torstai 4. kesäkuuta 2015

Riviera Maison -pikkupöytä

Pöytä ei ole RM:n pöytä vaan minun viimeisin tuunaukseni. Inspiraation lähteenä oli RM:n pöytä. Rohkaisua ja vinkkejä löysin taitavan Cristinan blogista

Harmikseni en löytänyt edullista massiivipuupöytää, mutta Kierrätyskeskuksesta löysin pikkupöydän, jonka jalka on massiivipuuta ja pöytälevy puuviilua. Halvan hinnan vuoksi pöytä oli täydellinen testipöytä. Ensin pesin pöydän kauttaaltaan karkealla sienellä ja Tolulla. Sen jälkeen Mies hioi pöydän pinnan laikalla. Pöydän pinta jäi näin todella rouheaksi. Pöytälevyn sivut hioin hiekkapaperilla, sillä viilu oli ehkä puolen mm:n paksuista. Jalkaa en hionut ollenkaan vaan maalasin ensin kaksi kertaa pohjamaalilla ja sitten 2-3 kertaa Laura Ashleyn Cotton White -maalilla, sillä sitä minulla oli kaapissa :) Kun jalka oli valmis jatkoin pöytälevyn käsittelyllä. Ostin rautakaupasta harmaata petsivahaa, jota levitin rievulla kaksi kerrosta. Seuraavaksi levitin mehiläisvahaa (meillä oli kotona kengille tarkoitettua mehiläisvahaa). Ja samantien mehiläisvahan päälle Ebenpuun sävyistä puuvahaa (löytyi kaapista). Sain kyllä sydämen tykytystä, kun harmaa pinta peittyi lähes mustan vahan alle, mutta kun hinkkasin rievulla, niin kuin taikaiskusta oma tuunaukseni alkoi muistuttaa Cristinan pöytää :) Tämä pöytä matkaa Rantamökille, mikä onkin sitten ihan oma projektinsa ja minkä sisustamista pääsette seuraamaan tässä kesän aikana :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti