sunnuntai 23. tammikuuta 2011
Porkkanoita
Uusi lukija on liittynyt joukkoomme, sydämellisesti tervetuloa! Olen saanut positiivisia kommentteja leikkikeittiöön tekemistäni ruuista - kiitos niistä! - ja tässäpä niitä jälleen esittelen. Sanottehan, jos kyllästytte näkemään näitä.
Suunnittelin aikoinaan neulahuovuttavani lapsille porkkanoita leikkeihin, mutta koska en osaa huovuttaa, päädyin jälleen virkkaamaan. Aloitin kannasta tekemällä pallon alun, mutta sitten vain jatkoin pituutta ja kavensin satunnaisesti, mutta tasaisesti. Naatti on vihreällä virkattuja ketjusilmukoita ja kiinteitä silmukoita ilman varsinaista suunnitelmaa.
Porkkanat on laitettu tiskialtaaseen (Etolasta ostettu teräksinen kulho) huuhtoutumaan juoksevan veden alle (oikeasti ei todellakaan tule mitään vettä; hana on jäänyt tarpeettomaksi jostain remontista). Pyyheliina odottaa huuhdeltuja porkkanoita. Pieni raastinrauta on Porvoon Riimikosta; veitsi on muovia ja kuulunut johonkin aterinsettiin. Wokkipannu on osa jotain kattilasarjaa. Leikkuulauta oli kuvaushetkellä kateissa.
Kuvaa katsoessani huomasin, että mittasuhteet täällä leikkikeittiössä ovat vähintäänkin vaihtelevia. Useimmiten virkkaan aika lähelle oikeaa kokoa, kaupan leikkikeittiötavarat ovat leikkimökkikokoa ja raastinrauta taas jotain ihan muuta. Mutta ei se haittaa, lapset tykkäävät ja se on pääasia. Mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille lukijoilleni!
keskiviikko 19. tammikuuta 2011
Paistettu muna, olkaa hyvä
Leikkikeittiössä on korkea hylly, joka toimii ruoka- ja tarvikevarastona. Hyllyssä on myös huutonetistä huutamani sininen verkko-ovinen munakaappi. Minusta se on ihana. Se on tarkoitettu oikeille munille, mutta meillä se on lasten käytössä.
Munat ovat Tiimarista; muovia ja onttoja sisältä, kai oikeasti tarkoitettu askarteluun tai koristeeksi. Aidonnäköisiä, eikö vain?
Paistinpannu liedelle ja lasta viereen ja eikun kokkaushommiin.
Pikkuhiljaa muna paistuu.
Valmista tarjottavaksi. Paistettu muna, olkaa hyvä.
Virkkasin valkoisesta langasta ympyrän, keltaisesta langasta puolikkaan pallon, jonka täytin vanulla ja ompelin valkoiseen ympyrään kiinni. En vielä silittänyt, kun se piti jo saada leikkeihin, joten reunat hieman nousevat. Ja se kaakeleiden saumaus... Mukavaa keskiviikkoa kaikille lukijoille!
perjantai 14. tammikuuta 2011
Leikkiruokaa leikkikeittiöön
sunnuntai 9. tammikuuta 2011
Virkattu donitsi - ohje
Minulta on muutaman kerran pyydetty ohjetta virkattuun donitsiin, joten tässä se nyt on. Haluan korostaa, etten missään nimessä ole mikään opettaja ja virkkauksessa olen aika pitkälle itse tekemällä ja kokeilemalla oppinut. En ole edes sata varma kaikista termeistä, mutta jos tästä nyt kuitenkin on jollekin apua, niin olkaa hyvät.
Donitsien ohje on alunperin täältä Kannattaa käydä tutustumassa tämän naisen virkkauksiin, aivan uskomattoman taidokkaita! Ja jos vähääkään osaa englantia, niin kannattaa seurata englanninkielistä ohjetta.
Tässä ohjetta vielä suomenkielellä, kuten toivottiin.



1) 20 ketjusilmukkaa (=kjs), sulje ympyräksi
2) 20 kiinteetä silmukka (=ks)
3) jokaiseen edellisen kerroksen silmukkaan tehdään kaksi ks, silmukkamäärä =>40
4) joka 4. ed krs:n silmukkaan tehdään kaksi ks, silmukkamäärä => 50
5-14) virkkaa ks
15) kavenna joka 4. ja 5. s yhteen etureunoista, silmukkamäärä =>40
16) koko krs 2 s yhteen etureunoista, silmukkamäärä =>20
17) virkkaa ks
18) virkkaa ks koko kierros silmukoiden takareunasta
19-20) virkkaa ks
ompele puolet donitsista kiinni, täytä vanulla, ompele loppuun
kuorrute
1) 15 kjs, sulje ympyräksi
2) ks koko kerros
3) lisää silmukoita, joka 2. ed krs:n silmukkaan kaksi ks, silmukkamäärä => 30
4) ks koko kerros
5) lisää silmukoita, joka 2. ede krs:n s:aan kaksi ks, silmukkamäärä => 45
6) ks koko krs
7) "piilosilmukka, ks, 2 pylvästä yhteen ed krs:n silmukkaan, ks" näitä "" vuorotelleen koko krs
ompele kuorrute kiinni donitsiin



