lauantai 13. helmikuuta 2010

Kurkistus esikoisen huoneeseen

Tänään esittelen teille esikoistyttäremme huoneen. Huone on pienehkö ja olen pyöritellyt huonekaluja useaan kertaan. Nyt ne ovat vihdoinkin löytäneet paikkansa.
Tässä huoneessa on samaa valkolakattua Lundiaa kuin kaksospikkusiskojen huoneessa. 11-vuotiaalla lelut ovat jo selvästi vähentyneet ja pienentyneet. Pehmoleluja, pelejä ja kirjoja & lehtiä löytyy. Lisäksi askartelutarvikkeita, aarteita, CD:tä ja DVD:tä. Kaikelle on paikkansa hyllyssä tai oven takana kaapissa. Tuplaovien takana on vaatteet. Koirame Papu asuu esikoisen huoneessa ja esikoisen koirarakkaus on muutenkin vahvasti läsnä. Työpöytä ei ole ikinä näin siisti. Aika ajoin raivaan pöydän esiin kaiken sen rojun, silpun ja sälän alta, mitä pöydälle kerääntyy. Läksyjä ei tehdä tämän pöydän ääressä vaan lattialla tai sängyssä. Työpöytä on Lundian, tuolit Juvin puuvalmiit, jotka itse aikoinaan maalasin valkoiseksi. Rakkaimmat koriste-esineet on esillä pienellä hyllyllä ja kuvakollaasissa esikoinen itse esiintyy eri-ikäisenä ja eri eläinten kanssa. Koruteline pitää korut järjestyksessä. Sohvasängyn saa levitettyä tuplaleveäksi, mikä on erittäin kätevää, jos kavereita tulee yökylään. Tapetti on Laura Ashleyn ja verho teetetty Sisustus Nallessa. Laskosverhon kangas on esikoisen itsensä valitsema Mulberryn Kennel. Minunkin silmääni kaunis ja ennenkaikkea ajaton kangas. Sohvasänky on ostettu käytettynä huuto.netistä, kaupan päälle tuli pyöreät pitkulaiset tyynyt. Tumman lila päiväpeite on Stockmann Casan. Tumma lila on käytännöllinen väri, kun sohvasängyllä on usein esikoinen sisaruksineen telkkaria katsomassa - ja koira. Räsymatto on Askosta. Siskoni on tehnyt tämän kauniin tähtiaplikaatiosydämen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti