tiistai 25. tammikuuta 2011

Ommellut linnut lastenhuoneessa

Blogini on saanut uusia lukijoita, tervetuloa mukaan, toivottavasti viihdytte. Lisäksi olen saanut kehuja virkkauksistani. Sydämellinen kiitos teille kaikille! Tulin kommenteistanne todella iloiseksi. Tällä kertaa esittelen ompeluksia ja osan lastenhuoneesta.Tämä ihana linnunhäkki tuli minua vastaan Kodin 1:ssä ja vieläpä alennuksessa. Olin jo pidempään aikonut hankkia kaksostytöille linnunhäkin, joten tässä se nyt oli. Ompelin tildamaisia pehmolintuja Tilda-kankaasta. En halunnut laittaa lintuja häkkiin, sillä ne olivat sinne hieman liian suuret. Linnut saavat oleilla häkin päällä ja siitä ne on helppo ottaa leikkeihin. Häkin sisälle tein keinun, ettei se näyttäisi niin tyhjältä.Häkki lintuineen on laatikoston päällä. Tässä kuvassa näkyy myös lasivitriinikaappi, jossa Maileg-puput asuvat. Ja tyttöjen rakastama kristallikruunu (=> löytö huuto.netistä). Nykyisessä vuokrakodissa kaksoset jakavat huoneen pikkuveljensä kanssa. Olen pyrkinyt rajaamaan huoneisiin selkeästi tyttöjen puolen ja pojan puolen. Lelut ovat kaapeissa tai koreissa avohyllyssä, näin yleisilme pysyy siistinä ja rauhallisena. Neidit A ja B vuorottelevat ylä- ja alasänkyjä lakanoiden vaihtoväleittäin. Joku kerta esittelen loput tästä huoneesta, erityisesti pikkuveljen puolen.

Tällaisia juttuja tiistai-iltana. Hyvää viikonjatkoa kaikille!

5 kommenttia:

  1. Viihtyisältä näyttää! Minäkin olen haaveillut lintuhäkistä. Hyvä idea liittää siihen nuo Tilda-linnut :)

    VastaaPoista
  2. Voi että teillä on kaunis lastenhuone. Mä en kertakaikkiaan osaa sisustaa ja sen kyllä huomaa :(

    VastaaPoista
  3. Mahtavan hieno tuo koko lintuhäkkisysteemi..valot, linnut ja häkki!

    VastaaPoista
  4. Kaunista ja lempeän rauhallinen tunnelma! Minäkin ihailin tuota häkkiä kaupassa, se on kaunis. Kiva idea nuo lamput ja linnut.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaunis kehuistanne! Mukavaa viikonjatkoa kaikille.
    t. Fanny

    VastaaPoista