tiistai 14. helmikuuta 2012

Pojan huone ja legojen säilytys


Kuopuksen huone on pienin kolmesta lastenhuoneestamme, mutta siellä on mielestäni kotoisa tunnelma. Huone on muuten valmis, mutta valkoinen seinä odottaa beige/harmaata maalia pintaansa. Näkymä ovensuusta vastakkaisen seinän ikkunaa kohti. Seinillä on troolari-tapetti, mistä johtuen ikkunan edessä roikkuu huovutettu lokki (ostettu huuto.netistä). Verhot oli jo edellisessä kodissamme, kuten myös vaaleansini-punainen viirinauha. Sänky on mieheni vanha ja kolme vuotta sitten pojalle kunnostettu. Päiväpeitto on Stockalta, tauluhylly Ikeasta. Valkoinen lipasto oli alunperin kellastunut mäntylipasto, jonka maalasin valkoiseksi.
Nojatuoli-rahi yhdistelmän ostin käytettynä. Se on ollut niin suosittu, että kangas on kulunut istuinosasta puhki. Mailegin sotilastaulu on uusi hankinta nettikaupasta.
Valkoisessa kaapissa säilytetään vaatteet ja avohylly on riittävän syvä isoille ja kömpelöille leluille.
Ja sitten legojen säilytykseen. Kiitos teille kaikille kommentin jättäneille hyvistä ideoista ja ehdotuksista! Oli kiva kuulla, etten paini tämän ongelman kanssa yksin. Näin ratkaisin pulman.
Ohjeet löytyvät tästä laatikosta. Leikkasin säästetyistä laatikoista etukannen irti pojalle "fiilistelyä" varten. Kiitos tästä vinkistä! Sängyn alla on kolme laatikkoa: yhdessä pojan city, star wars, ninjago; toisessa siskojen Belleville-sarjaa ja yhden talvisen lego-talon osat; kolmannessa vanhat legot omasta lapsuudestani. Pojan laatikossa on myös kannellisia muovirasioita pienimpiä osia varten. Tyttöjen laatikossa on erilaisia kauniita pussukoita esim. kukille ja jääkristalleille.
Pöydällä on kulloinenkin tärkein rakennelma (tällä hetkellä se on joulupukin tuoma poliisiasema). Puisessa lokerikossa on laatikoissa ukkeleita, aseita, y.m. tarvikkeita.
Kiitos, että jaksoit lukea tänne asti. Urakka on nyt tehty ja huone on pysynyt siistinä jo pari päivää. Kiitos vielä kaikille omat säilytysratkaisunsa jakaneille!

8 kommenttia:

  1. Tosi kiva ja kotoisa pojan huone :) Ja hienosti olet saanut Legot järjestykseen! Varmasti leikit sujuu nyt hyvin kun osaset löytyy helposti ja kätevästi.

    VastaaPoista
  2. Kiva poikamainen huone! Kauniit värit olet valinnut. Huone on oikein viihtyisä ja kodikas. Ja ihanan siisti;).
    Meillä on samanlainen legojen ja duplojen säilytys.

    VastaaPoista
  3. Meillä nämä ajat jo ohi... voi niitä aikoja.
    käyppäs noutamassa blogistani tunnustus sinulle!

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Löysin blogiisi Ihanasti Kotona -blogin Johannan vinkistä. Hirmuisen ahkera käsityöihminen ole. Mulla on paha tapa selata aina uusi mielenkiintoinen blogi kokonaan eli tämänkin blogin historia pitää käydä läpi.

    Sen verran huomasin, että teillä on ilmeisesti hiljattain remontoitu koti. Olisi kiva nähdä enemmänkin kuvia kodistanne.

    Mukavaa viikonloppua!

    -Tuija-

    VastaaPoista
  6. Hih, annoin edellisessä postauksessa legosäilytysvinkkejä ja nyt pyytäisin vinkkiä - tuo postauksen valkoiseksi maalattu lipasto: se on ilmeisesti Askon sarjaa (olisiko Isabella tms.), meillä on nimittäin samaa sarjaa oleva isompi lipasto. Ja nyt kaipaisin "for dummies" -ohjeet sen maalaamiseen. Eli mitä teit ja miten (alusta loppuun please)??

    Meillä on tuo lipasto mökillä ja valkoisena olisi olisi loistava, siinä tuleva kesälomaprojekti :)

    VastaaPoista
  7. Niin ja unohtui kokonaan: kiva huone!

    VastaaPoista
  8. Kiitos poikamme huoneen saamista kehuista! Ja kiitos Johanna tunnustuksesta. Palaan siihen vielä. Kyllä Tuija voin esitellä muitakin huoneita kodistamme jossain välissä; kunhan ovat siistissä kuvattavassa kunnossa :)

    Anonyymille tiedoksi, että ostin lipaston huuto.netistä ja myyjä muisteli sen olevan Isabella- tai Pinja -sarjaa. Joka tapauksessa kellertäväksi mennyt mäntypuinen lipasto. Hioin lipaston kevyesti kauttaaltaan ja sen jälkeen pyyhin Maalipesulla (sen niminen aine löytyy rautakaupasta). Sitten maalasin Helmi-kalustemaalilla kolme kertaa. Maalasin melkein kaiken telalla, joten maalaaminen oli suht nopeaa. Säästin alkuperäiset vetimet ja hioin ne hiekkapaperilla, minkä jälkeen maalasin. Toivottavasti tästä oli apua!

    VastaaPoista