perjantai 28. joulukuuta 2018

Mistä on kauniit lapaset tehty, osa 2

Yksi suosituimmista blogikirjoituksistani on ollut viiden vuoden takainen Mistä on kauniit lapaset tehty? Tein silloin harmaat lapaset nirkkoreunalla, pitsikuviolla, helminapilla ja samettiruseteilla. Tyttärieni mieltymys kaikkeen kauniiseen ja naiselliseen on säilynyt ja edes teinivuodet eivät ole tuoneet mukanaan synkkyyttä saati mustaa väriä. Tämä ilahduttaa minua sanomattoman paljon, sillä esikoisen kanssa sekin puoli teiniydestä tuli tutuksi. Lanka on täydellisen vaaleanpunainen Sterk -alpakkalanka, sukkapuikot 3,5 silmukoita 48, Klompelompen malli vinoneliöille, joihin keksin yhdistää lasihelmiä. Vaati kyllä useamman yrityksen, että sain lasihelmen asettumaan kauniisti malliin. Niin ja nirkkoreuna pitää olla :) kiilapeukalo ja sädekavennus. Niistä on kauniit lapaset tehty. Nämä lapaset paljastuivat lahjapaketeista tänä jouluna. Ja samanlaiset ihanaa-kiljahdukset kuului kuin tyttärien ollessa pienempiä, mikä tietysti ilahdutti äidin mieltä. Mukavaa vuoden loppua lukijoille ja tervetuloa kurkkimaan instan puolelle. Linkki on tuossa oikeassa reunassa.

maanantai 17. joulukuuta 2018

Kransseja ja instaa

Huhuu, käyköhän täällä enää kukaan? Aikani ei valitettavasti anna myöten blogitekstien kirjoittamiseen, joten olen siirtynyt instaan. Linkki tuossa sivussa. Löydät minut sieltä
@kirsi.nen
Ihmettelijöille tiedoksi, että Fanny on lempinimeni. Instan lyhyissä teksteissä jää jotain olennaista puuttumaan ja huomaan kaipaavani bloggaamista, mutta arjen realiteetit tulevat vastaan. Nämä kuvat ovat kranssipajaltani. Marraskuisena mökkiviikonloppuna hain katajan- ja kuusenoksia metsästä tykötarpeiksi. Askartelukaupasta olkikranssi pohjaksi ja kahta eri vahvuista vihreää rautalankaa. Ensin kieputtelin pikkunippuja, jotka sitten kiinnitin rautalangalla kranssiin. Yksi meni lahjaksi ja toinen koristaa meidän ulko-ovea. Koristeluistimet on kirppislöytö. Ihanaa joulukuuta Sinulle! Ja tervetuloa kurkkimaan Instan puolelle :)

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

siskon anopin liinavaatekaappi

Siskoni oli saanut anopiltaan tämän vanhan liinavaatekaapin. Sisko ei löytänyt kaapille sopivaa paikkaa ja hän tarjosi sitä minulle. En voi sanoa, että olisin tarvinnut kaappia, mutta koska minulla oli sille sopiva paikka, halusin tarjota kaapille kodin. Kaappi oli rakenteellisesti ehjä, mutta koivuviilu oli paikoitellen pahasti kärsinyt. Koivuviilu itsessään on upea, mutta se ei sovi meille. Revin rikkinäiset viilut irti ja paikkasin pahimmat vauriokohdat. Sitten huolellinen maalipesu sisältä ja ulkoa. Pohjamaalaus. Maalasin kaapin sisältä valkoiseksi ja ulkoa Laura Ashleyn Dove Grey -sävyllä. Rakennusapteekista ostin uudet kustavilaistyyliset vetimet ja oven sisäpuolen lukitushärpäkkeet (en tiedä mikä niiden oikea nimi on). Siellä nyt ovat lautasliinani, ja osa pöytäliinoista siisteissä pinoissa. Ei kyllä uskoisi samaksi kaapiksi, vai mitä :) Iloa alkavaan viikkoon!
Olen muuten avannut insta-tilin. Päivitän sitä useasti ja siellä on sisustuskuvat pääroolissa, toki myös käsityöt esittelen ainakin kuvina. Tervetuloa kurkkimaan, jos haluat. Löydät minut @kirsineu

