sunnuntai 31. lokakuuta 2010
Halloween
perjantai 29. lokakuuta 2010
Ristipistokärpänen puraisi
Olin kotona kahden kovassa kuumeessa olevan lapsen kanssa. Kudoin neiti B:n sukat valmiiksi, jatkoin yhtä keskeneräistä villatakkia ja siihen kyllästyttyäni surffailin netissä.
Se alkoi ihan viattomasti yhdestä kivasta jouluaiheisesta ristipistomallista.
maanantai 25. lokakuuta 2010
Pupujen talon uusi tulokas
Näin Koffert.se -nettisvuilla vastaavan vauvapupun, jolla oli virkattu tuttipullo. Niinpä minäkin innostuin virkkaamaan vauvelille tuttipullon. Mitta-asteikko tosin taisi mennä peilikuvaksi - omien lasten tuttipulloajoista on jo sen verran aikaa. Tuttipullo ei pysy pystyssä, mutta on muuten onnistunut. Vauva tarvitsee vielä oman sängyn. Ehkäpä pieni kehto olisi sopiva.
Tunnisteet:
neulottuja juttuja,
pupujen talo,
virkattuja juttuja
sunnuntai 24. lokakuuta 2010
Makuuhuone mökillä
Mies kävi perjantaina viemässä mökille lisää valkoöljyä ja räpsi samalla muutaman kuvan. Lankkulattia on nyt asennettu kaikkiin huoneisiin, listoja kiinnitetään ja saunaa paneloidaan parhaillaan.
Tältä näyttää meidän makuuhuone eteisestä kuvattuna. Kaikki on maalattu valkoiseksi. Pidän näistä ruutuikkunoista ja toivon, että olemassaoleva messinkinen verhotanko riittää leveydeltään näihin ikkunoihin. Sängyiksi tulee käytettynä ostamani valkoiset messinkisängyt, seinille kukkatapettia. Olen mieltynyt Laura Ashleyn Blossom Tree -tapettiin. Ainoa ongelma on, että tämän tapetin kanssa ei sovi kauniit kukkaverhot, jotka jo löytyisivät viikattuina autotallista, vaan sitten täytyisi hankkia uudet verhot. Toisaalta pitsiverhot voisivat myös olla aika ihanat tai vanhat pellavalakanat käsintehdyillä pitsinauhoilla - sellaiset minulta ainakin löytyisivät.
Mies sanoo, että lattia on luonnossa paljon valkoisempi. Hyvä niin, sillä tässä kuvassahan se on puunvärinen.
Ensi viikonloppuna vuokraamme pakettiauton ja viemme tavarat mökille. Ihan jännittää, miten varastoimani ja sieltä täältä haalimani tavarat sopivat kakkoskotiimme.
perjantai 15. lokakuuta 2010
Roosa-nauha päivä
torstai 14. lokakuuta 2010
Mökin lattia
Olen aina pitänyt vanhojen huviloiden lankkulattioista. Ne ovat nähneet elämää ja kestäneet hyvin ja ennenkaikkea ikääntyneet kauniisti. Niinpä valinta kakkoskodin lattiaksi oli selvä: vanhanaikainen lankkulattia. Mutta vanhoja lattialankkuja on vaikea löytää. Onneksi Metsänkylän Navetan kautta voi tilata uutta lankkulattiaa. Tilaus tehtiin jo kaksi vuotta sitten, joten lankut ovat odottaneet asentamista jo jonkun aikaa. Nyt lattia on asennettu osaan huoneista.
Valitsimme koivulankun, sillä se on kovaa ja kestävää. Lankkuja on useampaa leveyttä, jotta saadaan elävän näköinen lattia. Lankut asennetaan lattiakoolausten ja vuorivillan päälle. Lattialämmitystä ei ole, sillä lämpö ei pääse 3 cm paksun lankun läpi.
Tältä näyttää lattian "läpileikkaus" eteisestä olohuoneeseen katsottuna.
