lauantai 26. maaliskuuta 2011

Kahvinjauhantaa leikkikeittiössä

Lapsilla oli joskus kauan sitten sellainen pattereilla toimiva leikkikahvinkeitin, mihin sai oikeasti laittaa vettä. Lapset leikkivät sillä todella paljon ja ahkerassa käytössä se meni lopulta ihan rikki. Minun oli pitkään tarkoitus hankkia uusi samanlainen, mutta ajatus vesileikeistä leikkikeittiössä ei oikein houkuttanut.Sitten muistin, että meillä on kaappien kätköissä aito vanha kahvimylly. Kahvimylly on muuten toimiva, mutta kantta ei saa auki (tai siis aikuinen saa kovalla voimalla), eli myllyyn ei voi oikeasti laittaa mitään. Ompelin säkkikankaasta kahvisäkin ja painoin akryylimaaleilla leivontaan tarkoitettujen kirjaimien avulla painatukset säkkiin.Etsin pitkään sopivia puuhelmiä kahvisäkin täytteeksi, mutta koska en sellaisia onnistunut löytämään, ostin oikeita kahvipapuja. Uskalsin antaa ne lasten leikkeihin, koska kuopuskin on jo 5v, eli ei laita niitä suuhunsa. Punainen kahvipannu on löytö kirpputorilta. Nyt kaikki on valmista kahvihetkeä varten.Kiitos ihanista kommenteistanne. Niitä on ilo lukea. Uudet lukijat - tervetuloa mukaan! Ihanaa lauantai-iltaa kaikille!

4 kommenttia:

  1. Kaunis kahvisetti!

    Olen huomannut sekä työssäni että kotona että lapset usein mielummin leikkivät "oikeilla" tavaroilla, kuin vartavasten tehdyillä leluilla. :)

    VastaaPoista
  2. Wau! Onpa kiva keksintö - ja kaunis. :)

    VastaaPoista
  3. Ihana! Kauniit kuvat olet ottanut.

    VastaaPoista
  4. Pikkukeittiön kaapit täyttyvät hurjaa vauhtia kaikilla ihanuuksilla! Mainio oivallus jälleen!

    Huomasin, että ed. postaukseen jättämäni kommentti oli kadonnut taivaan tuuliin. Joskus yhteys pätkii ikävissä paikoissa ja ilmeisesti nytkin oli käynyt niin - muistan kirjoittaneeni varsin pitkästi...

    VastaaPoista