torstai 22. huhtikuuta 2010

Lasten parvekekalusteet

Kuopus kyseli, että missä hän juo iltapäiväkahvin, kun äidillä on jo tuoli parvekkeella. Siispä pyysin miestäni hakemaan (eli kaivamaan tavaroiden alta esille) autotallista lasten parvekekalusteet. Nämä lasten kokoa olevat pöytä ja tuolit on hankittu muutama vuosi sitten Kodin1:stä. Pidän näistä todella paljon ja lapsetkin pitävät. Esikoinen on näihin jo liian iso, mutta kolmelle nuorimmaiselle nämä ovat hyvät. Putsausta ja öljyämistä ne kyllä kaipaavat. Otin tarvikkeet jo esille ja nyt odottelen mukavaa aurinkoista päivää putsaus- ja öljyämisrupeamalle.

Mielessäni näen lapset parvekkeella oman pienen pöytäryhmänsä ääressä jätskillä ja mehulla. Astioina Greengaten melamiinimukit ja -kulhot. Pöydällä iloinen pöytäliina - ehkä Greengaten astiapyyhkeestä tehty. Ja aurinko paistaa! Minulla ei muuten ole ensimmäistäkään Greengaten astiaa saati pyyhettä, eli haaveistani tässä vain kertoilen.

2 kommenttia:

  1. Löysin monen mutkan kautta itseni täältä. Koukkuun jäin :)
    Meillä on 03 syntyneet kaksostytöt ja 06 syntynyt kuopustyttö nimeltään Fanny. Ja lisää yhtäläisyyksiä:meillö on nuo samat lasten pihakalusteet Anttilasta. Pitäisikin kaivaa esille, kesä jo lähestyy...

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa! Onpa mukava kuulla, että pidät blogistani. Tulin todella iloiseksi kommentistasi:) Uskomattomia yhteensattumia!

    VastaaPoista