Lattia viimeistellään öljyllä. Emme halunneet vahaa, sillä kokemuksesta tiedämme, että se jättää liukkaan pinnan. Koivulattiaa ei tarvitse käsitellä lipeällä, kuten mänty- ja kuusilattia. Lattia saa pintaansa kaksi kerrosta valkoöljyä, minkä jälkeen lattia kiillotetaan. Öljykäsittelyn voi aina uusia ja tarvittaessa pestä lattian suovalla. Yksinkertaista ja tehokasta. Tässä mallipalat kahdesti öljyttyinä.
Kyllä nyt on lasten ja koiran ja meidän aikuisten hyvä tepastella paksuilla lankuilla. Elämän jälkien on tarkoituskin näkyä tässä kodissa ja tällä lattialla.
Lattia viimeistellään öljyllä. Emme halunneet vahaa, sillä kokemuksesta tiedämme, että se jättää liukkaan pinnan. Koivulattiaa ei tarvitse käsitellä lipeällä, kuten mänty- ja kuusilattia. Lattia saa pintaansa kaksi kerrosta valkoöljyä, minkä jälkeen lattia kiillotetaan. Öljykäsittelyn voi aina uusia ja tarvittaessa pestä lattian suovalla. Yksinkertaista ja tehokasta. Tässä mallipalat kahdesti öljyttyinä.
maanantai 11. lokakuuta 2010
Perunasato ja sukkia
Istutin keväällä koemielessä vanhan kotimme parvekkeelle perunoita, viisi siemenperunaa. Kesällä muutossa siirsimme myös istutuslaatikon uuden kodin pihalle. Perunat eivät koskaan kukkineet, mikä enteili heikkoa satoa. Mutta että 5 l:n perunakappakin oli liian iso, oli yllätys.
Vähän, pieniä, mutta muuten kauniita ja hyvän makuisia perunoita. Seuraava perunaistutus tehdään ensi keväänä mökille - vaikkei siellä vielä mitään kasvimaata olekaan.
Olen myös ahertanut villasukat valmiiksi. Esikoisen raitasukat, jotka tein jämälangoista. Lankoina 7veikka jättiraita ja kanervan värinen. Resori ensin 1o kiertäen, 1n ja sitten poikkeuksellisti 3o, 1n. Jämälankojen käyttö oli muuten hyvä idea, mutta jouduin ostamaan uuden kanervan värisen kerän, sillä toisesta sukasta jäi kärkikavennuksen verran uupumaan.
Pidän sukken värityksestä.
Neiti A:n sukat, lankana Nalle Kukkaketo. Onko tyttömäisempää värisekoitusta olemassakaan? Resori 1o kiertäen, 1n. Minä todella tarvitsen ne pyörösukkapuikot. Jokaisen puikon viimeinen nurja silmukka on venynyt.
Muuten kauniit perussukat. Neiti B tarvitsee vielä samanlaiset.
Kuopuksen palomiehen sukat ovat myös valmiit. En koskaan löytänyt silitettävää paloautoa, mutta löysin kylläkin kolmen setin hälytysajoneuvoja. Kaikki pitää kiinnittää, sanoi kuopus. Pahoittelen tärähtänyttä kuvaa, mutta pienen miehen jalat eivät pysyneet paikoillaan - hätätilanne päällä... autoilla...
Olen myös ahertanut villasukat valmiiksi. Esikoisen raitasukat, jotka tein jämälangoista. Lankoina 7veikka jättiraita ja kanervan värinen. Resori ensin 1o kiertäen, 1n ja sitten poikkeuksellisti 3o, 1n. Jämälankojen käyttö oli muuten hyvä idea, mutta jouduin ostamaan uuden kanervan värisen kerän, sillä toisesta sukasta jäi kärkikavennuksen verran uupumaan.
Neiti A:n sukat, lankana Nalle Kukkaketo. Onko tyttömäisempää värisekoitusta olemassakaan? Resori 1o kiertäen, 1n. Minä todella tarvitsen ne pyörösukkapuikot. Jokaisen puikon viimeinen nurja silmukka on venynyt.
Kuopuksen palomiehen sukat ovat myös valmiit. En koskaan löytänyt silitettävää paloautoa, mutta löysin kylläkin kolmen setin hälytysajoneuvoja. Kaikki pitää kiinnittää, sanoi kuopus. Pahoittelen tärähtänyttä kuvaa, mutta pienen miehen jalat eivät pysyneet paikoillaan - hätätilanne päällä... autoilla...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)