keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Lintuja

Ostin kaupasta yhden joulukoristepehmolinnun ja päätin tehdä samanlaisia kotona lisää. Kolme lintukaveria sain ommeltua, mutta sitten loppui pellavanyöri ja kivat punasävyiset kankaat. Nyt odotelen pellavanyöritilausta saapuvaksi sekä paria punasävyistä kangastilkkua, joihin sorruin jossain nettikaupassa.

Kankaisiin sorruin myös tänään. Minulla on harvoin asiaa Helsingin keskustaan, mutta tänään palatessani silmälääkäriltä päätin piipahtaa Sinooperin kaupassa. Mukaani tarttui jos jonkinlaisia Tildan punasävyisiä kankaita ja kauniita nauhoja. Aion ommella pikkulintuja jouluviemisiksi. Niitä on kiva antaa kynttilöiden, herkkujen ja glögipullojen lisänä; tai kaksin kappalein ihan vain sellaisenaan. Tulisipa se nyöri jo huomenna.

4 kommenttia:

  1. Tosi hienoja lintuja! Hauskoja. Pakko kysyä, että mikä kuvassa olevista on se ensimmäinen, jonka siis ostit? Olet onnistunut niin hyvin, että ainakaan minä en erota kaupan tekemää / sinun tekemiäsi.

    t: varisvaimo

    VastaaPoista
  2. Kiitos kehuista! Näitä lintuja oli kiva ja nopea tehdä. Kaupan tekemä on taaimmaisena oleva pilkullinen, sitä ei juurikaan kuvassa näy. t. Fanny

    VastaaPoista
  3. Kauniita lintuja olet ommellut. Nuo olisi ihania joulukuusenkoristeina. Harmi, etten taida itse osata tuollaisia ommella..

    VastaaPoista