lauantai 30. maaliskuuta 2013

Kivoja löytöjä kirpputorilta


Piipahdus suosikkikirpparillani maalla ja näin ihania löytöjä sain kotiutettua. Kolme pellavaista kaitaliinaa, jotka aion ommella lautasliinoiksi. Pieniä laseja pääsiäisaterian jälkiruokaviinille. Koko ei ole oikea, mutta etiketistä viis, eihän näitä keltaisia laseja voinut jättää ostamatta ;) Harmi, että oli vain kolme. Kaveriksi etsin kaksi muuta sievää lasia.

Tämä valkoinen posliinipupu oli todella likainen, mutta pestynä ja valkoisen esikon istutusruukkuna se on tosi söpö. Onko sinustakin?

Minä se jaksan touhottaa tästä pääsiäisestä, tuntuu, että melkein yhtä paljon kuin joulusta :):)

torstai 28. maaliskuuta 2013

Erilaisia pääsiäistunnelmia

Tällaiset niistä Maileg-pupuille ompelemistani mekoista tuli. Valkoista lakanakangasta, pitsiä, askartelumaalia sekä sabloona tyttöjen askartelutarvikkeista. Kaavan mekolle sain kopioimalla sen Maileg-pupun oikeasta mekosta.

Harmaa-valkoruudulliset avattavat pahvimunat olivat alunperin todella värikkäät, joten maalasin ne ensin pohjamaalilla. Sen jälkeen kiinnitin decoupage-lakalla paperiservetin pintaan. Leveä nauha rusetille ja valmista tuli. Pidän todella paljon sekä pupuista että munista :)

Maalla pääsiäistä vietetään pastelliväreissä. Erilaisuus tuo vaihtelua :) Mukaan olen pakannut paljon erilaisia projekteja, katsotaan, mikä niistä houkuttaa eniten. Rauhallista alkavaa pääsiäislomaa!

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Pääsiäisen käsitöitä

Aurinko paistoi tänään niin kauniisti. Lapset kävivät virpomassa, paitsi esikoinen, joka ei enää virvo, mutta kiertää pikkuveljen matkassa esiliinana.

Tällä hetkellä työn alla on ristipisto, joka sopii täydellisesti pääsiäiseen. Saa nähdä, ennätänkö saada valmiiksi ennen pyhiä. Ohjeen alkuperäisen keltaisen, harmaan ja vihreän sävyiset langat vaihdoin valkoiseen. Ohjeen valkoinen taustakangas muuttui pellavan väriseksi.

Mallailin jo vähän kehystäkin tähän työhön, vaikka paljon on vielä pisteltävää.

Tämän kangasmunan tein Tildan ohjeilla jo muutama vuosi sitten, mutta se on odottanut täyttöaukon ompelua kiinni (!). Nyt sain sen viimein tehtyä. Kauniilla pilkullisella nauhalla se sopii täydellisesti tähän valko-harmaan sävyiseen pääsiäiseeni. Näitähän voisi tehdä vaikka lisää. Ja hei, nauhaa vaihtamalla ilme vaihtuu täysin.

Pienen lahjatavaraliikkeen muuttomyynnistä tein löydon: täydelliset tabletit pilkkahintaan keittiön pöydälle. Hyvä niin, sillä juuttilangasta virkattavien tablettien teko on aika hidasta ja yksitoikkoista (=tökkii).

Kiitos teille kaikille edellisen postauksen pääsiäismunia kehuneille. Kommenttinne tekivät minut iloiseksi :)

Rauhallista palmusunnuntain jatkoa!

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Pääsiäismunia



Monissa blogeissa on näkynyt kauniisti vanhoilla kirjansivuilla päällystettyjä munia. Minäkin halusin kokeilla, onnistuisinko. Kotoa löytyi muutama vanha kirja ja Tiimarista hain styrox-munia (vai ovatkohan nämä massa-munia). Valitsin valmiiksi rikkinäisen kirjan, ettei harmita vanhan kauniin kirjan tuhoaminen, jos pääsiäismunat eivät onnistuisikaan.

Leikkasin suikaleita tästä hengellisestä kirjasta ja liima-vesiseoksella kiinnitin ne munan pintaan.

Kaksi isoa ja yksi pieni pääsiäismuna koristavat nyt olohuonetta pienellä sivupöydällä. Nämä munat näyttävät kauniilta myös vanhoissa lautasliinarenkaissa :)

Kivaa viikonloppua!

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Puolapuiden uusi elämä


Miehen siskon lapset ovat jo kasvaneet isoiksi, joten meille tarjottiin tarpeettomiksi jääneitä puolapuita. En ensin innostunut ajan kellastuttamista puolapuista, mutta sitten ajattelin, että voisin yrittää entisöidä puolapuut.

Irrotin tarrat ja hioin puolapuut kauttaaltaan. Hionnassa hävisivät myös puolapuihin painettu mitta sekä serkkujen pituushistoria. Onneksi minulla on sähkökäyttöinen hiomakone, sillä muuten urakka olisi ollut aikamoinen.

Hionnan jälkeen levitin puolapuille kaksi kerrosta Osmo -puuvahaa. Mies kokosi ja kiinnitti puolapuut seinään. Mielestäni tuli todella kauniit; kuultovalkoisina paljon kauniimmat kuin alkuperäisväritykseltään. Urakka kannatti :)

Mukavaa tiistai-iltaa kaikille!

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Star Wars -synttärit


Star Wars -synttärit ovat onnellisesti ohi. Sankari nautti juhlista täysillä ja kaikki lapsemme osallistuivat koristeluun ja askartelupuuhiin mielellään. Suurkiitos myös vieraille, teitte 7-vuotiaan pojan juhlapäivästä täydellisen :) Tässä vielä kuvapläjäys juhlista.

Valomiekat kätkevät sisäänsä aterimet.

Kattoikkunan kohdalle ripustin siiman varaan tyttöjen tekemät tähdet sekä pojan Star Wars -kiiturit. Siinä ne samalla koristivat ruokapöytää.

Onnittelu -viirinauha pääsi olohuoneen ikkunalle.

Cocktail-tikkuja laitoimme vähän joka herkun päälle. Pyöreät tikkarit on koristeltu netistä löytyneillä kuvilla.

Näihin kuviin ja tunnelmiin ;)

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Pääsiäinen mielessä


Ajatukset ovat jo pääsiäisessä. Kaupunkiin ajattelin tehdä valkoharmaan pääsiäisen höystettynä vaaleanvihreällä. Maalla saavatkin sitten kaikki pastellivärit loistaa.

Nämä oksat keräsin maasta, kun hain kuopuksen eilen päiväkodista. Valkoisia höyheniä sain kysellä monesta eri kaupasta ennenkuin tärppäsi. Lasten Mailegin pupuille aion ommella valkoiset mekot, jotta sopivat tähän valko-harmaaseen pääsiäisteemaan :)

Eilen pääsin vihdoinkin käymään Snurressa. Ajattelin virkata keittiön pöydälle tabletit, joten myyjän suosituksesta päädyin juuttilankaan. 6:n koukulla virkkaaminen paksusta jäykästä langasta on aika hidasta, mutta ihan hyvin tuo sujuu, kunhan tottuu.

Nyt kuitenkin hautaan pääsiäissuunnitelmat pariksi päiväksi, ja keskityn Star Wars -synttäreiden järjestämiseen.

Aurinkoista perjantaita!