maanantai 2. huhtikuuta 2018

farkunväriset sukat

Kuopuksen jalat ovat taas venyneet pituutta, tai sitten villasukat ovat kutistuneet, mutta niin vain oli tarvetta uusille villasukille. Kuvittelin tekeväni näihin sukkiin hieman väljyyttä, mutta aikalailla tuli täydellisen kokoiset :) Mutta eipä tuo haittaa, kudon mielelläni sukkia :) Lankana lankakorissa pitkään marinoitunut Nalle farkunsinisenä. 56 silmukkaa, alkuun 1 kiertäen O, 1N sitten 3O1N, kantapää tavallinen vahvistettu kantapää 27s, kiilakavennusten jälkeen jatkoin 54 s siten, että resorineule 3O1N jatkuu jalkapöydän päälle. Kärjessä ensin kavennukset reunoissa ja lopuksi viimeisten 12 silmukan päättely silmukoimalla. Kivat perussukat, jotka pääsivät heti käyttöön :)

tiistai 20. maaliskuuta 2018

tuoliprojekti

Ostin Torista Juvin huonokuntoisia talonpoikaisrokokootuoleja. Tuoleja oli useampia, mutta ne olivat niin rikki, että ainoastaan yhden pystyin pelastamaan. Hakureissukin oli varsinainen seikkailu ja pettymykseltäni tuolien kuntoon, meinasin jo jättää kaikki tuolit edelliselle omistajalle. Valkoiseksi maalattu tuoli oli myös rakenteellisesti heikko. Liimaukset olivat pettäneet. Kaavin valkoisen maalin pois ja sen alta paljastui ruskea vahamainen pintakäsittely. Jatkoin hiomista, kunnes tuoli oli puupinnalla. En voinut fuskata, sillä maalin sijasta halusin vahata tuolin. Tuolin liimaus ja sitten pintakäsittely. Kolme kerrosta vahaa, joista ensimmäisen levitin 4x0 teräsvillalla. Pinnassa on kaunis satiinimainen, himmeä kiilto. Istuinosan päällystin ensin vanulevyllä ja sitten Laura Ashleyn pellavasekoitekankaalla, jossa on täydellisen sävyiset harmaat kukat. Olen lopputulokseen tyytyväinen. Harmittaa, että muut tuolit eivät enää olleet pelastettavissa.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

torimummon käsineet Miehelle

Hiihtolomalle mökille olin pakannut mukaan eripaksuisia lankoja, koskaan ei etukäteen tiedä, mitä aina kulloinkin huvittaa tehdä. Kovien pakkasten vuoksi aloin tehdä Miehelle lapasia, kun sovitusvaiheessa Mies kysyikin, että tuleeko näistä hänelle torimummon käsineet. Suunnitelmien muutos ja eikun sormia tekemään :) Lanka 7veikka, sukkapuikot 3,5. Värit vaaleanharmaa ja kaunis murrettu oranssi Rantamökin ruokakaupasta. Värit sopivat täydellisesti Miehen talvitakkiin. Itselle muistiin silmukoita 48, kiilapeukalo 12+7s 7krs, etusormi 7+6+luo 4s, keskisormi 7+6+4+luo 2s, nimetön 6+6+2+luo 2s, pikkurille 5+5+4s. Kerroksia 10, paitsi pikkurilli 5. Päättelin neulomalla nurjia silmukoita, sillä minun käsialalla saan aina kauniimman reunan nurjilla kuin oikeilla silmukoilla päättelemällä. Lisäksi tykkään siitä, miltä nuo nurjat silmukat näyttävät sormen loppuessa kesken neuleessa. Hyvät tuli! Kyllä nyt kelpaa olla halonhakkuussa ja muissa talkkarihommissa :)

sunnuntai 25. helmikuuta 2018

pitsineulesukat

Kauniista pitsineulesukista haltioituneena, halusin tehdä itselleni samanlaiset sukat. Ohje on Novitan naisen pitkät pitsineulesukat. En kuitenkaan halunnut paksuja villasukkia, joten omani tein Nalle -langasta. Nämä kuvat on otettu heti valmistumisen jälkeen, joten pahoittelut, että sukkia ei ole kuvia varten höyrytetty/silitetty. Silmukoita pitsiresorissa 64 s, varressa resorin jälkeen 61s, kantapää 31s kiertäen vahvistettu ja kiilakavennusten jälkeen 56s. kärjessä kavennukset joka kerroksella ja viimeiset 14s päättelin silmukoimalla. Sukkapuikot 3. Pidän sukista todella paljon ja voisinkin tehdä tyttärille samalla mallilla jostain hempeästä pastellisävystä :) Kuvaajana toimi neiti A, kiitos avusta <3

