keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Ikkunanpesu

Kaikki kodin ikkunat on pesty. Aivan ihanan puhdasta! Meillä, kuten 60-luvun taloissa yleensäkin, on isot ikkunat. Mitään pieniä ikkunaruutuja ei ole, joten ikkunoiden peseminen on aika nopeaa. Iso kiitos ikkunanpesusta kuuluu miehelleni. Hän on ahkeroinut ikkunoiden parissa enemmän kuin minä. Hänellä on riittävän suurpiirteinen ote, eli puhdasta tulee vauhdilla. Ikkunanpesua hidastutti kuitenkin esikoisen askartelemat ikkunamaalaukset. Ihan kivoja, mutta niiden irrottaminen ei ollut kivaa. Aurinko oli ilmeisesti päässyt kuivattamaan ne, eikä väriä ollut tasaisen paksulti. Nämä kuvat toimikoot itselleni muistutuksena. Toisaalta... esikoisella oli hauskaa niitä tehdessään, pikkusisarukset olivat ilahtuneita niitä saadessaan ja ne näyttivät kivoilta lasten huoneiden ikkunoissa. Siihen suhteutettuna irrotus oli pieni ylimääräinen vaiva.

3 kommenttia:

  1. Hei vaan, vastaisuuden varalle kannattaa hankkia semmoinen keraamisen lieden raaputin (jossa teränä vähän niinkuin vanhanaikainen partakoneen terä). Sillä olen itse saanut nopeasti ja lasia naarmuttamatta nuo maalaukset pois.

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä! Meillä on sellainen raaputin keittiössä, mutta enpä hoksannut ottaa sitä avuksi. Mutta ensi kerralla! Kiitos!

    VastaaPoista
  3. Heippa!
    Ikkunoiden pesu on täälläkin alkanut, tosin tahti hyytyi ensi-innostuksen jälkeen. Ehkä tässä vielä päästään vauhtiin...

    Laitoin sinulle tunnustuksen blogissani, käyhän kurkkaamassa :)

    VastaaPoista