keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Jouluaattona

Vietimme jouluaattoa meillä kotona. Meitä oli kaksitoista, joten pitkä ruokapöytä oli venytetty pisimmilleen ja keittiöstä piti lainata kaksi tuolia lisää. Kattaus oli puna-kulta-valkoinen. Lautaset ovat jo monta vuotta sitten keräämäni Disneyn joululautaset sekä saman sarjan minipatsaat. Aterimet ovat isotädin vanhoja ja antiikkiliikkeestä ostettuja. Pöytäliina Ikean metritavara pellavakangas :)
Jokaisen tuolin selkänojaan olin kiinnittänyt pienen sydämen ja samettirusetin. Haaveilen kustavilaisista medaljonkituoleista, näiden mukavien mutta raskaiden tuolien tilalle:) Ehkä sellaiset tulevat huutokaupassa tai antiikkiliikkeessä vastaan:) Lasten tekemät piparkakkutalot komeilevat pianon päällä. Koirakin aistii odottavan tunnelman.
Pinterestin ideasta innostuneena esikoinen toteutti paikkakortit todella taidokkaasti. Sulanut lumiukko sopi mainiosti tämän joulun sateiseen tunnelmaan. Vieraat saivat omat paikkakorttipiparit mukaansa.
Herkut on katettu pienelle sivupöydälle. Jokaiselle jotakin; macaronit syötiin heti :)
Uusin sisustushankinta - ja samalla lahja toisillemme - on tämä sisustustakka. Olen siihen niin ihastunut. Kasasinkohan liikaa tavaraa tuohon manttelille...
Näin kauan sitten ulkomaisessa sisustuslehdessä kuvan isosta kuusesta, jota kiersi junarata. Minusta idea oli mahtava. Kuopuksen synnyttyä aloimme kerätä hänelle junarataa ja nyt aina jouluisin junarata (tai siis pieni osa siitä) kootaan kuusen ympärille. Tänä jouluna lapset ovat lastanneet junan Mailegin hiirillä. Hiirulaisia kuskataan loputtomiin kuusen ympäri :)
Piiitkä ja loputtomalta tuntuva odotus palkittiin, kun joulupukki viimein saapui :)
Rauhallista joulun jatkoa!

2 kommenttia:

  1. Hei, löysin blogiisi sattumalta ja voi, miten kivalta täällä näyttää!! Ihana idea tuo junarata kuusen ympärillä ja ihanan pitkä ruokapöytä kauniisti katettuna!!!!
    Jäänkin lukijaksesi, että löydän tänne toistekin:) Tervetuloa kurkkaamaan meillekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari, kauniista sanoistasi ja tervetuloa mukaan! Kiitos kutsusta, tulen kurkkaamaan blogiisi ajan kanssa :)

      Poista