lauantai 7. joulukuuta 2013

jo vähän jouluista

Viimeiset kolme viikkoa ovat olleet täynnä ohjelmaa, pääsääntöisesti mieluista, mutta välillä on menty minuuttiaikataululla :) Niinpä varasimme itsenäisyyspäivän pitkän viikonlopun rentoutumiseen maalla oman perheen kesken.
Valkoinen terassi talviasussaan, sisääntulossa sypressit ja sammalpallot. Mielestäni kauneimmillaan lumisateessa :)
Nuo sammalpallot väkersin syksyllä sanomalehtipallojen päälle. Keskelle tökkäsin puutarhaliikkeestä ostamani rautalankasydämet. Ruukut ovat vanhat saaviruukut, jotka maalasin valkoiseksi.
Vähän olen laittanut jo joulua esille. Pukuhuoneessa (joka on myös kodinhoitohuone ja tekninen tila) kokosin lasten keräämät kuusenkävyt tarjottimelle. Osan kävyistä spraymaalasin valkoisella.
Käpyjen päällä lepää kaksi isoa kultaista kulkusta. Ne ovat uusi hankinta täksi jouluksi.
Olohuoneen sohvalta katsottuna näyttää tältä. Pöydällä jouluinen kutimus, ja vanhaan kakkuvuokaan istuttamani hyasintit. Miestä nauratti hyasinttien pienuus ja sipulien suuruus ;) Valkoiset vanulla täytetyt kangassydämet tikkujen päissä olen ommellut useampi vuosi sitten. Yksinäinen talolyhty kaapin päällä kaipaisi kaveria. Pienen kuusen hain metsästä tuoksua tuomaan.
Olohuoneen keittiön puoleista päätyä koristaa ompelemani Tilda -pipariukkokranssi.
Takan edessä meillä on ihana lampaan talja. Lapset lukevat siinä akkareita ja koira nauttii takan lämmöstä. Löydätkö sinä koiramme makaamassa taljan päällä?

Rentoa viikonlopun jatkoa! Ja tervetuloa mukaan uudet lukijat, uusien lukijoiden kirjautuminen ilahduttaa aina :):)

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Jaana! Kodikkuus on juuri se tunnelma jota mökillä haen :)

      Poista
  2. Ihan toi koiruus, meilläkin koira lämmittelee takan edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että teilläkin koira viihtyy takan edessä. Tosin kyllähän siinä itselläkin on mukava lämmössä olla :)

      Poista
  3. Sieltä se joulu hiipii pikkuhiljaa, eikä välttämättä ihan pienin askelin.

    Kivalta näyttää. Hyvin hukkuu koira tuohon mattoon, saa olla kulkiessaan kyllä varovainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, todella, joulu suorastaan juoksee päälle :) Olet aivan oikeassa, koiraa saa tuolla taljalla varoa, ettei päälle astu.

      Poista