keskiviikko 17. joulukuuta 2014

17. luukku nekkutikkareita

Jouluun kuuluu itsetehdyt herkut kaupan herkkujen lisäksi. Olemme tyttöjen kanssa jo monena jouluna peräkkäin tehneet nekkutikkareita. Nämä ovat meidän lasten suosikkeja :) Nekut paketoidaan kauniisti ja annetaan luokkakavereille pieniksi joululahjoiksi :) Idea ja resepti on kauniista Pitsinauhaa -blogista Makeaa torstainjatkoa :)

tiistai 16. joulukuuta 2014

16. luukku huovutettuja sydämiä

Pikkupionin innoittamani minäkin halusin tehdä huovutettuja sydämiä. Aikani googlailtuani päädyin Dropsin ohjeeseen. Nämä on tehty 8 sukkapuikoilla Lovikka-langasta. Olen näihin aivan ihastunut :) Näitä täytyy tehdä vielä paljon lisää, ovat niin nopeita neulottavia. Punaisiin kiinnitän vielä kauniit nauhat ja ehkä napit ja sitten ne on valmiita annettavaksi iltapäiväkerhon opeille. Havuntuoksuista iltaa sinulle!

maanantai 15. joulukuuta 2014

15. luukku kuusenalusmatto

Kuusenalusmaton käytännöllinen tarkoitus lienee suojata lattiaa neulasilta ja pihkalta. Mutta jos kuusi on tekokuusi, niin tällaista tarkoitusta ei ole, vaan maton tehtävä on ainoastaan olla kaunis. Tarvittaessa mattoon voisi tehdä halkion, jolloin matto peittäsi tekokuusen metallisen jalan.
Kun kuusi on valkoinen ja koristeet vaaleanpunaisia ja liiloja, on mielestäni ainoa oikea väri kuusenalusmatolle valkoinen. Kangaskaupasta löysin satiinipintaista kangasta, jonka tikkaukset on tehty hopealangalla :) Leikkasin pyöreän maton ja huolittelin reunat. Hopeisesta verkkotyllistä leikkasin pitkää nauhaa, jonka rypytin ja ompelin kankaan reunaan kiinni. Vähän bling blingiä tyttöjen huoneessa piristää kummasti harmaana maanantai-iltana :)

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

14. luukku Petteri Punakuono -sukat

Sain ajatuksen Petteri Punakuono -sukista ja ilman sen kummempaa ohjetta kudoin 7Veikasta 3,5 sukkapuikoilla ihan tavalliset harmaat villasukat. Punakuonon kuva on kirjailtu jälkikäteen valmiisiin sukkiin silmukoita jäljentämällä. Malli on mukaeltu Joulupallot -kirjan poron päästä. Kuvan pehmolelu Petteri Punakuono on ilahduttanut meitä jo yli kymmenenä jouluna. Siinä on patterit ja jalkaa puristamalla poro laulaa Jingle Bells :) Poro on esikoisen itsensä aikoinaan valitsema ja pelkästään sen ekan joulun muisteleminen, kun silloin pieni tyttäreni lauloi kirkkaalla lapsen äänellä Petterin kanssa saa hymyn huulille ja ihanat muistot palaamaan mieleeni. Tunnelmallista sunnuntaita :)

lauantai 13. joulukuuta 2014

13. luukku enkelinsiipi -sukat

Lucian päivän väri on valkoinen ja tunnelma kauniin Lucia-neidon johdosta enkelimäinen :) Tytöille tein unisukiksi enkelinsiipi -sukat. Pisineulesukkien malli on Novitan piirakkasukat mutta minusta pitsineulekuvio tuo mieleen enkelin siivet :) Lanka on valkoinen Nalle ja sukkapuikot 3. Siivet leikkasin valkoisesta huovasta ja kiinnitin kultaisella langalla parilla pistolla sukkiin kiinni. Näin ne on tarvittaessa helppo irrottaa. Hyvää yötä, enkelit myötä :)

perjantai 12. joulukuuta 2014

12. luukku harmaa tonttulakki

Viime jouluna ompelin harmaasta fleece-kankaasta superpitkän tonttulakin. Tonttulakki jäi silloin yksityiskohtien osalta kesken, joten nyt oli korkea aika viimeistellä tonttulakki. Valkoisen karvareunuksen irrotin kulahtaneesta kaupan tonttulakista, iso kulkunen on askartelukaupasta. Viimeistely vei aikaa noin vartin, eli en voi kuin ihmetellä, miksen tehnyt sitä jo viime jouluna ;) Ihanaa perjantaita, tämä tonttu on tänään työpaikan pikkujoluissa :)

torstai 11. joulukuuta 2014

11. luukku jouluinen kampauspöytä

Tyttöjen vaaleanpunaiset hyasintit ovat vielä ihan nupussa. Kauniissa suojaruukuissa ja kun sipulin ympärille on kiedottu valkoista, aavistuksen kimaltelevaa kuitukangasta, kukat näyttävät kauniilta jo nyt. Rusetit ovat tarjolla hopeoidulla lautasella, päällimmäisenä joulunpunaiset ihanuudet. Leivokset kuvun alla-kuusenkoriste ilahdutti meitä jo viime jouluna. Tyttöjen kynttelikkö on tuunaukseni parin vuoden takaa. Alunperin punainen kynttelikkö on vaaleanpunaisena ihan eri näköinen :) Kaunista torstai-iltaa :)