta urakalta. Varsinkin kun näitä tarvitaan kaksi ja tytöt niin kovasti haluaisivat nämä jo käyttöön :)
Vaaleanpunaiset huovutetut lapaset Dropsin pehmeästä Eskimo-langasta 7 puikoilla. Vaihteeksi huovutetut lapaset ;)
Mukana lisäksi pari joululahjakäsityötä :) Saunan jälkeen voinkin käpertyä kutimuksieni kanssa sohvalle. Oi autuutta :)

torstai 13. marraskuuta 2014

yhden palmikon lapaset ja kitcheners stitch

Jälleen esittelyssä lapaset. Tällä kertaa hyvin yksinkertainen malli lyhyellä resorilla ja yhdellä palmikolla.
Lanka on Novitan 7veikka pinkki ja vaaleanpunainen. Sukkapuikot 3 ja silmukoita 46. Puikkovalintani oli tietoisesti liian pieni, jotta sain neulottua napakat lapaset.
Päättelyyn kokeilin itselleni uutta kitcheners stitch -päättelytapaa. Kiinnostuneille tiedoksi, että you tubesta löytyy todella selkeä ohjevideo. Olen ihan ihastunut tähän päättelytapaan :) Ja vaikka se aluksi tuntui vaikealta, niin se on oikeasti looginen ja sen kyllä oppii.
Näistä tuli hyvät peruslapaset ja sopii hyvin tyttöjen talvitakkeihin. Harmi ettei sävyt näy kuvissa oikein :)
Puikot ovat kilisseet ahkerasti ja myös joululahjoja on työn alla :) Ihanaa viikonjatkoa :)

lauantai 1. marraskuuta 2014

lapaset Halloweeniksi

Kiitos teille kaikille edellisen postauksen lumiprinsessan lapasia kehuneille! Tulin kommenteistanne niin iloiseksi :)
Tällä kertaa esittelyvuorossa ihan erityyliset lapaset. Nämä ovat teinille, jonka ainoa toive lapasiin oli pääkalloja.
Jonkun verran googlailtuani päädyin Ravelryn Deathflake -lapasiin. Kirjoneule ei toden totta ole vahvinta osaamistani pikemminkin yksi heikkouksistani. Mielelläni tekisin ihania kirjoneulelapasia, mutta langanjuoksuista tulee aina liian kireät. Niinpä rajoitin kirjoneuleosuuden ainoastaan ranteeseen.
Langat Novita Nallea ja sukkapuikot 3. Kuvio osuus 54 silmukkaa. Viimeisellä kerroksella kavensin 4 silmukkaa pois ja jatkoin 50 silmukalla.
Nämä valmistuivat tänään ja koska sopivat hyvin Halloweeniin niin päätin myös esitellä ne tänään.
Hirmuista Halloweeniä kaikille. Täällä popsitaan hurjia luurankotikkareita :)

tiistai 28. lokakuuta 2014

lumiprinsessan lapaset

Lapaset saivat nimensä valkoisesta väristä, pienistä palmikoista ja kristalleista. Kaunista ja ylellistä :)
Silitettävät timantit ovat Swarovskin kristallikukat Sinellistä.
Kristallit silitetään kiinni. En ole aiemmin silittänyt timantteja neulepintaan, joten aika näyttää, miten kestävät käyttöä ja pesua. Nämä kimaltelevat uskomattoman kauniisti valon osuessa niihin :) Voitte arvata, että ovat tytöille mieleen :)
Valkoinen Nalle-lanka, sukkapuikot 3, 52 silmukkaa. Resori 2O 2N, palmikonkierto joka neljäs kerros. Tämmöinen kahden silmukan minipalmikko on nopea ja helppo tehdä, sillä tähän ei tarvi apupuikkoa. Voit vain kutoa taaemman silmukan ensin. Kiilapeukalo ja nauhakavennus.
Lumipallojen virkaa toimitti uusin sisustushankintani Annon paperipallovalosarja :)

Lapasesittelyjä on luvassa lisää :)

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

säärystimet

Hulluilta Päiviltä mukaan tarttui neljä kerää todella pehmeää Debbie Blissin Wendy -lankaa. Ajattelin, että lanka sopisi hyvin tyttöjen säärystimiin.
En ole aiemmin neulonut säärystimiä, joten halusin testata kahta eri mallia. Malleiksi valitsin Some Cloudy Day pienellä muunnoksella sekä Fiinaneuleen ohjeen myös pienellä muunnoksella.
Vasemman säärystinparin malli on Some Cloudy Day, tehty 60 silmukalla. Oikean säärystinparin malli on Fiinaneuleen, tehty 56 silmukalla. Molemmat mallit olivat nopeita neulottavia. Sukkapuikot 4 ja lankaa meni 50g / säärystin. Noin 150 cm:lle tytöille tämä riitti nippa nappa. Seuraavat säärystimet saavat olla pidemmät ja voisivat olla pitsisemmät :)
Tytöt tykkäävät uusista säärystimistään :) ja se on aina paras palaute äidille :)

Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille tänne kurkkville. Ensi kerralla esittelyvuorossa kauniit lapaset timanteilla :) pysykää kuulolla:):)