keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Virpomisoksa-askartelua

Tältä näyttää isompi ruokapöytämme, kun lapset ovat ahkeroineet virpomisoksien parissa. Askartelutanner, jota ei saa vielä siivota. Esikoisella on 15 ja kaksostytöillä 13 oksaa valmiina. Höyhenillä, kreppipaperilla ja tipuilla on muutettu tavallisia oksia kauniiksi taideteoksiksi. Pikkuveli sai aikaiseksi kaksi virpomisoksaa (äidille ja naapurin kivalle sedälle) isosiskojen avustuksella. Kaikki ovat jo sovittaneet noitien pukunsa. Virpomispäivää odotetaan malttamattomina. Onneksi meilläpäin aikuiset suhtautuvat virpojiin positiivisesti. Lehdistä saa välillä lukea, miten piileskellään sisällä eikä avata ovea. Käyttäytyvätkö jotkut oikeasti niin typerästi?

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Pääsiäiskranssi

Tämä kranssi valmistui eilen ja on nyt ripustettu kaksostyttöjen huoneeseen. Pupukangas on Beatrix Potterin Petteri Kaniini -kangasta, joka on kierrätetty kuopuksen vauvalakanasta. Kranssipohja oli minulla odottamassa ja rusetti on tehty Linumin kankaasta. Sydämet on liimattu kranssiin. Molemmat kaksostytöt pitävät kranssista ja niin minäkin. Väreiltään se sopii täydellisesti kaksostyttöjen beigeen huoneeseen. Tänään täällä kotona on tyttärien virpomisoksatehdas - höyhenet pöllyää ja rautalankaa kuluu. Kiva, kun lapsetkin tykkäävät askarrella!

torstai 18. maaliskuuta 2010

Pääsiäisistutus

Pyysin miestäni tuomaan ruokakaupasta ruuukkunarsisseja ja näin kauniit ja nuppuiset hän esikoisen kanssa toi. Itse innostuin ompelemaan valkoisen pupun narsissien juurelle. Pupu pysyy pystyssä sen sisään osittain työnnetyn grillitikun ansiosta. Kangas valkoista pellavaa, kaulassa juuttinarua. Malli vapaalla kädellä piirretty ja omasta päästä. Mielessäni tosin taisivat olla siskoni kauniit magneettipuput, joita hän on tehnyt myyntiin. Kasvovärit Tildan ja pellavakangas kangasvarastostani. Tupsu eli pupun häntä on oikeasti irronut yhdestä nuken hatusta. Tämä istutus on nyt rappukäytävässä ilahduttamassa kaikkia talon asukkaita. Toivottavasti narsissit aukeavat kauniisti.

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Ompeluksia

Siskoni osti Tilda-kirjan, missä oli jäätelöiden ohje. Toinen siskoni innostui ompelemaan niitä. Itsekin innostuin tekemään muistikuvan ja puhelimessa saatujen ohjeiden perusteella lapsille jäätelötuutteja. Ei tullut piparkakkureunaa, vaan yksinkertaistettuja tötteröitä kaapista löytyneistä kankaista. Helmet ovat tyttärien koruaskartelupurkista. Ompelukone on surrannut täällä pari päivää, kun ompelukärpänen on puraissut. Keskeneräiset kutimukset odottavat. Vanhat pienet kakkumuotit olen ostanut huuto.netistä, posliinilautaset ja -kulhot ovat Ikean. Lapset aloittivat jäätelökioskileikin samantien. Maistuisiko tötterö vai jäätelöpallo?

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Pääsiäinen mielessäin

Pääsiäiseen on alle kolme viikkoa aikaa. Ensi viikonloppuna käymme maalla hakemassa koivunoksia ja toivottavasti pajunkissoja, jos sellaisia löytyy. Rairuohon istutan myös hyvissä ajoin. Haluan, että ruoho on tuuhea jo reilusti ennen pääsiäistä, eikä vasta pääsiäisen jälkeen. Pääsiäisompelut aloitin tänään. Viime vuonna aika loppui kesken, enkä saanut Tildan hanhikranssia valmiiksi. Nyt se on jo hyvää vauhtia valmistumassa. Muitakin pääsiäisprojekteja on työn alla, mutta niistä lisää myöhemmin. Nyt menen maalaamaan hanhille silmiä ja punaisia poskia. Työntäyteistä viikkoa kaikille!

