maanantai 6. tammikuuta 2014

mustat sukat ja mustaa joulua

Vaikuttikohan lumettomuus ja pimeys siihen, että kotiin livahti pari mustaa joulujuttua kaiken sen punaisen, kullan, valkoisen ja hopean lisäksi. Pikkuvessan taulun kehyksessä roikkuu (tai siis vielä aamulla roikkui, nyt on kaikki joulujutut korjattu pois) mustalla leveällä nauhalla kaksi kirkasta lasipalloa merry christmas -tekstein.
Innostuin myös tekemään mustat villasukat. Voi olla, että ovat sekä elämäni ekat että vikat mustat sukat. Kun ulkona on pimeää ja kutoo sukkia mustasta langasta, niin esim. silmukan poimimiset kantalapun jälkeen jouduin tekemään liesituulettimen valon alla. Juu, siinä seisoin ja kudoin, sillä siinä oli tarpeeksi kirkas valo. Loppuperhe naureskeli touhuilleni ;)

Ohje poikamaiseen pintaneuleeseen löytyi kivasta Kardemumman Talo -blogista. Kuvion oppi nopeasti ulkoa ja se on mielestäni kivan näköinen. Resorin jälkeen kudotaan vain oikeaa, mutta siten, että joka neljäs silmukka nostetaan ekalla ja tokalla kerroksella, mutta kudotaan joka kolmannella. Sai olla tarkkana, että muisti nostaa silmukoita tarpeeksi monta kerrosta ja vastaavasti kutoa nostetut silmukat joka 3. kerros. Nopea ja hauska pintaneule, joka varmasti pääsee uudestaan puikoilleni.
Sukat ovat kuopukselle, koko 32. Lanka Novita Nalle, sukkapuikot 3, 52 silmukkaa. Itselläni on sen verran kireä käsiala, että varsinkin nostettujen silmukoiden kanssa on hyvä olla pari silmukkaa "liikaa".

Loppuun vielä ihailtavaksenne lasten yhdessä liitutaululle piirtämä joulupuu. Idean bongasin Pinterestistä, näytin kuvan lapsille ja he vastasivat toteutuksesta.
Mukavaa loppiaista!

2 kommenttia:

  1. Kivat sukat, tuota neuletta pitää kokeilla, kiitos vinkistä:).
    Hauska joulupuu.
    Arki alkaa, hyvää työviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maria! Arki tosiaan alkoi ja tuntui jotenkin vaikealta kaikkien loma- ja pyhäpäivien jälkeen palata arkirytmiin. Kiva, jos onnistuin vinkkaamaan uuden neulekuvion :)

      Poista