perjantai 27. huhtikuuta 2012

Nukkekodin verhoja

Kiitos teille kaikille edellisen postauksen kirjahyllyä kehuneille. Saitte kommenteillanne minut oikein iloiseksi. Edellisessä postauksessa kerroin myös pipertäneeni verhoja tyttöjen Lundby-nukkekotiin. Tässäpä näitä.
Lastenhuoneeseen pinkkejä palloja vaaleanpunaisella kankaalla. Tein samalla pari pientä tyynyä.
Aikuisten makuuhuoneeseeen valkoinen avattava ja suljettava verho. Onneksi pienillä tytöillä on pienet sormet, omat sormeni eivät mahdu tekemään rusetteja tuossa makuuhuoneessa. Minun pitää irrottaa koko verho tarranauhasta, jotta saan rusetit tehtyä. Aikuisten makuuhuoneeseen tein myös pari tyynyä.
Minulla on hakusessa 70- ja 80-lukujen Lundby-huonekaluja. Jotain löytöjä olen jo tehnyt huuto.netistä m.m. tämä metallinen herätyskello. Siskoillani ja minulla oli täsmälleen samanlainen lapsuudessamme, mutta se, kuten muutkin Lundby-tavaramme ja -nukkekotimme ovat joutunut häviksiin, harmi.
Keittiön yksinkertainen kappa Tilda-kankaasta.
Yläkerran olohuoneen parvekkeen edessä roikkuvat vaaleanpunaiset kukkaverhot. Jonkunlainen tamppiviritys täytyy vielä kehitellä. Kangas on otettu talteen paitapuserosta, jota kaikki kolme tytärtämme ovat käyttänet 3-4 vuotiaina. Flyygeli ja rahi ovat löytöjä huuto.netistä. Molemmat saivat pintaansa uuden kerroksen valkoista maalia. Flyygelin nuotit ja koskettimet täytyy vielä saada kuntoon. Huomenna teemme donitseja ja minä istutan kukkia, kivaa! Ihanaa viikonloppua kaikille.

5 kommenttia:

  1. Oi miten kauniisti sisustettu nukkekoti, ihana!

    VastaaPoista
  2. voi mulla oottaa entisöintiä nukkekoti :) hyviä verhoideoita

    VastaaPoista
  3. Ihanat verhot ja kaikki muukin mitä olet tehnyt nukkekotiin. Olet niin kauniisti sisustanut koko nukkekodin!
    Minulla on sama projekti menossa. Sisustelen Lundbyn nukkekotia, mutta sisustusprojektini etenee vaan ihan liian hitaasti.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Oletpa tosiaa ahkeroinut ja saanut tosi suloisen nukkekodin aikaiseksi. Oletteko itse laittaneet seinät ja lattiat uusiksi? Jos juu, niin miten? Meillä tytöllä muutaman vuoden vanha nukkekoti, ja tuosta sain kyllä inspiraation vähän stailata sitä...

    Ihanaa viikonloppua!

    -Tuija-

    VastaaPoista
  5. Kiitos Tytteli ja Mintsu!
    Kiitos Susanne! Olen blogistasi lukenut, että sinullakin on nukkekodinlaitto meneillään ja oikein odotan, että pääsen sitä ihastelemaan.
    Kiitos Tuija! En ole tehnyt seinille ja lattioille mitään, vaan ne olivat tuossa kuosissa kun tytöt saivat nukkekodin jouluna lahjaksi. Alakerran isompi huone on niin pistävän värinen, että sen värimaailman aion muuttaa, en vain vielä tiedä, minkä väriseksi. Samoin keittiön lattia on aika villi, eli sekin joutunee remonttiin. Mutta näillä muutoksilla ei ole niin kiire.

    VastaaPoista