tiistai 28. tammikuuta 2014

Animator -nuken huopatöppösten ohje

Lupasin jakaa tekemäni ohjeen Animator -nukkien huopikkaista / huopatöppösistä eli töppösistä. Muistakaa, että käsityöt ovat minulle ainoastaan rakas harrastus, eli pahoittelen, jos terminologia ei ole aivan täydellistä, mutta näin minä nämä töppöset tein.
Lanka Novita Huopanen, sukkapuikot numero 7. Aloita luomalla 20 silmukkaa yhdelle puikolle. Kudo avonaisena neuleena kaksi kerrosta. Jaa sitten silmukat neljälle puikolle
ja jatka suljettuna neuleena 12 kerrosta.
Aloita kantalappu 10 silmukalla. Nosta aina kerroksen ensimmäinen silmukka neulomatta, kudo 7 kerrosta.
Tee kantapää silmukoilla 3-4-3.
Poimi silmukat kantalapun sivusta. Poimimisen jälkeen silmukoita puikoilla 5-5-7-7. Kudo poimitut silmukat kiertäen oikein.
Kiilakavennukset joka kerroksella ja siten, että silmukoita jää 5-5-4-4. 4 silmukkaa jalkapohjan puoleisilla puikoilla.
Jatka kutomista kunnes kerroksia on 11 laskien kantalapun reunasta. Aloita kärkikavennukset. Kavenna joka kerroksella puikon alussa/lopussa 2 yhteen.
Kun silmukoita on jäljellä 2 silmukkaa joka puikolla, vedä lanka kaikkien silmukoiden läpi.
Päättele langat, ompele alun avoneuleen halkio umpeen.
Sitten pesukoneeseen. Itse jouduin huovuttamaan kahdesti. (Ensin 40 asteen 1200 kierrosta pesussa ja sitten vielä hienopesu.) Ekalla huovutuskerralla muovipussit töppösten sisään ja yläreunasta hakaneulalla kiinni.
Avaa huovutetut mytyt, ja kokeile sopivuus. Tarvittaessa huovuta uudestaan. Tokalla kerralla ilman hakaneuloja.
Muotoile märkänä ensin käsin ja sitten nuken jalassa. Anna kuivua yön yli nuken jaloissa.
Koristele ja anna leikkeihin :)
Kysykää ja kommentoikaa, yritän parhaani mukaan auttaa :) Tekemisen ja onnistumisen iloa :)

3 kommenttia:

  1. Voi,miten söpöt!!!!!! On varmaan pakko kokeilla näitä vaikkei kyseistä nukkea olekkaan ;) Kiitos ohjeesta ja mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Nina! Kokeile ihmeessä, on niin nopeat tehdä. Ainoa hidas vaihe on koneessa pyörittäminen :) Kiva jos ohjeesta on iloa. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Kiitos!!!! Etsin Pullip ja Blythe- nukeille huopikkaiden ohjeita ja löysinkin Animator-nukeillemme hienot tossun ohjeet. En muista nyt, onko tuota huopanen- lankaa myynnissä vielä...mutta kyllä minä jotain keksin. - Kaikki muutkin nukkesi vaatteet ovat huolella, taidolla ja hyvällä maulla tehtyjä! Olet taitava!

    VastaaPoista