maanantai 28. joulukuuta 2009

Jouluisia tunnelmia meiltä


Pidän kaikista joulukukista, mutta Amaryllis on suosikkini. Se on niin upea! Tämän vuotinen amaryllikseni on aivan uskomaton. Ostin sen ruokakaupastamme ja siirsin sen rottinkikoriin, mullan päälle syksyllä keräämääni sammalta ja vielä pari itsetekemääni pehmosydäntikkua koristamaan istutusta. Sydämet tikuissa olivat tarpeen silloin, kun amaryllis oli vasta vihreä vana ja nuppu. Valkoiset kynttilät on aseteltu hopeatarjottimelle köyhäinhopeisten kuusenkoristeiden kanssa. Taustalla pilkottaa yksi joulunpunainen sohvatyyny.

Joulukuusemme ruokasalin nurkassa. Kaunis kaupunkikotiin koristeltu kuusi. Jos mökkimme joskus valmistuu ja vietämme siellä joulua, tulee kuusemme näyttämään aivan erilaiselta. Haaveissani mökkikuusessa kaikki on itsetehtyä (tai ainakin itsetehdyn näköistä), mailegia, tildaa. Vain sähkövalot on kaupasta. Haaveilen myös isosta rottinkikorista, mihin kuusen voisi laittaa. Näitä näkee ulkolaisissa sisustuslehdissä, mutten ole sellaista vielä koskaan nähnyt kaupassa. Tietääkö kukaan, mistä sellaisen voisi hankkia?

Pidän kristallikruunuista, varsinkin vanhoista sellaisista. Ruokasalin pöydän päällä on moderni kristallikruunu. Pidän siitäkin todella paljon. Valohimmentimellä valon määrää ja siten tunnelmaa saa säädeltyä. Jouluisin ripustan nämä viisi balleriinaa tanssimaan kristalleihin. Jokaisella lapsella on oma suosikkinsa näistä balleriinoista (myös pojalla) ja minäkin olen kuulemma yksi näistä, vain isä ei ole kristalleissa tanssiva balleriina.

Loppiaiseen asti nautimme näistä jouluisista tunnelmista.

4 kommenttia:

  1. Paljon kaunista katseltavaa blogissasi!
    Ja jos yhtään lohduttaa, mulle on joskus käynyt ihan samalla tavalla kuin sinulle huovuttaessani Huopasesta lapasia. Sain aikaan jättipeukaloita :)

    Hyvää tulevaa vuotta ja intoa blogikirjoitteluun!

    VastaaPoista
  2. Hej och tack för din goa kommentar inne hos mig, det värmer ända in i hjärteroten! Det är en helt vanlig korg under granen, köpt på EM, som jag har ställt en rund julgransfot i. Tyvärr kan jag inte finska men av dina bilder att döma så har ni det väldigt hemtrevligt!

    Önskar dig ett gott nytt år!
    Karolina

    VastaaPoista
  3. Voisitko tehdä johonkin postaukseen ohjeen niiden donitsien tekoon, mitkä oli yhdessä vanhemmassa postauksessa? Olen etsinyt ohjetta niiden tekoon jo kauan, mutta tuloksetta, eikä asiaan auta yhtään huono englanninkielen taito. :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Christa kauniista sanoistasi! Lohduttavaa, että jollekin toiselle on käynyt samoin.

    Karolina, tack för tipsen. Jag önskar dig och din familj gott nytt år! Följer så gärna er renovering i din blogg.

    Voin laittaa jossain vaiheessa linkin donitsien tekoon, mutta se ohje on englanniksi. Itse olen aika avuton virkkaustermien kanssa, mutta yritetään.

    VastaaPoista