Itse käytän vaihtelevasti erilaisia lankoja, villa- puuvilla, akryyli-lankoja. Mieluiten virkkaan koukulla 3, tulee kivan näköistä jälkeä. Kuorrutteen päälle voi vielä ommella erilaisia strösseleitä joko langalla tai lasihelmillä.
Herkullisia käsitöitä kaikille!
Donitsien ohje on alunperin täältä Kannattaa käydä tutustumassa tämän naisen virkkauksiin, aivan uskomattoman taidokkaita! Ja jos vähääkään osaa englantia, niin kannattaa seurata englanninkielistä ohjetta.
Tässä ohjetta vielä suomenkielellä, kuten toivottiin.
1) 20 ketjusilmukkaa (=kjs), sulje ympyräksi
2) 20 kiinteetä silmukka (=ks)
3) jokaiseen edellisen kerroksen silmukkaan tehdään kaksi ks, silmukkamäärä =>40
4) joka 4. ed krs:n silmukkaan tehdään kaksi ks, silmukkamäärä => 50
5-14) virkkaa ks
15) kavenna joka 4. ja 5. s yhteen etureunoista, silmukkamäärä =>40
16) koko krs 2 s yhteen etureunoista, silmukkamäärä =>20
17) virkkaa ks
18) virkkaa ks koko kierros silmukoiden takareunasta
19-20) virkkaa ks
ompele puolet donitsista kiinni, täytä vanulla, ompele loppuun
kuorrute
1) 15 kjs, sulje ympyräksi
2) ks koko kerros
3) lisää silmukoita, joka 2. ed krs:n silmukkaan kaksi ks, silmukkamäärä => 30
4) ks koko kerros
5) lisää silmukoita, joka 2. ede krs:n s:aan kaksi ks, silmukkamäärä => 45
6) ks koko krs
7) "piilosilmukka, ks, 2 pylvästä yhteen ed krs:n silmukkaan, ks" näitä "" vuorotelleen koko krs
ompele kuorrute kiinni donitsiin
torstai 6. tammikuuta 2011
Talvisia ja jouluisia ristipistoja
tätä. Halusin itsekin tehdä lumiukon kauniiden lumisten maisemien innoittamana. Lumiukot sopivat mielestäni hyvin tammikuuhun. Tein mallista vain osan ja sydänhän siitä taas tuli. Sydän koristaa nyt kranssia eteisessä. (Sama kranssi, jossa joulukuussa roikkuivat rottinkiset kellot).
tiistai 4. tammikuuta 2011
Lampaanvillaa
Uuden työkaverini vanhemmat ovat lammasfarmareita, joten minulle tarjoutui mahdollisuus ostaa villalankaa suoraan tilalta. En ole aikaisemmin kutonut mitään aidosta lampaan villalangasta, joten innostuin tottakai kokeilemaan. Tilasin harmaata sukkalankaa (vahvistettu 10% nailonilla) sekä ruskeeta 100% villalankaa. Lanka on paksumpaa, kuin mihin olen tottunut, mutta aivan ihanaa käsitellä ja niin lämmintä. Niin aitoa ja luonnonläheistä - ihastuin heti.
Tein kuopukselle harmaasta sukkalangasta lapaset. Nämä on tarkoitettu käytettäväksi harmaan duffelitakin kanssa kyläily y.m.s. reissuilla. Lapaset ovat todella lämpimät ja vaikka kuopus kaatui lumeen nämä lapaset kädessä, niin lapaset eivät kastuneet. Myöskään viima ei mennyt läpi. Suosittelen.
Itselleni kudoin lapaset ruskeasta 100% aidosta lampaan villalangasta. Ajattelin käyttää näitä kelsirukkasten alla, kun värjöttelen luistelukentällä sidottuani vähintään kolme paria luistimia. Meidän molempien lapaset on kudottu 3,5 puikoilla, kuopuksella 32s (resori 36s) ja itselläni 40s, resori 1o1n, joka toinen kerros oikeat silmukat on kudottu kiertäen. Olen tyytyväinen lopputulokseen; jouduin kyllä purkamaan monta kertaa, ennenkuin sain silmukkamäärän oikeaksi. Haluaisin vielä kutoa miehelle ja appiukolle sukat tästä ihanaisesta sukkalangasta jossain välissä. Kivoja käsityöhetkiä päiviinne!
sunnuntai 2. tammikuuta 2011
Piparkakkutalo tuhottu
Piparkakkutalomme oli keijujen satumainen talo, jonka ympäristössä yksisarviset ja muut taruhevoset viihtyivät. Pieni talo on kokonaan esikoisen tekemä.
Tämä asetelma oli jouluisen herkkupöytämme keskipiste. (Tässä se on kuvausta varten siirretty.)


Kuopuksen polttavin kysymys talon valmistumisesta lähtien oli, milloin sen saa syödä?
Esikoisen jo valmiiksi heiluva iso maitohammas lohkesi sokerikuulia syödessä. Onneksi oli maitohammas. Nyt vain odotetaan sen irtoamista.
Tehtävä suoritettu! Lapset olivat tyytyväisiä.
Palaan huomenna töihin viikon lomailun jälkeen, olisin kyllä mielelläni jatkanut lomailua. Käsitöitäkin tuli lomalla tehytä, mutta niistä enemmän myöhemmin. Mukavaa lomanjatkoa teille, jotka vielä lomailette. Muille jaksamista töissä.
Kuopuksen polttavin kysymys talon valmistumisesta lähtien oli, milloin sen saa syödä?
Esikoisen jo valmiiksi heiluva iso maitohammas lohkesi sokerikuulia syödessä. Onneksi oli maitohammas. Nyt vain odotetaan sen irtoamista. Palaan huomenna töihin viikon lomailun jälkeen, olisin kyllä mielelläni jatkanut lomailua. Käsitöitäkin tuli lomalla tehytä, mutta niistä enemmän myöhemmin. Mukavaa lomanjatkoa teille, jotka vielä lomailette. Muille jaksamista töissä.
Tilaa:
Kommentit (Atom)