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Puuron keittoa

Kaikki meidän lapset rakastavat riisipuuroa. Minun mielestäni se on joulunajan ruoka, mutta lapset pitävät siitä paljon ja toivovat sitä aika ajoin illalliseksi. Mieheni ei pidä uuniriisipuurosta, joten meillä riisipuuro keitetään aina liedellä. Puuro syödään sokerilla ja kanelilla maustettuna. Pienistä kokeista on hämmennyshommissa apua. Keittolautaset ovat Villeroy&Bochin Petit Fleur -sarjaa. Meillä on tämä sarja arkilautasina - on ollut jo kymmenisen vuotta. Kolhuja on matkan varrella tullut, mutta hyvin palvelevat edelleen.
Tarkempi kuva ylemmän kuvan sokerikosta. 16 vuotta sitten olimme mieheni kanssa Uudessa-Seelannissa kolme kuukautta. Tutustuimme siellä suomalaiseen A:han ja hänen uusiseelantilaiseen mieheensä C. Heillä oli tällainen sokerikko keittiössään. En ollut koskaan nähnyt sellaista ja ihastelin sitä aina. Vuodet vierivät ja heidän avioliittonsa päättyi valitettavasti eroon. Pidämme kuitenkin edelleen yhteyttä nykyään Lontoossa asuvaan hra C:hen. Kerran meillä vieraillessaan saimme tämän ihanan sokerikon häneltä lahjaksi. Lapset laittavat siitä sokeria aamumuroille ja me kaikki riisipuurolle. Kyllä käyttöesinekin saa olla koristeellinen ja kaunis!

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Pikkuveljen uusi huone

Tässä nähtäväksenne pikkuveljen uusi huone. Kuopus ja esikoinen vaihtoivat huoneita pari viikkoa sitten. Kuopuksen huone on valmis (siis muutamaa loppusilausta vaille valmis), esikoisen uusi huone on vielä mietinnässä. Aikaisemmin pikkuveljen huone näytti tältä. Pyrin hyödyntämään mahdollisimman hyvin kaiken jo olemassaolevan. Tauluhylly on uusi hankinta Ikeasta. Ruori on löytö Kodin 1:stä; aion vaihtaa peilin tilalle valokuvan. Valokuvakehyksiä pitäisi myös yhtenäistää, nyt ne ovat varsinainen tyylien sekamelska. Yöpöytänä toimii Ikean Malm-lipastot, joiden päälle mieheni asensi puisen tason. Tällä hetkellä yöpöydällä on dinosaurusten maailma. Laatikot ovat täynnä autoja.
Ainoalla ehjällä seinällä on Esta for Kids:in purjelaivatapetti. Sänky ja vaatekaappi olivat jo edellisessä huoneessa. Kuopus itse haluaisi valkoisen puoliparven, jonka alle voisi tehdä majan ystävien (=serkkupoikien) kanssa.
Vaatekaapin päälle haluaisin purjelaivan pienoismallin. Riittävän iso ja vanhanaikainen. Olen varma, että sellainen tulee joskus vastaan. Verhot on kierrätetty isosiskojen huoneesta. Ne näyttivät aikaisemmin tältä. Irrotin vaaleanpunaruutuisen reunakaistaleen ja ompelin tilalle Esta for Kids:in sinistä tähtikangasta. Olen tyytyväinen lopputulokseen.
Värikkään viirinauhan tilasin taitavalta ompelijalta huuto.netistä. Mietin pitkään viirinauhan sijoittamista keskelle huonetta, mutta en löytänyt sille hyvää paikkaa. Nyt se saa olla väripilkkuna ikkunaseinällä. Työtaso ja tuolit olivat pojalla jo entuudestaan. Haaveilen kyllä Aallon puolipyöreästä pöydästä ikkunan alle, mutta toistaiseksi mennään tällä erittäin käytännöllisellä työtasolla. Punainen työvalo on uusi. Lamppu menee päälle kosketuksesta - taikuutta pojan mielestä.
Näin siisteiltä leluhyllyt eivät näytä oikeastaan koskaan. Nyt kuitenkin siivosin ja ikuistin ne tänne nettimaailmaan. Hyllyn päällä oleville kypärille (poliisi, palomies, haarniska, työmies) olen suunnitellut sellaista vinoa (hieman tikkailta näyttävää) hyllyä. Siihen saisi nämä eri rooleihin tarvittavat päähineet kivasti esille. Sellaiselle hyllylle olisi sopiva paikka Askon punaisen tähtikellon alla.

Ja tästä pääsee huoneesta pois. Lista puuttuu vielä hyllyjen vierestä. Tyttöjen kirjahylly on heti oven ulkopuolella. Kuopus itse on tyytyväinen huoneeseensa. Onhan se kaksossiskojen ja isän & äidin huoneiden välissä. Ja tästä huoneesta näkee paremmin ambulanssit, kun ne sireenit ulvoen ajavat tiellä. Liikuttavia nämä pienet pojat!