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

koiran peti

Rakas koiramme täytti pyöreät kymmenen vuotta ja jauhelihakakun lisäksi se sai lahjaksi uuden pedin. Tai mikä nyt kenellekin on uusi... Löysin pedin kirppikseltä, pesin sen ja purin osiin. Kangaskaupasta hain kotimme sisustukseen sopivaa harmaata kangasta (villasekoite petiin ja täysvilla tyynyyn). Vanhoja kankaita käytin kaavoina. Osan pehmusteista korvasin uusilla täytteillä. Samoin pedin tyyny on uusi. Mukavan pehmeä ja koirallemme mieluinen peti siitä tuli :) Ja miellyttää myös minun esteettistä silmää :)

maanantai 22. tammikuuta 2018

vaaleanpunaiset villasukat lankojen lopuista

Kaksostytöt käyttävät mieluiten vaaleanpunaisia ohuita villasukkia luistinten alla :) Niinpä puikoilta vähän aikaa sitten valmistuneet sukat pääsevätkin heti huomenna koulun liikkatunnilla käyttöön. Sukat olen kutonut lankakerien lopuista. Langat ovat nallea yksivärisenä, kukkaketona sekä maijaa. Ja täytyy todeta, että tuli ihan kauniit sukat kerien lopuista ilman sen kummempaa suunnittelua :) Itselle muistiin, sukkapuikot 3, resori ensin 1 kiertäen oikein, 1 N, sitten 3O 1N, kiertäen vahvistettu kantapää, sädekavennus, silmukoita 56 ja kiilakavennusten jälkeen 54.
Pirteitä pakkaspäiviä toivoen ja toivottaen!

torstai 18. tammikuuta 2018

työpöydän tuoli

Poikani työpöytä on hänen isoisoisänsä vanha kirjoituspöytä, jonka puuseppä entisöi parikymmentä vuotta sitten. Juu, olen aina pitänyt vanhoista huonekaluista :) Ongelma on ollut löytää työpöytään sopiva tuoli. Olen vuosien saatossa kokeillut jos jonkinlaista ja tyylistä tuolia, mutta huonolla menestyksellä. Pari viikkoa sitten Kierrätyskeskuksesta löysin siron rokokootuolin. Mielessäni ajattelin, että väri on täydellinen ja jalan muoto on sama kuin työpöydän jaloissa ja kun hintakin oli edullinen, niin nappasin tuolin mukaani. Ja bingo! Ihan täydellinen minun silmiini. Tuoli oli todella likainen, joten puuosien pesu, kankaan vaihto ja satulavöiden imurointi tulivat todella tarpeeseen. Rokokoon sirouden ja naisellisuuden vastapainoksi valitsin miehekkään kankaan. Tumman harmaa, paksuhko, 100% villakangas sopii pojan huoneeseen paremmin kuin hyvin. Joku vuosi joudun purkamaan tuolin osiin ja korjaamaan tuolin liitoskohdat, mutta sen aika ei ole vielä. Olen ihan ihastunut tähän kokonaisuuteen :) Pojan mielestä tuolilla on hyvä istua :)

tiistai 2. tammikuuta 2018

pokemon -lapaset ja uuden vuoden toivotus

Vanhin tyttäreni on suuri pokemon-fani. On aina ollut, eikä fanitus liity mitenkään pokemon go -villitykseen. Pikkupioni -blogissa olin ihastellut Marin tekemiä pokemon-lapasia. Googlailin myös jonkin verran ja pohdin aloittaisinko punaisella vai valkoisella. Mietintää aiheutti myös mustan raidan paikka. Tässä minun versioni:) Tavalliset lapaset kiilapeukalolla. Lankana 7veikka, silmukoita 48, sukkapuikot 3,5 sekä virkkuukoukku 3,5 pallokuvioon. Pääsivät heti käyttöön ja ovat mieluisat <3 Näiden upeiden leikkoamaryllisten, jotka edelleen ilahduttavat meitä kauneudellaan, haluan toivottaa Sinulle, blogini lukija Ihanaa Uutta Vuotta 2018! Sekä kiittää sinua mukanaolosta :) Jatkan blogiani tulevanakin vuonna päivittämällä säännöllisen epäsäännöllisesti.