tiistai 5. joulukuuta 2017

5. luukku

Lasiterassilla ei ole lämmitystä, joten olen halunnut tuoda sinne lämpimiä sisustuselementtejä: pehmeyttä, villaa, taljoja... Niinpä sainkin ajatuksen huovutetuista koristeista :) Löysin hyvän ohjeen huovutettuihin palloihin Novitan sivuilta ja kun lankakorissani pyöri vajaa kerä harmaata Joki-lankaa, pääsin nopeasti virkkaushommiin. Pidän siitä, miten pallot ovat harmaan eri sävyissä. Huovutin pallot kolme kertaa, jotta sain riittävän tiiviin pinnan. Pehmeyttä joulukuun iltoihin :)

maanantai 4. joulukuuta 2017

4. luukku

Valkoinen iso paperitähti on hankinta muutaman vuoden takaa. Se on aina ollut esillä paitsi viime vuonna, kun hermostuin siihen, etten saanut tähteä kauniisti suoraan roikkumaan. Se oli jotenkin aina häiritsevästi vinossa. Tänä jouluna tähti löysi paikkansa lasiterassin kadun puoleiselta seinältä ja Mies sai sen kauniin suoraan roikkumaan. Siellä se nyt valaisee terassia kauniisti varhain pimenevissä illoissa :)

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

3. luukku

Kävin kangasostoksilla lasiterassin tyynyjä silmälläpitäen. Ihanan pehmeää ja lämmintä, harmaata villakangasta, puuvillaista ruutukangasta sekä tekoturkista. Joulukuun alussa mennään vielä maanläheisillä sävyillä ja punainen väri pääsee mukaan vasta lähempänä joulua. Punaista tosin löytyy vanhasta villamatosta, mutta ilman mattoa laatta tuntuu liian kylmältä. Pinossa mukana myös aiemmin kutomani harmaa tyyny. Tekoturkistyynyyä koristaa satiininauhasta solmittavat rusetit. Tunnelmallista ensimmäistä adventtia!

lauantai 2. joulukuuta 2017

2. luukku

Eilisen lumisateen jäljiltä kaikki on niin kauniin valkoista :) Kauan odotetettua lasiterassimme ympäröi nyt talvinen postikorttimaisema. Terassi valmistui vasta äskettäin ja on ollut ihana miettiä sinne jouluisia juttuja. Tila on kylmä, mutta sateelta ja tuulelta suojassa. Pöydän päälle pyysin Miestä kiinnittämään vanhan kynttelikön, halpa kirpparilöytö. Kynttelikkö on joskus ollut sähköistetty. Kruunukynttilät sopivat yllättävän hyvin polttimoille tarkoitettuihin paikkoihin. Kesällä tuunaamani pöytä ja polyrottinkituolit muodostavat kattokynttelikön kanssa kauniin glögittelyryhmän. Kaunista viikonloppua!

perjantai 1. joulukuuta 2017

1. luukku

Tänä vuonna lapset eivät saanet riemunkirjavia adventtikalentereita. Ei siksi, etteivätkö lapseni saisi syödä joulukuun aamuisin suklaata, vaan siksi, että ne kalenterit muuttuvat vähemmän esteettisiksi, mitä pidemmälle joulukuu etenee. Luukut revitään auki ja jäljelle jää tyhjyyttään ammottavat muovikolot. Suklaakalenterin tilalla meillä on itsevärkkäilemäni kalenteri. Täytteenä laadukkaita konvehteja, lasten lempisellaisia ja kun itse tekee niin voi vaihdella herkkuja: suklaata, piparminttukeppejä, koristeellisia pipareita :) Pattereilla toimivat jouluvalot ja vanhat Mailgein tontut koristavat pelkistettyä pellavapussukkakalenteria. Nyt kun lasten joulukalenteri on esitelty, esittelen teille huomenna blogini tämän vuotisen joulukalenterin. Pääset seuraamaan, miten touhuan uudelle lasiterassillemme joulun tunnelmaa pikku hiljaa. Huomiseen :)

keskiviikko 29. marraskuuta 2017

pojan lapaset ja kaulaliina

Kuva ei ole kovin hyvä, mutta kun työpäivän jälkeen ottaa kuvia, niin on jo todella pimeetä. Kuvassa poikamme uudessa kaulaliinassa ja lapasissa. Langat valitsin sopimaan duffelitakin sävyihin. Asusteet ovat yksivärisiä ja hillittyjä, koristeena ainoastaan yksinkertainen pintaneule. Lapaset ovat alpakkalankaa, 3 sukkapuikot. Tällä mallilla olen ennenkin tehnyt lapasia. Todella yksinkertainen kuvio, jossa kaksi kerrosta oikein ja kolmas kerros 1O 1N. Kiilapeukalo ja resorin oikeat silmukat neuloin kiertäen oikein. Kaulaliina Rowanin merino-mohair-sekoitelankaa. Puikot 6,5 mutta olisivat voineet olla isommatkin. Inspiraatio kaulaliinaan on Prinsessajutun Miralta
Kaunis ja yksinkertainen, kaksipuoleinen malli.

Inspiroivaa marraskuun loppua, kohta onkin jo joulukuu ja joulukalenterin aika :)

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

vauvalahja

Serkulle halusin vauvan syntymän johdosta lähettää onnittelukortin mukana jotain pientä. Käsityöihmiselle itsetehty on helppo valinta. Lankakaupasta hain ihanan pehmeetä vauvalankaa ja puikoille ensin sukat ja sitten lapaset. Tosi nopeasti tuli valmista. Rinsessaneule on kaunis kaiken kokoisissa sukissa. Sukan ja lapasen suuta koristamaan tein vielä nirkkoreunan. Sukkapuikot 2,5 ja silmukoita sukassa 45 (nirkkoreunassa 46) lapasessa 40. Pesu Marseille-saippualla ja nyt nämä asusteet toivottavasti jo lämmittävät pienokaista <3 Suloista marraskuun jatkoa!