sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Käsitöitä itselle ja lahjaksi

Neiti A:n lapaset valmistuivat. Aivan perustavalliset lapaset 3:n puikoilla Nalle Colorista, mutta virkatu pörröreunus tekee lapasista neiti A:lle todella mieluisat. Hyvä niin;)


Ja esikoisen tavislapaset Maija-langasta 3:n puikoilla. En ole aikaisemmin tehnyt Maija-langasta mitään ja se osoittautui mukavan pehmeäksi neuloa. Molemmat lapasparit on tehty aika napakoiksi, jotta ne sopivat rukkasten alle.

Lahjahärdelli pyörii meilläkin täysillä. Onneksi koululaisten luokilla järjestetään keräys, joten heidän opettajat on jo hoidettu. Mutta on lukuisia muita: soitonopettaja, kuopuksen jumppari, päiväkodin opet ja iltapäiväkerhon opet. Yritän aina yhdistää jotain pientä kaupasta ostettua (kynttilöitä / herkkuja) ja itsetehtyä.Esikoisen ja neiti B:n soitonopettajalle ompelin tällaiset pienet pehmopossut. (Idea näihin possuihin tulee siskoltani, joka kai keksi sen Mailegin vastaavista possuista. Siskoni laittaa näihin possuhin usein magneetin ja ne ovat mitä ihanimpia joulukoristeita. Niitä saa häneltä tilauksesta.) Possujen kaveriksi sellofaaniin käräisty suklaalevy ihanassa peltirasiassa. Vain lasten tekemä kortti puuttuu ja sitten taas yksi lahja on valmis annettavaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti