keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Oikein-Nurin kaulaliinoja

Kilkuttelin kaksostyttöjen ja kuopuksen kaulaliinat vauhdilla valmiiksi. (Esikoisen on vasta suunnitteluasteella.) Halusin tehdä kaulaliinat, jotka olisivat kaksipuoleiset, joten palmikot piti unohtaa. Mallin piti olla helppo, jotta valmista tulisi nopeasti ja sitä voisi neuloa myös työmatkoilla bussissa.
Kuopuksen luonnonvalkoinen kaulaliina Hjertegarnin Lima-langasta (lanka löytyi omista varastoista). Puikot 5, silmukoita 28. Yksinkertainen 2O 2N malli, jossa kudotaan aina kaksi kerrosta ja sitten kuvio siirtyy yhden silmukan vasemmalle.
Neiti A:n kaulaliina. Lankana Hjertegarnin Lima, jota jäi yli neidin uudesta piposta. Puikot 5, silmukoita 31. Mallin löysin googlettamalla netistä, nimellä "mistake rib pattern". Yksinkertaisuudessaan nerokas malli. Reunaan virkkasin rivin kiinteitä silmukoita ja sitten rivin rapuvirkkausta.
Neiti B:n kaulaliina. Lankana Dropsin Alaska, aivan ihana lankatuttavuus! Silmukoita 28, puikot 5. Malli on tuplaleveä helmineule. Pidän erityisesti tämän neuleen pinnasta.
Kaulaliinat on käytössä hyväksi havaittu ja lapset ovat niihin tyytyväisiä. Paitsi että neiti A:n mielestä neiti B:n kaulaliina on kauniimman värinen. Joopa joo :)

5 kommenttia:

  1. Blogistani löytyy tunnustus sinulle :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Jaana tunnustuksesta! Tulin siitä niiiiiin iloiseksi :)

    VastaaPoista
  3. Anteeksi, mitenköhän tehdään tuplaleveää helmineuletta? Todella ihanan näköisiä kaulaliinoja :)!

    VastaaPoista
  4. Tuplaleveässä helmineuleessa kudotaan aina kaksi kerrosta samalla tavalla 2O 2N ja sen jälkeen nurjat kudotaan oikein ja oikeat nurin jälleen kaksi kerrosta samalla tavalla. Osasinkohan selittää, kysy ihmeessä lisää.

    VastaaPoista
  5. Kiinnostaisi kuopukselle neulomasi huivi. Jos 2o, 2n ja seuraavalla kierroksella siirrytään 1s vasemmalle, niin mitä tarkalleen ottaen tehdään? Kiitos.

    VastaaPoista