maanantai 2. tammikuuta 2012

Virkattuja Maileg-sotilaita


Pidän todella paljon Mailegista. Minusta kaikki heidän valikoimissaan on ihanaa. Mailegin sotilaita olen ihaillut myös, mutta en ole raaskinut ostaa. Jossain netissä näin virkattuja sotilaita ja ajattelin, että loistavaa, minä myös. Virkataan vain yksinkertainen pötkylä eri väreillä, täytetään, ommellaan kiinni, kirjaillaan silmät, suu, henkselit, kypärän nauha.

Käsityön jälki näkyy selvästi. Neljä vasemmalla tein joskus vuosi sitten; kaksi oikealla on viime päivien tuotoksia (kaksi uusinta eivät edes päässeet kuvaan, sillä ne odottavat vielä kirjailua). Minitykki on pikkuveljen matkamuisto Lontoosta, Tower of Londonista. Se on mittasuhteiltaan sotilaille lähes täydellinen. Nyt vain yritän päättää laitanko sotilaisiin nauhat, jolloin niistä tulee kuusenkoristeita. Vai tuleeko sotilaista pikkuveljen huoneeseen asetelma (jolla kyllä saisi myös leikkiä). Löysin yhdestä nettiputikiista Mailegin sotilasaiheisen taulun. Silloin pitäisi kyllä tehdä vielä teltta, ihan niinkuin taulussa. Mietitään.

Ihanaa Uutta Vuotta kaikille lukijoille ja täällä satunnaisesti piipahtaville!

5 kommenttia:

  1. Hyvää uuden vuoden alkua :)
    ihania taas kerran olet virkannut, mukavia leikkeihin tälläiset. Aidot mailegin sotilaat taitavat toimia keilapelinä?

    VastaaPoista
  2. Hienot! Arvaa haluanko itsekin tuollaiset, vaikken tee niillä yhtään mitään? Kyllä!!! Jos haluaa keilapeliksi vastaavat, niin pieniä hiekkasäkkejä vaan sinne pohjimmaiseksi vanun alle. Pysyy yllättävän hyvin pystyssä. Tallennan kuvan ideakansiooni, passaahan?

    VastaaPoista
  3. Oi, ihania jälleen!! Itsekin olen haaveillut Mailegin sotilaista, mutta vielä ovat hintansa vuoksi jääneet ostamatta :/

    Kiitos ohjeistuksesta. Ehkä jonain päivänä saisin jopa kokeiltua :D

    VastaaPoista
  4. Kiitos teille kaikille kommentoijille!
    Ninnu: Taitaa tosiaan olla keilapeli, vaikkakin joskus olen nähnyt kuuseen ripustettavia sotilaita myös.
    Saariston kasvatti: Tottakai kuvan saa tallentaa ideakansioon. Olenhan itsekin löytänyt idean jostain netin syvyyksistä.
    HoO: Kokeile ihmeessä. Vinkiksi, että eri väristen lankojen on hyvä olla saman paksuisia.
    JohannaL: Kiitos!

    VastaaPoista