tiistai 11. joulukuuta 2012

Virkattuja joulukuusia

Minulle tuli halu virkata meille lisää joulukoristeita. Netistä löysin ihastuttavan idean virkatuista joulukuusista.
Kuusi aloitetaan kuuden silmukan taikalenkillä ja lisätään tasavälein kuusi silmukkaa toisella kerroksella ja sen jälkeen lisätään 6 silmukkaa joka 3. tai 4. krs. Kiinteät silmukat virkataan spiraaliin ja aina takalenkkiin. Muista merkitä kierroksen vaihtumiskohta. Minulla on lankana 7veikka ja koukku kolme.
Ohjeesta poiketen virkkasin kuuselle hieman pohjaa. Kun olin täyttänyt kuusen vanulla, ujutin huovalla päällystetyn pahvin kuusen pohjalle.
Ja sitten ompelin hopeisia paljetteja kuusiin, sillä kaupungissa meidän joulu on pitkälti valko-hopeinen. Siinä ne nyt koristavat pientä pöytää olohuoneessa. Toivon löytäväni valkoisia, mittasuhteiltaan oikean kokoisia poroja / peuroja tänne virkattuun kuusimetsään. Inspiroivaa joulunalusaikaa kaikille.
I crocheted christmas trees according to a free pattern that I found on the web. I love these little fir trees with their silver sequins!

4 kommenttia:

  1. Kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan ihania!

    Muistaakseni Pentikillä taisi olla jotain pieniä poroja tai peuroja, mitkä voisivat olla kuusimetsään sopivia.

    VastaaPoista
  2. Hienoja! Kauneimmat joulun käsityöt lehdessä on kuusen ohje, johon virkataan myös "oksat". Mä olen virkkaillut niitä. Pitää kokeilla niitä myös valkoisena, kiitos ideasta! Piparitalo virkattuna on vielä vaiheessa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Varis ja Nasu! Usein yksinkertaisin on kauneinta.

    VastaaPoista
  4. Nämä on kivat! Vois tehdä vaikka pikkujoululahjoiksi :).

    VastaaPoista